"Se, että näkee, kun muiden kuvista tykätään ja näkee kuinka muut juhlivat ja ovat täynnä elämää, niin itse jotenkin kärsii. En ole kateellinen, mutta en vain ymmärrä mitä minussa on vikana, kun ketään ei ikinä kiinnosta minun jutut."
Näin pohtii tunteitaan sosiaalisen median äärellä eräs yksinäisyyttä kokeva Niina Junttilan helmikuussa julkaistavassa kirjassa Kaiken keskellä yksin.
Joka kymmenes suomalainen kokee pidempiaikaista yksinäisyyttä. Yksinäisyys ei ole vuosien varrella juurikaan lisääntynyt, mutta se on muuttanut muotoaan.
Yksinäisyys ei ole enää pelkästään sitä, että asuu kaukana muista ja tapaa muita ihmisiä harvoin. Yksinäisyys on sitä, että ympärillä on kaikki mahdolliset keinot verkostoitumiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen, mutta ei ketään, johon ottaa yhteyttä, kirjoittaa pitkään yksinäisyyttä tutkinut Junttila kirjassaan.
Se, että ympärillä on jatkuvasti muita ihmisiä, mutta silti ei saa heihin kontaktia tai luotua minkäänlaista ihmissuhdetta, on Junttilan mukaan paljon pahempaa yksinäisyyttä. Se hävettää ja saa ihmisen tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi.
– Sitten vetäydytään entisestään ja aletaan olla muiden silmissä vielä enemmän outo ja erikoinen ja sellainen, johon ei halutakaan ottaa kontaktia.
Näkymättömyys näkyy aivoissa
Sen lisäksi, että voi kokea itsensä ulkopuoliseksi, ettei kuulu joukkoon ja on ikään kuin eri taajuudella muiden kanssa, voi tuntea itsensä myös täysin näkymättömäksi.
Ihminen jätetään yksin, huomaamatta tai sivuutetaan, tahallaan tai tarkoittamatta, yleensä ilman sanoja ja tekoja. Tällaista torjuntaa tai huomiotta jättämistä tapahtuu Junttilan mukaan lähes joka puolella: leikkipuistoissa, kodeissa, kouluissa, työpaikoilla ja parisuhteissa.
Työpaikan hiljaisin unohdetaan kutsua muiden mukana lounaalle. Juttelet työkaverillesi ja kesken puheesi hän ottaa kännykän käteensä ja vastaa viestiin. Kotona omaa puolisoa ei kuunnella tai yhteisessä illanvietossa oma kumppani sivuutetaan täysin ja huomio kohdistetaan vain muihin ihmisiin.
Tällainen huomiotta jättäminen on Junttilan mukaan verrattavissa väkivaltaan, kiusaamiseen ja kaltoinkohteluun. Se tuottaa sosiaalista kipua ja näkyy aivoissa täsmälleen samalla alueella, joka aktivoituu myös fyysisestä kivusta.
– Hankalaa tässä pään sisällä olevassa sosiaalisessa kivussa on se, että sitä ei voi itse kontrolloida. Se on kipua, jolle ei voi tehdä mitään, Junttila sanoo.
Jos ei näkyväksi tulla hyvällä, niin sitten pahalla
Sosiaalisen kivun kokemus saa aivoissamme aikaan taistele tai pakene -reaktion. Tulee tarve tehdä oma olemassaolo näkyväksi, keinolla millä hyvänsä. Ensin sitä yritetään hyvällä ja jos se ei onnistu, sitten pahalla.
Yksinäisyys voikin oman pahan olon kokemuksen lisäksi saada satuttamaan myös muita. Oma ahdistus voi olla niin valtavaa, ettei näe muiden pahaa oloa tai kestä toisten iloa, Junttila toteaa.
Pahimmillaan se voi johtaa jopa radikalisoitumiseen. Junttilan mukaan esimerkiksi nuoret miehet, jotka ovat yksinäisiä, sosiaalisesti eristäytyneitä ja ahdistuneita sekä tuntevat, etteivät he kelpaa mihinkään, ovat otollisia kohteita houkutella mukaan esimerkiksi Isiksen kaltaiseen toimintaan.
– Vaikka se olisi täysin vastoin omaa moraalia ja etiikkaa, niin silti se, että kelpaat edes johonkin, on niin iso täky, että siihen tarttuu helposti. Silloin olet olemassa, kun kuulut ja kelpaat johonkin ryhmään.
Vaikka yksinäisistä ihmisistä vain hyvin pieni osa on niitä, joilla on pahantahtoisia ajatuksia muita kohtaan, näkee Junttila yksinäisyyden tältä kannalta silti melko isona riskinä.
– Osa ihmisistä on kuitenkin aina valmis taistelemaan. Tai he ajattelevat, että jos muilla on oikeus satuttaa minua, niin kyllä minullakin on oikeus satuttaa muita, Junttila sanoo.
Yksinäisyydessä on aina kyse asetelmasta minä ja muut, ei koskaan me. Junttilan mukaan suomalaisessa yhteiskunnassa on liian paljon vastakkainasettelua.
– Maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset, miehet ja naiset, vanhat ja nuoret. Aina keksitään erilaisia kategorioita, jotka eristävät meitä toisistamme.
Yksinäisyys vaikuttaa kaikkeen
Tutkimusten mukaan yksinäisyydellä onkin aiempaa voimakkaammat seuraukset. Yksinäinen ei enää ole pelkästään ”omanlaisensa persoona”, vaan hän on pahimmassa tapauksessa ahdistunut, masentunut ja jopa itsetuhoinen.
Yksinäinen voi tipahtaa hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelle, koska ei pärjää yhä vahvemmin sosiaalisiin suhteisiin perustuvassa informaatio- ja statusyhteiskunnassa, Junttila toteaa.
Yksinäisyys vaikuttaa paitsi psyykkiseen hyvinvointiin, myös muuhun elämään. Naisilla yksinäisyys lisää esimerkiksi lohtusyömistä, miehillä puolestaan alkoholinkäyttöä. Yksinäisyys voi johtaa myös taloudellisiin vaikeuksiin ja työttömyyteen.
Yksinäisyys on usein pitkäkestoista. Jos on lapsena kokenut yksinäisyyttä, se usein jatkuu myös läpi nuoruuden aina aikuisikään asti. Yksinäisyydestä on vaikea päästä pois.
– Se on hirveän pysyvä putki. Jos tipahdat ulkopuoliseksi, sinä usein pysyt siellä, Junttila sanoo.
Ystävällinen hymy voi pelastaa päivän
Turun yliopiston apulaisprofessorina työskentelevällä Junttilalla on yksinkertaisia ehdotuksia yksinäisyyden ja sosiaalisen kivun vähentämiseksi.
Tärkeää olisi muuttaa asenteita ja suhtautumista yksinäisiä kohtaan. Jos joku on yksinäinen, ei pitäisi ajatella, että hän haluaakin olla ulkopuolella tai, että hän on jotenkin outo. Yksinäinen ei ole outo vaan yksinäisyys saattaa saada hänet tekemään asioita, jotka muista ehkä näyttävät oudolta, Junttila muistuttaa.
Toisten tunteita ei myöskään pidä vähätellä. Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus. Toiselle ei voi mennä sanomaan, että ethän sinä voi olla yksinäinen, sinullahan on perhe ja parisuhde, Junttila painottaa.
Siinä missä huomiotta jättäminen aiheuttaa aivoissa sosiaalista kipua, saa huomioiminen aikaan täysin päinvastaisen reaktion.
– Se, että lähellä on joku, joka välittää ja koskettaa, saa aivoissa aikaan oksitosiinia, mikä puolestaan vähentää yksinäisyyden kokemusta ja sosiaalista kipua.
Tärkeintä olisi kohdata ihmiset ympärillämme, katsoa silmiin, tervehtiä ja hymyillä. Hississä ei tuijotettaisikaan nurkkaan vaan todettaisiin vaikka, että onpa tänään hieno ilma, kun aurinko paistaa.
– Kun joku on ystävällinen ja kiinnittää sinuun huomiota, siitä tulee hyvä olo.