Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

"Pakettiautomaatti on meille tervetullut" – näätämöläinen kauppias ja Posti pallottelevat eri postipalvelumahdollisuuksia rajaseudulle

Näätämön asukkaat odottavat huolestuneina, millaiseen ratkaisuun Posti päätyy alueen postipalveluiden turvaamiseksi.

Kauppias Jari Kekäle ottaisi tähän tilaan Postin pakettiautomaatin.
Kauppias Jari Kekäle on suunnitellut Postin pakettiautomaattia kauppansa tuulikaappiin. – Tarkkoja mittoja en tiedä, mutta tässä olisi yksi paikka. Kuva: Sara Wesslin / Yle
Sara Wesslin
Avaa Yle-sovelluksessa

**NÄÄTÄMÖ **

Kahden erämaa-alueen ympäröimä Näätämön kylä saattaa näyttää kartalla asumattomalta periferialta, mutta sitä se ei suinkaan ole.

Voisi luulla, että vajaan 40 henkilön asuttama kylä olisi kuolemaisillaan palveluiden siirtyessä kasvukeskuksiin – mutta ei Näätämön kylä.

Näätämön kylällä käy nimittäin kauhea vilinä keskellä tammikuuta: Norjalaiset ja venäläiset perheet ovat täyttäneet autoillaan kahden kaupan välisen piha-alueen. Parkkipaikalla saa tarkkaan miettiä, minne jättää autonsa.

Kahden päivittäistavaratalon lisäksi Näätämössä on myös rautakauppa, lihanjalostamo, kalastus- ja moottorikelkkavarusteiden erikoisliike, pienkonehuoltamo, autokorjaamo, ryhmäperhepäiväkoti, fysioterapeutti sekä erilaisia matkailu- ja majoituspalveluita.

Ei enää ilmaisia pakettitoimituksia haja-asutusalueelle

Palveluidensa puolesta Näätämö päihittää lähikylänsä, mutta Postia alueella ei reilun 120 säteellä ole ollut pariin vuoteen. Arjen pyörittämiseen kylän palvelut riittävät hyvin paikallisille.

Ostoksia joutuu kuitenkin tekemään runsaasti myös verkkokauppojen kautta. Näätämöläisellä Anna-Leena Kosusella on tapana tilata esimerkiksi käsityötavaroita ja koiran varusteita internetin välityksellä.

Helmikuun alusta lähtien netistä tilaaminen alkaa tuntumaan kukkaron nyöreissä, kun haja-asutusalueiden kuitattavien lähetysten palvelu muuttuu tasapuoliseksi asuinpaikasta riippumatta.

Posti ei toimita helmikuun alusta lähtien haja-asutusalueiden paketteja ilmaiseksi kotiin.

– Kyllä se jossain määrin huolettaa, kun joutuu tosissaan miettimään, tilaako netistä jotain. Käykö ennemmin reissun päällä kesä- tai talvilomalla ja tekee siellä sitten niitä tarvittavia ostoksia, pohtii Anna-Leena Kosunen.

Anna-Leena Kosunen
Kaikista paras olisi, jos palvelut säilyisivät nykyisellään, pohtii näätämöläinen Anna-Leena Kosunen. Kuva: Sara Wesslin / Yle

Aiemmin Posti on toimittanut kuitattavat lähetykset, kuten postipaketit ilmaiseksi ihmisille, joilla on lähimpään Postin asioimispisteeseen yli 5 kilometrin matka.

Anna-Leena Kosusen 150 kilometrin postimatka Näätämöstä Inariin kestäisi kaksi tuntia yhteen suuntaan. Nyt Posti on päättänyt tasavertaistaa palvelunsa valtakunnallisesti.

– Tarkoituksena on, että 1. helmikuuta lähtien nämä lähetykset toimitetaan Postin palvelupisteeseen. Ja sitten jos asiakas haluaa sen kotiovelle, hän joko pyytää lähettäjää lähettämään lähetyksen sellaisessa muodossa, että se lähetetään kotiovelle tai sitten ostaa sille kotiinkuljetuksen, kertoo Postin palvelupisteverkoston johtaja Anna Lehtonen.

Sevettijärvi-Näätämö alueen posteja ja paketteja lajitellaan Kaamasessa. Kuvassa selin postinjakaja Teijo Paadar.
Sevettijärvi-Näätämön alueen postit ja kuitattavat paketit lajitellaan 120 kilometrin päässä Kaamasessa. Kuvassa postinjakaja Teijo Paadar. Kuva: Sara Wesslin / Yle

"Näemmä me emme enää kuulu tasapuolisuuden piiriin"

Haja-asutusseuduilla paikalliset ovat tottuneet joustamaan omista palveluistaan. Näätämön asukkaat ovat kuitenkin olleet tyytyväisiä postinjakopalveluihinsa. Siksi tulevaisuus huolettaakin.

– Kun he tasapuolisuuden nimissä tämän palvelun lakkauttavat, niin kyllähän se suurinta osaa Suomen väestöstä koskee. Me 35 näätämöläistä olemme aika pieni osa, mutta näemmä me emme enää kuulu siihen tasapuolisuuden piiriin. Hämmästelen, mutta en valita, pohtii näätämöläinen Atte Ikkala.

Näätämöläinen Atte Ikkala joutuu tekemään järjestelyitä, jotta voi palauttaa pakettinsa.
Tällä hetkellä Näätämön asukkaiden paketin lähetys toimii niin, että lähetys maksetaan etukäteen ja se jätetään postilaatikkoon, josta postinkantaja sen sitten noutaa. – Kuten tänään, postinjakaja tulee vasta kello 21-22 välillä ja mä en silloin ole enää tässä kaupalla paikalla, kertoo Atte Ikkala. Kuva: Sara Wesslin / Yle

Sevettijärven ja Näätämön alueen asukkaat ovat harmitelleet jo pari vuotta asiamiespostin puuttumista. Sevettijärvellä toiminut asiamiesposti lopetti toimintansa syksyllä 2015.

Siitä lähtien alueen yritykset ja Posti ovat neuvotelleet asiamiespostin perustamisesta jompaankumpaan kylään. Asiamiespostin ylläpito veisi kuitenkin paljon resursseja pieneltä yritykseltä, kertoo paikallinen kauppias.

– Se kuormittaisi kuitenkin meidän henkilökuntaa lisää, vaikka Posti sanoisikin, että asiakaspalvelu Postin tiskillä veisi vain puoli tuntia. Siinä kuitenkin pitäisi päivystää, joten ei se ole niin yksinkertaista. Tiloja se vaatii myös, kertoo kauppias Jari Kekäle.

– En tiedä yhtään, paljonko tilaa se vaatisi, mutta meidän kohdalla se tyssää jo henkilöstöön, joten me emme ole kiinnostuneita ottamaan asiamiespostia.

Saamenmaan ensimmäinen pakettiautomaatti Näätämöön?

Posti on selvitellyt mahdollisia keinoja turvata Näätämön ja Sevettijärven alueen postipalvelut. Postin palvelupisteverkoston johtaja Anna Lehtonen ei tyrmää pakettiautomaatin perustamista.

– Kyllä se on mahdollista perustaa sinne ja nyt mietitään sitä, että miten saataisiin palvelut mahdollisimman kattavasti, koska pakettiautomaatti sellaisenaan ei vastaa ihan kaikkiin asiakkaiden tarpeisiin, mutta me pyrimme nyt löytämään sellainen ratkaisu, joka mahdollisimman kattavasti pystyisi nämä palvelut tarjoamaan, kertoo Lehtonen.

Näätämön pakettiautomaatti olisi myös Saamenmaan ensimmäinen. Lähin pakettiautomaatti sijaitsee Äkäslompolossa.

Postitoimipaikat Lapissa
Kuva: Yle Grafiikka

Jari Kekäle haaveili jo pari vuotta sitten ottavansa pakettiautomaatin kauppansa tiloihin, mutta tuolloin sille ei näytetty vihreää valoa.

Tila mahdolliselle pakettiautomaatille on kuitenkin katsottuna jo valmiiksi. Nyt kauppias heittää pallon takaisin Postin päättäjille, miten tulevaisuudessa postipalveluiden kanssa edetään.

– Kyllä täytyy sanoa, että pallo on heillä nyt, naurahtaa Kekäle.

– Me olemme sanoneet, että meille automaatti on kyllä tervetullut. Jos Posti nakkasi alueen yrittäjille pallon, niin kyllähän se nakataan takaisin nyt. Kyllä me pyrimme hyvin nopeasti reagoimaan, jos ne antavat luvan automaatille ja ilmoittavat vain, paljonko tilaa tarvitaan. Kyllä me siihen lähdemme mukaan, kertoo Kekäle.

Suosittelemme sinulle