Kallio D -äänestysaluella Pekka Haavisto olisi valittu eilen sunnuntaina presidentiksi. Muutkin Kallion alueet ovat Haaviston kuninkuusaluetta, kuten myös Vallila ja Sörnäinen, joissa Haavistoä äänesti lähes puolet äänestäneistä.
Haaviston kuninkuusalueet ovat osin samoja, joissa Niinistö sai vähiten ääniä: Vähiten Niinistö keräsi ääniä Kallio D -alueella: vain 29,1 %. Myös Vallillassa, Kumpulassa, Alppilassa ja Sörnäisissä Niinistön kannatus jäi noin 30 %:iin.
Niinistö puolestaan kahmi Santahaminassa lähes 80 % äänistä ja Lauttasaari E- alueellakin reilusti yli 70% ääniä. Myös Tammisalossa, Östersundomissa ja Pakilassa luotettiin Niinistöön: näissä kaupunginosissa yli seitsemän kymmenestä äänesti Niinistöä.
Keskimäärin Helsingissä Niinistöä äänesti 54,8 %, kun koko maassa Niinistö sai keskimäärin 62,7 % äänistä. Pekka Haavisto sai Helsingissä keskimäärin 25,6 % äänistä ja koko maassa 12,4 %.
Haavistoa äänestänyt nainen Kalliosta: "Haavisto edustaa uudenlaista maailman kehitystä"
Helsingin Kalliossa asuva Anni-Liina Lassila työskentelee Kolmannella linjalla sijaitsevassa kahvilassa. Jos hän – ja puolet kalliolaisista – olisi saanut päättää, Pekka Haavisto olisi valittu presidentiksi.
– Haavistolla on monia hyviä pointteja, Lassila kertoo.
– Haavisto on nostanut esille muun muassa saamelaisten oikeuksia ja ILO-sopimuksen ratifiointia, mikä entisestään johdatteli minua siihen suuntaan.
Lassila kertoo, että hänellä on itsellään kaukaiset juuret Inarin saamelaisiin. Lassila jakaa kuitenkin ehdokkaansa Pekka Haaviston arvoja laajemminkin.
– Ilmastonmuutos-, ympäristö-, tasa-arvoasiat ja ihmisoikeuskysymykset ovat kaikki sellaisia asioita, joita pitäisi pitää pinnalla ja hän on niin ansiokkaasti tehnytkin.
Millainen Suomi olisi, jos Haavistosta olisi tullut presidentti?
– Suomessa varmasti vähemmistöjen näkyvyys olisi suurempaa, oli ne sitten seksuaalialivähemmistöjä tai erilaisia etnisiä vähemmistöjä.
– Suomi olisi varmaan tasa-arvoisempi ja kehittyisi kestävämpään suuntaan näissä ympäristöasioissa, hän lisää.
Tämä kalliolaisnainen ei kuitenkaan ole hirveän pettynyt, vaikka Sauli Niinistö valittiin presidentiksi.
– Niinistö on ollut rauhallinen ja maltillinen työssään, mikä on suurta viisautta. Näistä kaikista turvallisuuspolittiisista kysymyksistä en itsekään tiedä kovin paljoa.
Niinistöä äänestänyt mies Pakilasta: "Hän on rauhallinen ja hyvä presidentti"
Kurt Grönlund tulee vastaan pakilalaisen marketin pihalla. Hän kertoo äänestäneensä Sauli Niinistölle jatkoa presidentin virassa – kuten seitsemän kymmenestä pakilalaisesta.
– Olen sitä mieltä, että hänellä on parhaiten asiat hanskassa tällä hetkellä, joten annetaan hänen jatkaa seuraavat kuusi vuotta presidenttinä, Grönlund sanoo.
– Niinistöllä on kuusi vuotta takanaan presidenttinä ja jo ennen sitä hänelle on muodostunut suhteita maailmalle. Hänet tunnetaan ja hän tuntee maailman päättäjiä.
– Meillä ei ole nyt varaa nyt vaihtaa presidentin paikalle sellaista, joka ei tunne tunne ihmisiä, eikä ei tule toimeen ihmisten kanssa, Grönlund toteaa.
Vaikka tulos miellyttää Grönlundia, hän pitää vaalitulosta yllättävänä.
– Vaalitulos oli yllättävä, mutta niin kuin vaaleja edeltävän viikon aikana ilmeni, niin Pekka Haavisto oli jäänyt kuoppiin: hän ei saanut aikaseksi samanlaista ilmiötä kuin kuusi vuotta sitten.
– Odotin, että hän olisi saanut kuitenkin vähintään 30 % äänistä, Grönlund sanoo.
Grönlund sanoo jakavansa ehdokkaansa arvot.
– Hän on rauhallinen ja kokenut presidentti. Sellaisen me tarvitsemme tänä päivänä, hän sanoo.
Sauli Niinistö oli kokoomustaustainen valitsijayhdistyksen ehdokas, mutta Grönlud sanoo, ettei hän ajatellut puoluetta ja sen arvoja valintaa tehdessään.
– En ajatellut asiaa, ajattelin ainoastaan presidenttiä ja hänen virkaansa, en ajatellut mitään puolueita. Henkilö edellä, Grönlund sanoo.
Korjattu klo 22.36: Sauli Niinistö oli kokoomustaustainen valitsijayhdistyksen ehdokas, ei kokoomuksen ehdokas.
Presidentinvaalien tulokset Helsingissä:
https://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/pv2018/alue/1/kunta/91
Viimeisimmät kuntavaalitulokset Helsingistä vaalipiireittäin:
https://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/kv2017/vaalipiiri/1/kunta/91