Ylen Suuressa vaalikeskustelussa, jonka aiheena olivat muun muassa presidentin valtaoikeudet, nähtiin suomalaisessa politiikassa outo hetki: yritys ostaa ääniä. Vai oliko se sitä? Tätä pohdittiin kiivasti pikaviestipalvelu Twitterissä ohjelman aikana.
Kun puhe siirtyi aktiivimallin ruotimiseen, Väyrynen ilmoitti täysin yllättäen, että jos hänet valitaan presidentiksi, hän lahjoittaa ensimmäisen vuoden palkastaan 50 000 euroa ruoka-apua antavalle Heikki Hurstille.
Väyrynen pohjusti uutistaan toteamalla juhlavasti: "Teen merkittävän ilmoituksen".
Teko ei jäänyt tenttiä seuraavalta yleisöltä huomaamatta.
Kirjailija Jari Tervo laski oitis, että se oli "huikea veto".
Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen pani merkille Väyrysen tunnetun pihiyden.
MTV:n uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttila toi esiin monen muun tavoin äänten ostamisen.
Myös muita kiinnosti, kuinka paljon Väyrynen on tähän asti lahjoittanut.
Populismia, tuhahtivat jotkut. Jotkut vain noteerasivat, että näinkin on nyt sanottu. Joku kehotti Väyrystä palaamaan eduskuntaan ja toimimaan siten, että ruokajonoja ei olisi.