Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Tätä odotettiin - Markkanen pussitti suomalaista NBA-historiaa!

Lauri Markkanen on noussut kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi pistemieheksi koripalloliiga NBA:ssa.

Lauri Markkanen ottaa levypallon kiinni.
Kuva: AOP
Timo Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Lauri Markkanen oli Bullsin ainoita valopilkkuja ja upotti tappio-ottelussa 17 pistettä ohittaen kuudella pisteellä Hanno Möttölän nimissä olleen entisen piste-ennätyksen koripalloliiga NBA:ssa.

Markkanen on koonnut pelaamissaan 47 ottelussa yhteensä 721 pistettä.

Hanno Möttölä pelasi NBA:ssa kahden kauden ajan (2000-02) yhteensä 155 ottelua. Atlanta Hawksia edustanut Möttölä teki maailman parhaassa korisliigassa 715 pistettä.

Lauri Markkasen edustama Chicago Bulls hävisi neljännen kerran peräjälkeen. Bulls taipui kotikentällään Milwaukee Bucksille luvuin 96-110 (42-61).

Markkanen ylsi ottelussa tupla-tuplaan toisessa perättäisessä kamppailussaan. Kaikkiaan suomalainen on rohmunnut tupla-tuplia jo kaksitoista - toiseksi eniten tulokaspelaajista Philadelphian Ben Simmonsin (19) jälkeen.

Markkanen heitti 17 pistettä, kahmi kymmenen levypalloa ja antoi kaksi koriinjohtanutta syöttöä. Ottelussa 33 minuuttia pelannut Markkanen onnistui kuusi kertaa kymmenestä pelitilanneheitostaan. Neljästä kolmen pisteen heitosta kaksi upposi sisään. Lauri laittoi lisäksi kaikki kolme vapaaheittoaan varmasti koriin.

Bullsin kovin pistemies oli Denzel Valentine, joka teki 18 pistettä. Milwaukeelle eniten pisteitä tehtaili tähtipelaaja Giannis Antetokounmpo, jolle kirjattiin 27 pistettä. Bulls kaipasi kipeästi aivotärähdyksen takia sivussa yhä olevaa tähtitakamies Kris Dunnia.

Suosittelemme