Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kuusi maata tekee talvikisadebyyttinsä Pyeongchangissa – mukana niin Kosovo kuin Nigeria

Ensi kertaa talviolympialaisissa mukana ovat Ecuador, Eritrea, Kosovo, Malesia, Nigeria ja Singapore.

Malesian Julian Yee Helsingissä maaliskuussa 2017.
Julian Yee edustaa Malesiaa talviolympialaisissa. Taitoluistelija kisasi myös Helsingin MM-kisoissa maaliskuussa 2017. Kuva: AOP
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälinen olympiakomitea KOK kertoi keskiviikkona, että Pyeongchangin talviolympialaisissa nähdään kuusi uutta talvikisamaata. Debyyttinsä tekevät Ecuador, Eritrea, Kosovo, Malesia, Nigeria ja Singapore.

Ecuadoria edustaa 38-vuotias maastohiihtäjä Klaus Jungbluth Rodriguez, joka ottaa osaa 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailuun. Hän on perustanut Ecuadorin hiihtoliiton saadakseen osallistua kansainvälisiin kisoihin.

Miesten alppihiihdossa ovat Eritrean Shannon-Ogbani Abeda, Kosovon Albin Tahiri ja Malesian Jeffrey Webb. Tahiri on melkoinen monipuolisuusmies, sillä hän on mukana kisojen kaikissa alppilajeissa. Abeda puolestaan on syntynyt Kanadassa, ja hän edustaa vanhempiensa kotimaata.

Malesian kisajoukkueen toinen jäsen Julian Yee otti taitoluistelun olympiapaikan sijoituttuaan syksyllä komeasti kuudenneksi kuulussa Nebelhorn Trophy -kisassa.

Nigeria on mukana naisten rattikelkkailussa ex-pikajuoksijoiden Seun Adigunin, Ngozi Onwumeren ja Akuoma Omeogan voimin. Singaporea edustaa puolestaan naisten kaukalopikaluistelussa Cheyenne Goh.

Suosittelemme sinulle