Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Maailmanlopun kello näyttää nyt kahta minuuttia vaille keskiyötä – "Ydintuho nyt yhtä lähellä kuin 1950-luvulla"

Kelloa siirrettiin puoli minuuttia lähemmäs lopullista tuhoa.

Lawrence Krauss ja Robert Rosner paljastivat paljastivat tumiopäivän kellon.
Tuomiopäivän kello on nyt 23.58. Kuva: Jim Lo Scalzo / EPA
Satu Helin
Avaa Yle-sovelluksessa

Maailmanlopun kellon viisari on nytkähtänyt puoli minuuttia eteenpäin. Ihmiskunta on siis enää kahden askeleen päässä tuhosta.

Näin kertoo atomitutkijoiden julkaisu Bulletin of the Atomic Scientists. Se on seurannut jo vuosien ajan, kuinka lähellä ydinkatastrofia tai muuta tuhoa maapallo on. Julkaisu ilmoittaa uhan läheisyyden kellotaulun muodossa.

Viime vuonna kello näytti 2,5 minuuttia vaille keskiyötä.

Edellisen kerran kahden minuutin päässä tuhosta oltiin vuonna 1953. Silloin oli käynnissä Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen kiivas varustelukilpailu.

Tilanne selvästi vaarallisempi kuin vuosi sitten

Tutkijaryhmä on seurannut ydinuhan kehittymistä jo 1940-luvulta lähtien.

Sen mukaan maailmantilanne on nyt selvästi vaarallisempi kuin vuosi sitten ja yhtä vaarallinen kuin heti toisen maailmansodan jälkeen.

- Maailman johtajat eivät ole vastanneet tehokkaasti ydinsodan uhkaan tai ilmastonmuutokseen, julkaisussa perustellaan.

Bulletin of the Atomic Scientistsin mukaan maailmanlopun uhka on kasvanut erityisesti Pohjois-Korean ydinvarustelun vuoksi. Mutta myös siksi, että Yhdysvallat ja alueen muut maat ovat esittäneet Pohjois-Korealle "liioittelevia lausuntoja ja toimineet provokatiivisesti".

Lisäksi mainitaan Kiinan ja Yhdysvaltojen, Venäjän ja Yhdysvaltojen, sekä Intian ja Pakistanin väliset jännitteet ja Lähi-idän herkkä tilanne.

- On vähättelevää kutsua ydinuhkaa vakavaksi, tutkijat toteavat.

_Korjattu klo 23.18. Kello näytti aiemmin 2,5 minuuttia, ei kolme minuuttia vaille keskiyötä. _

Suosittelemme sinulle