Perhoset lentelivät vatsassa siitä lähtien, kun 8-vuotias porilaistyttö sai tiedon, että tärykalvo pitäisi paikata leikkauspöydällä. Mielessä alkoivat pyöriä ajatukset siitä, mitä kaikkea pelottavaa sairaalassa voi tapahtua.
Kun odotettu kirje leikkausajasta saapui, oli mukana myös yllättävä viesti piirroshahmo Appe Apinalta. Se kertoi, että leikkauksessa ei olisi mitään pelättävää. Äiti tai isä saisivat olla koko ajan mukana. Uuden pelin avulla sairaalapäivään voisi myös tutustua etukäteen.
Enää leikkaus ei tuntunutkaan niin jännittävältä.
Kännykkään tai tietokoneelle ladattavassa pelissä leikkaukseen saapuva lapsi pakkaa kotoa mukaansa lempilelunsa, valitsee kenen kanssa haluaa lähteä sairaalaan ja kulkee hänen kanssaan koko polun ilmoittautumisesta vaatteidenvaihtoon, lääkärin vastaanotolta leikkaussaliin ja sieltä heräämöön.
Peli korvaa lääkityksen
Satakunnan keskussairaala otti piirroshahmon ympärille rakennetun mobiilipelin käyttöönsä vasta viime syksynä. Appe Apinan isosiskoa, Päiki Pörriäistä, on pelattu Päijät-Hämeen keskussairaalassa jo yli kaksi vuotta. Myös muut sairaalat ovat havainneet, kuinka suuri merkitys pelillistämisellä on lasten sairaalajännityksen lieventämisessä.
Satakunnan keskussairaalan päiväkirurgian osastonylilääkäri Tuija Tallila kertoo, että useissa tutkimuksissa on todettu pelien vastaavan esilääkkeiden antamista.
– Aiemmin lapsille annettiin rauhoittavia lääkkeitä, mutta nyt niistä on luovuttu kokonaan. Kun lapsi saa pelin eteensä, ei hän yleensä tarvitse edes kipu- tai pahoinvointilääkitystä. Toki lääkkeitäkin annetaan, jos niitä tarvitaan.
Ulkomailla pelillistämisessä ollaan jo astetta pidemmällä.
– Maailmalla on pystytty tekemään kivuliaitakin toimenpiteitä lapsille, kun he seikkailevat jossain virtuaalilasit päässään. Meillä ei vielä sellaisia ole, mutta uskon niiden olevan tulevaisuutta täälläkin muutamassa vuodessa, Tallila toteaa.
Hassut pilvet silmissä
Kun leikkauspäivä koitti, muisti porilaistyttö edessä olevat vaiheet yksityiskohtaisesti, juuri niin kuin ne oli pelissä esitetty.
Parhaiten mieleen jäivät leikkaussalin tapahtumat. Se olikin paikoista etukäteen jännittävin.
_Unikorkin laittaminen ei ollutkaan niin inhottavaa. Hoitajat laittoivat sellaisen lelukissallenikin. Saimme kuulemma ottaa päiväunet yhdessä. Sitten äiti sanoi, että kauniita unia. En ole varma, ehdinkö vastata. Nukahdin tosi nopeasti. _
_Pelissä minun silmissäni näkyi hassuja pilviä leikkauksen jälkeen. Niitä näkyi ihan oikeastikin, kun heräsin. Tai jotain höyryä se taisi olla. Äiti kysyi höpsösti siinä vieressä, että olenko hereillä. Olinhan minä – katselin vain vähän aikaa niitä pilviä, kun ne näyttivät niin hassuilta, tyttö kuvailee muistojaan. _
Kuten Appe Apina oli pelissä luvannut, odottivat potilasta leikkauksen jälkeen heräämön sängyn vieressä niin äiti kuin herkutkin. Jäätelöä sai kuulemma syödä niin paljon kuin mieli teki. Sairaalassahan oli oikeastaan aika kivaa.
Valkotakkipelko voi jäädä koko iäksi
Pelkän pelin varaan ei jännityksen hoitamista ole sairaaloissa jätetty. Hoitajat kohtelevat pikkupotilaita suurella herkkyydellä ja ottavat huomioon heidän toiveensa ja tarpeensa. Pienilläkin teoilla voi olla merkitystä.
Esimerkiksi korvaleikkauksessa ollut tyttö ilahtui suuresti siitä, että hänen pehmoleluaan hoidettiin sairaalassa. Kissa sai oman happimaskinsa myös heräämöön. Silloin lapsi pystyi keskittymään lelunsa hoitamiseen, eikä miettinyt niin paljoa omaa vointiaan.
Positiivinen sairaalakokemus kantaa pitkälle – kuten negatiivinenkin.
– Monen aikuisen valkotakkipelko on saanut alkunsa siitä, että he ovat saaneet huonon kokemuksen sairaalasta lapsena, Tuija Tallila toteaa.
Tilat tutuiksi jo ennakkoon
Erityisen tärkeänä sairaalat pitävät ennakkovalmistautumista. Satakunnan ja Päijät-Hämeen keskussairaaloissa lapsille lähetettävät kirjeet ja mobiilipeli ovat nyt jo arkipäivää. Niiden lisäksi molemmat panostavat tutustumispäiviin ja -iltoihin.
Päijät-Hämeen keskussairaalassa vakiintuneena käytäntönä on järjestää niitä jopa neljä kertaa vuodessa.
– Ne ovat osoittautuneet ehkä kaikkein tehokkaimmaksi tavaksi lievittää lasten sairaalajännitystä, kertoo osastonhoitaja Mari Grönblom.
Tutustumisilloissa lapset pääsevät vanhempiensa kanssa tutustumaan rasti kerrallaan jokaiseen tilanteeseen, jonka he tulevat sairaalapäivän aikana kohtaamaan. Kun sairaalan tilat ovat ennalta tuttuja, ei niitäkään tarvitse enää pelätä.
Satakunnassa vastaavia tilaisuuksia aiotaan järjestää ainakin kerran vuodessa.
– Toimenpiteissä käyneet lapset ovat kertoneet, että jännitys lieveni, kun he pääsivät tutustumaan sairaalaan etukäteen. Samoin kävi myös äideille ja isille, joten päivä oli hyödyllinen meille kaikille, kertoo sairaanhoitaja Minna Westergård Satakunnan keskussairaalasta.
Ei sirkukseen vaan sairaalaan
Hoitajat peräänkuuluttavat henkilökunnalta myös rehellisyyttä. Lapsia ei saa huijata kuvittelemaan, että päivä sujuu täysin kivutta – vaikka niinkin voi tapahtua.
– Kukaan ei voi luvata, että mikään ei satu. Lapselle voidaan kuitenkin kertoa, että on erilaisia keinoja kivun helpottamiseen, Minna Westergård sanoo.
Sairaalan käytäviltä on kuulunut tarinoita, joiden mukaan leikkaukseen tulevalle lapselle on kerrottu, että hän menee sirkukseen. Vanhemmat ovat näin halunneet välttää ennakkojännityksen. Shokki sairaalassa on ollut silloin melkoinen.
– Vaikka sairaala onkin välillä kuin sirkus, ei se ole sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mielestäni lapselle pitää kertoa, että hän on tulossa sairaalaan. Aikaviive siinä, kuinka aikaisin siitä kerrotaan riippuu lapsen iästä, Westergård toteaa.
Hoitajat ovat yhtä mieltä siitä, että jännitys on suurinta 3–5-vuotiailla. Mari Grönblom ohjeistaa, että tämän ikäisille lapsille toimenpiteestä ei kannata kertoa kovin monta päivää ennakkoon.
Kun asia otetaan puheeksi, on hyvä käydä päivän sisältö läpi vaikkapa pelin avulla. Mikään ei estä osallistumasta esimerkiksi avoimien ovien tapahtumaan hyvissä ajoin ennakkoon, mutta omaa leikkausta ei välttämättä tarvitse ottaa vielä silloin puheeksi. Kouluikäisille leikkauksesta voi kertoa jo silloin, kun päätös siitä tehdään.
Vanhemmat saliin asti
Hyvä valmistautuminenkaan ei aina estä sitä, että piikki pelottaa. Se onkin yleisin asia, joka aiheuttaa lapsille jännitystä.
– Moni sanoo jo luukulla sihteerille, että en halua sitä piikkiä. Sitä varmaan pelätään eniten, Minna Westergård vahvistaa.
Joillekin apua tuo se, että piikistä ei sairaalassa puhuta. Lapset tietävät, että käteen laitetaan unikorkki. Vaikka se on sama asia, voi sanavalinnoilla vaikuttaa mielikuviin.
Myös vanhempien läsnäolo kaikkein jännittävimmässä tilanteessa auttaa. Sen suhteen käytännöt ovat ottaneet viime vuosina valtavan harppauksen parempaan suuntaan.
– Ennen ei tullut kuuloonkaan, että vanhemmat olisivat päässeet saliin mukaan. Heitä ei päästetty edes heräämöön. Nyt vanhemmat ovat läsnä koko ajan, osastoylilääkäri Tuija Tallila kertoo.
Vaikka hoitajat tekevätkin kaikkensa lapsen olon helpottamiseksi, vapauttaa vanhempien läsnäolo hoitolahenkilökunnan käsiä. Silloin he tietävät, että joku on varmasti lapsen tukena koko ajan.
Miten onnistui?
Sairaaloissa on tehty paljon, jotta lapsipotilailla olisi hyvä ja luottavainen mieli. Vaikuttaa siltä, että moni jännittääkin nyt paljon vähemmän.
Esimerkiksi 8-vuotias porilaistyttö ei pistäisi pahitteeksi, vaikka joutuisikin uuteen leikkaukseen.
– Eihän se ollut edes kamalaa. Kaksi ihan pikkuisen jännittävää asiaa oli – se kun piikki laitettiin ja sen kun se otettiin pois. Mutta ei se piikki oikeastaan sattunutkaan, joten enää ei tarvitse jännittää.