Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kladnosta Kauniaisten kautta kansainväliseksi supertähdeksi - Jaromir Jagrin NHL-ura oli ainutlaatuinen kulttuuri-ilmiö

Yksi kappale jääkiekkohistoriassa on mitä ilmeisimmin kirjoitettu päätökseen. Jaromir Jagr oli maa- ja joukkuerajat ylittävä tähti, mutta näillä näkymin hänen legendaarinen NHL-uransa on nyt päättynyt.

Jaromir Jagr
Jaromir Jagr Kuva: EPA
Matias Strozyk
Avaa Yle-sovelluksessa

Kovin monelle Calgaryn päätös luopua Jaromir Jagrista tuskin tuli suurena yllätyksenä. Jagrin jatko on ollut monesti katkolla, mutta asioilla on aina ollut tapana järjestyä. Pettymys se silti on.

Riippumatta siitä, oliko Calgaryn, Tshekin tai edes NHL:n fani, jos on seurannut huippujääkiekkoa jossain vaiheessa lähimenneisyyttä, Jagrin ainutlaatuisuus on varmasti tullut selväksi. Siksi uutinen legendaarisen tshekkipelaajan NHL-uran päättymisestä koskettaa niin monia. Kyse ei ole samankaltaisesta nostalgiaryöpystä kuin monien ikimuistoisten pelaajien lopettaessa peliuransa. Jagrin lähtö aiheuttaa vahvempia tuntemuksia ja jollain tapaa lyö pisteen monelle jopa elinikäisen tarinan loppuun.

Yksi syy on varmasti se, että Jagrin NHL-ura on nuoren elämän mittainen. 24 vuoden aikana politiikka muuttui, presidentit vaihtuivat ja pop­-kulttuuri uusiutui, mutta Jagr pysyi entisellään. Talous kasvoi, romahti, kasvoi ja romahti uudelleen, mutta Jagr oli yhä aina huipulla. Työehtosopimukset, monta dynastiaa, satoja kokonaisia NHL-uria ja jokunen joukkuekin tulivat ja menivät sinä ajanjaksona, jonka Jagr oli NHL-tähti.

Jagr on sukupolvikokemus, aikansa urheiluilmiö. Niissä verrattain harvoissa maissa joissa jääkiekko on valtavirtaa, Jaromir Jagr on aina tunnistettava nimi. Omalaatuinen Jagr, yhdessä vaiheessa käytännössä kiistatta maailman paras jääkiekkoilija, ei ole välttynyt kritiikiltä tai tuomioilta, mutta harvalla on perusteita olla pitämättä tshekkiläisen takatukkamyytin ilmentymästä.

Näillä näkymin Jagrin loputtomalta näyttänyt NHL-ura päättyi tähän kauteen, kun Calgary Flames ei enää löytänyt paikkaa syksyllä palkkaamalleen konkarille. Neljänneksen NHL:n historiasta sarjassa pelanneen ikonin lähtö on yhden aikakauden loppu.

Jaromir Jagr
Kuva: AOP

Itäblokin ytimestä NHL:ään

Vuonna 1989 vallankumoukset ympäri itäistä Eurooppaa käynnistivät Kylmän sodan jälkeisen ajan ja Neuvostoliiton lopun. Timothy Daltonin viimeinen Bond-elokuva ja Tom Cruisen tähdittämä Sademies houkuttelivat suomalaisetkin elokuvateattereihin. Roy Orbison, Roxette ja Phil Collins tähdittivät hittilistoja.

Jääkiekossa Suomi isännöi kolmatta kertaa alle 20-vuotiaiden MM-turnausta, jonka se oli ensimmäisen kerran historiassaan voittanut kahta vuotta aiemmin. Järjestyksessä 14. turnaus toi Suomeen muun muassa nuoren Jagrin, joka oli seuraavan vuoden NHL-varaustilaisuuden kiinnostavimpia nimiä. Tshekkoslovakian superketjusta tuli kisojen ilmiö: Robert Reichel teki uskomattomat 21 pistettä, vasen laitahyökkääjä Bobby Holik ylsi yhteentoista. Heidän rinnallaan Jagr nakutti komeat 18 pistettä.

Kolmikko teki heti avauspäivänä selvää jälkeä Suomesta 7-1-voitolla Helsingissä. Yhdysvallat kaatui seuraavana päivänä samoin lukemin. Turussa ryhmä kävi kaatamassa Ruotsin. Puolan ja Norjan NHL:n seuraava megatähti löi maanrakoon Kauniaisten jääkiekkopyhätössä.

Jagrin aikakauden toinen tähtipelaaja, Tshekkoslovakian loppuottelussa nujertaneen Kanadan Eric Lindros muisteli ykkösketjun laiturin houkutelleen kilpakumppaneidensa katseita magneetin lailla.

Liimantuneina tuijotimme häntä jokaisessa vaihdossa. Koko joukkueemme oli lumoutunut.

- Olin 16-vuotias ja menimme katsomaan Tshekin ottelua. Kaikki seurasivat Jagria. Kukaan ei keskittynyt mihinkään muuhun sen jälkeen, kun hän tuli jäälle. Liimantuneina tuijotimme häntä jokaisessa vaihdossa. Koko joukkueemme oli lumoutunut, Lindros kertoi vuosikausia myöhemmin.

Seuraavana kesänä Pittsburgh varasi Jagrin varaustilaisuuden viidentenä pelaajana. Niinkin pitkälle venynyt varaus oli yllätys vuonna, jona ykkösvaraukseksi nousi komean uran tehnyt, mutta Jagrin rinnalla kalpeneva Owen Nolan, mutta selitettävissä poliittisella epävakaudella. Jagrin pelinumero 68 muistuttaa Tshekkoslovakian vuoden 1968 konfliktista, jolloin Neuvostoliiton kiinniottama Jagrin sairas isoisä kuoli pian vapautumisensa jälkeen. Vanhimman Jaromir Jagrin nimeä ovat sittemmin kantaneet niin Jagrin isä kuin pelaaja itsekin. Kielitaidottomasta teinistä tuli lopulta ensimmäinen tshekkiläissyntyinen pelaaja, joka ei joutunut loikkaamaan päästäkseen NHL:ään.

Pittsburgh passitti Jagrin kuukausiksi koulun penkille oppimaan kieltä, mitä Jagr yhä pitää hukattuna aikana. Sopeutumista helpottamaan seura myös hankki maanmies Jan Hrdinan. Jäällä Jagrin ei tarvinnut puhua, eikä hän myöhempien joukkuekavereidensa mukaan usein edes halunnut puhua. Jagr luotti pelisilmäänsä ja mailankäsittelyynsä, jota hänen härkämäinen ruumiinrakenteensa vain tuki. 18-vuotiaaksi asti Jagr asui kotonaan, josta vajaan kymmenen kilometrin päässä oli perheen maatila. Isän polkiessa vierellä Jagr juoksi maatilalle päivittäin tekemään töitä, ja illalla takaisin. Jagr väittää myös tehneensä 7-vuotiaasta asti tuhat kyykkyä päivässä aikana, jolloin voimaharjoittelu oli vielä lapsen kengissä.

Työmoraaliinsa jo varhain kasvanut Jagr teki juniorista asti ylimääräistä työtä. Joskus hän jäi omien harjoitustensa jälkeen harjoittelemaan kaikkien muiden joukkueiden kanssa. Jagr on sanonut jääkiekon olleen helppoa ja hauskaa ajanvietettä ankaran kurin sävyttämään maatilatyöhön verrattuna.

Pittsburghissa Jagr pääsi parhaaseen mahdolliseen jääkiekko-oppiin. Penguinsin joukkueen keulakuva, Wayne Gretzkyn ohella kaikkien aikojen parhaaksi pelaajaksi tituleerattu Mario Lemieux oli juuri edellisenä kautena nakuttanut 199 tehopistettä 76 ottelussa. Lemieux oli sytyttänyt Jagrin NHL-kipinän ilmiliekiksi muutamaa vuotta aiemmin tehdessään nuoreen faniin vaikutuksen Prahassa pelatuissa MM-kisoissa.

Jaromir Jagr
Kuva: EPA

Maailman parhaana pelaajana

Tulosta tuli nopeasti ja Jagrista ja Lemieux'sta alkoi kasvaa NHL:n pelätyin parivaljakko. Pittsburgh voitti Stanley Cupin kahdesti heti Jagrin ensimmäisinä kausina. Persoonallisesta ja taitavasta pelaajasta tuli kaupungin uusi lemmikki, joka nautti elämästä kaukalossa ja sen ulkopuolella keräten muun muassa autonsa hansikaslokeron täyteen ylinopeussakkoja ja viihtymällä kasinoilla ehkä enemmän kuin olisi pitänyt. Jagr luki sääennusteita paikallisradiossa ja sai omalla nimellään ja kuvallaan markkinoidun maapähkinävoin, jota yhä ajoittain myydään nettihuutokaupoissa keräilyharvinaisuutena.

Tapojensa mukaisesti Jagr teki Penguinsin joukkueeseen ja valmennukseen vaikutuksen halullaan harjoitella. Jagr jäi aina harjoitusten jälkeen treenaamaan vielä itsekseen ja päävalmentaja Bob Johnson joutui jopa hakemaan nuoren pelaajan pois jäältä pelipäivän aamuna. Scrabble-sanapelillä kielitaitoaan kohentanut Jagr alkoi oppia englantia ja kaukalossa hän muistutti mentoriaan, jonka mukaan hänen kutsumanimekseen muodostui etunimensä anagrammi Mario Jr.

Jagr ylitti sadan runkosarjapisteen rajan ensimmäisen kerran kerran kaudella 1995-1996, jolloin hän myös debytoi joukkueensa kapteenistossa. Tehot tulivat tarpeeseen, sillä Lemieux'n terveys heikkeni ja kapteeni joutui kokonaan sivuun kolmeksi kaudeksi vuodesta 1997 alkaen. Jagr oli virallisesti Pittsburghin ykkösnimi, joka kantoi joukkuettaan reppuselässä. Joukkuekaverit ja Jagr itse muistavat, miten tuolloin muut lähinnä katsoivat, milloin hän ratkaisisi ottelun. Jagr voitti NHL:n pistepörssin neljä kertaa peräkkäin, mutta Penguinsin iskukyky ei enää riittänyt Stanley Cupiin, jonka se voittaisi uudelleen vasta seuraavan ihmelapsen saapuessa kaupunkiin.

Seuraavista vuosista tulivat Jagrin uran haastavimmat. Siirto Washingtoniin teki tshekistä NHL-historian siihen mennessä parhaiten palkatun pelaajan. Pääkaupungissa panostettiin urheilutähtiin ja Jagrin oli määrä tuoda jääkiekkoon samanlainen keihäänkärki jollaiseksi NBA:n Washington Wizards samana vuonna palkkasi Michael Jordanin. Seitsemän vuoden ja 77 miljoonan dollarin arvoinen sopimus yhdistettynä Jagrin ylivertaisiin pistesaldoihin asettivat kohtuuttomat odotukset, joita hän ei kyennyt täyttämään.

Jaromir Jagr
Kuva: AOP

Kahden ja puolen vuoden jälkeen Washington oli valmis maksamaan puolet Jagrin palkasta kaupatakseen hänet New York Rangersiin kesken kauden 2003-2004. Rangers rakensi joukkueensa Jagrin ympärille.

- Kaikki kulki hänen kauttaan, niin pelaajat kuin valmentajatkin. Hän oli niin valtava osa joukkuetta. Menisimme juuri niin pitkälle kuin hän voisi meidät viedä, Rangersissa tuolloin vasta aloitellut ruotsalaismaalivahti Henrik Lundqvist on sanonut.

Ensimmäisellä täydellä kaudellaan Jagr jäi kahden pisteen päähän uransa kuudennesta pistekuninkuudesta. 123 pistettä oli uran toiseksi suurin saldo ja aivan toiselta planeetalta kuin Washingtonin alle 80 pisteen kaudet. 34-vuotias hyökkääjä johdatti joukkueensa takaisin pudotuspeleihin lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Siinä vaiheessa Jagr alkoi tulla jo vanhempaan peli-ikään. Pelaamisessa se ei näkynyt, sillä Jagrin ainutlaatuisen vahva tapa suojata kiekkoa vartalollaan sekä moniin kymmenen vuotta nuorempiin pelaajiin nähden ylivertaiset voimatasot antoivat hänelle yhä tilaa tehdä tuhojaan. Pitkä maila ja Jagrin luontainen ulottuvuus vaikeuttavat kiekonriistoa entisestään. 1106 ottelun NHL-urallaan tshekin kanssa monesti kamppaillut Hal Gill on sanonut, että Jagria ei juuri koskaan saanut kaadettua ja jos hän meni nurin, hän teki sen tarkoituksella.

Viimeiset vuodet kiertolaisena Rangers luopui 36-vuotiaasta Jagrista kesällä 2008. Yllätysratkaisulla Jagr päätti siirtyä Venäjälle kasvavan KHL:n tähdeksi. Avangard Omsk, jota Jagr oli edustanut jo viimeisimmän työsulun aikana, antoi hänelle kahden vuoden sopimuksen viiden miljoonan dollarin vuosipalkalla. Suunnilleen saman verran olisi voinut irrota myös NHL:stä ja valinta alkoi pian kaduttaa.

Niihin aikoihin kuuluivat Vitjaz Tshehovin sekoilut ja puutteellisiin ensihoitojärjestelyihin huomiota kiinnittänyt huippulupaus Aleksei Tsherepanovin kuolema, jota Jagr joutui seuraamaan vierestä. Ylipäätään KHL oli tuolloin vasta lapsen kengissä ja kaukana nykyisestä, vakiintuneemmasta asemastaan.

Aloin ikävöidä NHL:ää - sen täysiä halleja, kiihkeyttä ja pudotuspelejä. Joissain KHL-halleissa on 3000 katsojaa ja mietin, mitä ihmettä teen täällä?

- Aloin ikävöidä NHL:ää - sen täysiä halleja, kiihkeyttä ja pudotuspelejä. Joissain KHL-halleissa on 3000 katsojaa ja mietin, mitä ihmettä teen täällä? Olen tottunut siihen, että 20 000 katsojaa ovat hallissa ja miljoonat seuraavat televisiosta, kun pelataan loppuottelusarjaa. Päätin yrittäväni palata, Jagr muisteli myöhemmin.

Jagr-seurannasta tuli kesän 2011 ilmiö niin sosiaalisessa- kuin uutismediassakin. 39-vuotias Jagr oli NHL:n seuratuin vapaa pelaaja, jonka agentin lausunnot olivat haluttua analysoitavaa. Paluuta Pittsburghiin pidettiin ympyrän sulkeutumisena, mutta Jagr järkytti Penguins-faneja tekemällä sopimuksen sen pahimman kilpakumppanin kanssa. Philadelphia Flyers asetti veteraanin ykkösketjuunsa Scott Hartnellin ja Claude Giroux'n rinnalle.

Flyers oli Jagrin kiertolaiselämän alku. Seitsemän viimeisimmän NHL-kauden aikana hän edusti kuutta NHL-seuraa. Hämmästyttävää oli silti se, että kaudesta ja joukkueesta toiseen Jagrin tehot eivät ainakaan hävinneet seuraavan sukupolven vastaavan roolin pelaajille. Jagr oli täsmähaku täyttämään huippuvuosiaan vaatimattomampaa roolia, jossa hänen kokemuksensa ja hyökkäysosaamisensa tarjosivat pätkäsopimuksen tekevälle joukkueelle tehtaan takuun. New Jerseyssä kaudella 2013-2014 Jagr oli lopulta joukkueen paras pistemies runkosarjan jälkeen, Boston Bruinsin hän auttoi syöttöpisteillään Stanley Cup -finaaliin.

Silti Jagr oli hyväksynyt ajan tuomat muutokset. Bostonissa hän joutui panostamaan puolustamiseen ja työteliäisyyteen, jossa oli ennen saanut paljon siimaa.

- Nuorempana olisin tehnyt viisi tai kuusi maalia, eikä kukaan olisi sanonut mitään - korkeintaan, että tee mitä haluat. Mutta nyt on nyt, Jagr totesi.

Vanhat tottumukset pitivät silti yhä pintansa. Jagri ei mukavoitunut, vaan vakuutti nuoret ihailijansa, jotka olivat kasvaneet lapsista joukkuekavereiksi. Dallasissa Jagr asui aivan Starsin harjoitushallin vieressä ja joukkuekaveri Trevor Daleyn mukaan meni otteluiden jälkeen omalla avaimellaan sisään ampumaan kiekkoja huoltomiehen syötöistä.

Muiden tarinoiden mukaan varhain hallille saapunut Jagr löytyi uima-altaasta harjoittelemasta mailankäsittelyään veden alla uima-altaassa. Joukkueen harjoitusten jälkeen kakkosmaalivahdin roolina oli pysyä jäällä, kun täysvarustuksensa verskoihin vaihtanut Jagr halusi laukoa kiekkoja vielä puolen tunnin ajan. New Yorkin vuosinaan Jagr ajoi iltaisin hallille 45 minuuttia ja teki ylimääräisiä omatoimisia harjoituksia joukkuekavereidensa tietämättä.

Jaromir Jagr
Kuva: EPA

Kansallissankari

Teinivuosien visiitti Suomeen osana Tshekkoslovakian nuorten maajoukkuetta oli alkua Jagrin upealle uralle myös maajoukkueessa. NHL-vuosistaan huolimatta hän ennätti edustamaan maataan muun muassa kymmeniin MM-kisoihin. Näistä neljä poiki mitalin, ja kuudesti valmentajat valitsivat Jagrin joukkueensa kolmen parhaan pelaajan joukkoon. Ensimmäisen ja viimeisen edustuksen erotti 25 vuotta - neljännesvuosisata. Vuonna 2005 Jagr liittyi kolmen kullan kerhoon Stanley Cup -voittajana, maailmanmestarina ja olympiakultamitalistina. Yhdeksän pistettä kahdeksassa ottelussa syntyivät murtuneesta sormesta huolimatta.

Jagr auttoi Tshekin maailmanmestariksi kahdesti, mutta makeimman mitalinsa hän saavutti Naganon olympialaisissa, joissa maa juhli kultaa. Jagr oli joukkueensa tehokkain pelaaja ensimmäisissä kisoissaan. Olympiaedustuksia tuli vielä neljä lisää.

Maajoukkueura sai tunteikkaan päätöksen vajaat kolme vuotta sitten, kun Tshekki isännöi MM-turnausta Prahassa ja Ostravassa. Jagr sai pelata viimeiset maaottelunsa täysien katsomoiden edessä 30 kilometrin päässä kotikaupungistaan tasan 30 vuotta sen jälkeen, kun Lemieux'n otteet samoissa maisemissa tarjosivat lopullisen inspiraation NHL-uralle.

Kaikki muu jäi niissä kisoissa taka-alalle. Kevään 2015 MM-turnaus oli Jagrin kunniakierros, ja sen kyllä huomasi. Prahan hallin ympäristö täyttyi numerolla 68 koristelluista paidoista, riehakkaat tshekkiläiskannattajat lauloivat Jagrista ja kaikki halusivat nähdä maan kaikkien aikojen jääkiekkoilijan johdattavan Tshekin kunniaan vielä kertaalleen. Edes Prahan idyllinen vanha kaupunki ei jäänyt Jagr-huuman ulkopuolelle, vaan turistikaupatkin myivät Jagr-aiheista tavaraa karikatyyreistä pelipaitoihin.

Jakub Voracek, joukkuekaveri Philadelphiasta oli pelannut legendan rinnalla ensimmäisen kerran vuoden 2010 kisoissa. Voracek oli 11-vuotias Jagrin voittaessa Stanley Cupin ensimmäisen kerran. Toinen Kladnon kasvatti jääkiekkomaailman kuninkaana väritti koko lapsuutta.

- Seinälläni oli hänen julisteensa, aivan kuten kaikilla 1980- ja 1990-luvuilla syntyneillä lapsilla. Vuoden 2010 MM-kisoissa pelasimme venäläisten unelmajoukkuetta vastaan heidän kotikentällään ja joukkueessamme oli vain pari NHL-pelaajaa. Olin 20 ja pelasin lapsuuteni idolin kanssa, uskomatonta, Voracek muisteli hiljattain.

Jaromir Jagr
Kuva: AOP

Hokkarit jalassa hamaan loppuun asti

Viimeiset täydet NHL-kautensa Jagr vietti Floridassa. Siirto Panthersiin kesken kauden osoittautui yllättävän hyväksi, sillä 43-vuotiaanakin Jagr selkeästi piristi uutta joukkuettaan. Kaiken lisäksi torsolla ensimmäisellä kaudellaan Jagr jäi vain kahden pisteen päähän piste per peli -tahdista ja seuraavana vuonna nakutti 66 pistettä 79 otteluun. Viime kausi oli kuitenkin lopun alkua, kun täydestä ottelumäärästä huolimatta tehot kääntyivät selvään laskuun.

Jagrin perinnöksi jäi nuorten pelaajien ohjaaminen kohti NHL-tähteyttä. Ketjukavereina toimineille Aleksander Barkoville ja Jonathan Huberdeaulle Jagr oli arvokas oppi-isä, joka yhä haastoi tehokkuudessa joukkueen nuoren kärjen. Huberdeau muun muassa esitteli ketjukaverilleen tämän virallisia keräilykortteja vuosien takaa. Florida otti veteraanista kaiken irti esimerkiksi päivittämällä säännöllisesti Jagrin takatukan kasvun etenemistä Twitter-tililleen ja järjestämällä takatukka-teemaottelun.

Siihen nähden on sääli, että Jagrin NHL-taipaleen piti päättyä turhauttavaan syksyyn Calgaryssä, joka tammikuussa asetti tshekin waiver-listalle. Lopulta suunnaksi valikoitui Kladnon edustujoukkue, jonka Jagr on omistanut vuodesta 2011. The Hockey News -lehden asiantuntijaraati arvioi Jagrin sijalle 37 kaikkien aikojen parhaiden jääkiekkoilijoiden listassaan vuonna 1998. Sitä, miten korkealle Jagr kuuluu nyt, 20 vuotta myöhemmin, voi jokainen arvioida omalla tahollaan.

Näillä näkymin Jagrin saldoksi jää 1733 ottelua, 766 maalia ja 1921 pistettä maailman parhaassa jääkiekkosarjassa. Jos Jagr olisi pelannut kolme KHL-kauttaankin NHL:ssä, vain 26 pistettä kautta kohden olisi riittänyt 2000 tehopisteen rajan rikkomiseen kautta aikain toisena pelaajana. Nytkin hän on pistetilaston toisena, vaikka pelasi vähemmän otteluita kuin Mark Messier ja Gordie Howe. Hän on kaikkien aikojen kolmanneksi paras maalintekijä ja syöttöpörssin viides. Pelattujen otteluiden ennätys jäi 34 ottelun päähän. 149 pistettä kaudelta 1995-1996 ovat myös saldo, jota parempaan on yltänyt viisi pelaajaa ja 1990-luvulta alkaen vain Gretzky.

Dallasissa kaudella 2012-2013 joukkuekaveri Eric Nystrom luuli videotaulun juhlallisuuksista päätellen Jagrin saavuttaneen taas yhden merkkipaalun, mutta aliarvioi tämän saavutukset pahasti.

En tiedä, miten pitkään elän. Haluan, että aika jääkiekon lopettamisen ja kuolemani välillä on mahdollisimman lyhyt.

- Eric istui hänen vieressään ja kysyi, oliko äskeinen Jagrin tuhannes NHL-piste, Starsin silloinen valmentaja Glen Gulutzan on kertonut.

- Jaromir katsoi häntä lähestulkoon vastenmielisesti ja sanoi, että tuhannennesta pisteestä on kymmenen vuotta. Tuo oli tuhannes syöttö.

Sekä Voracek että Roman Polak ovat todenneet, että halutessaan Jagr - Tshekin kaikkien aikojen suosituin urheilija - voisi tulla valituksi kotimaansa presidentiksi. Jagria houkuttelee kuitenkin enemmän Tomas Plekanecin ajatus. Maajoukkuekapteeni arvioi, että hyvin luistelevien ketjukavereiden kanssa Jagr voisi pelata vaikka ikuisesti.

Vaikka NHL:n ovet näyttävät sulkeutuneen Jagrin osalta lopullisesti, ei häntä voisi enää koskaan kuvitella tekemässä mitään muuta, tai varsinkaan olemassa toimettomana. Vielä vaikeampaa se on meille, jotka kasvoimme Jagrin saavutusten parissa ja muistamme Pittsburghin ja New York Rangersin voittamattoman tähden 1990-lukulaisista videopeleistä.

- En tiedä, miten pitkään elän. Haluan, että aika jääkiekon lopettamisen ja kuolemani välillä on mahdollisimman lyhyt. Pelaan niin pitkään kuin pystyn ja jos pystyn pelaamaan kunnes kuolen, teen niin. Mitä muutakaan tekisin? Eläkkeelläkin on pakko treenata - ehkä vielä kovempaa, ellei halua olla ruma ja lihava, Jagr on sanonut.

Jagr on joskus todennut haluavansa pelata 50-vuotiaaksi asti, mutta nyt siihen on enää neljä vuotta. Kladnossa hänellä on paikka toteuttaa itseään, eikä jääkiekon iättömän ihmeen sisällä palava liekki näytä sammuvan sitten millään. Vaikka Jagrin otteet kaukalossa eivät enää juurikaan näkyisi tai kuuluisi Tshekin ulkopuolella, ainakin 1980- ja 1990-lukujen lapsille on lohdullista edes tietää, että jossain päin maailmaa hänen takatukkansa hulmuaa edelleen.

Suosittelemme sinulle