Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Tampereen yliopisto ja opetusministeriö törmäyskurssilla: Ministeriö kiistää painostuksen, mutta myöntää kiirehtimisen

Tampereen kolmen korkeakoulun yhdistymistä varjostaa kova kiista vallan käytöstä. Uusi monialainen Tampereen yliopisto aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa.

Tampereen Yliopisto
Kuva: Jussi Mansikka / Yle
Elina Nieminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen uuden suuryliopiston valmistelua varjostaa ankara riita opetus- ja kulttuuriministeriön ja Tampereen yliopiston välillä. Yliopiston hallitus syyttää ministeriötä painostuksesta uuden fuusioyliopiston siirtymäkauden hallituksen nimittämisessä.

Lainsäädäntöneuvos Eerikki Nurmi opetus- ja kulttuuriministeriöstä kiistää painostuksen.

– Se on varsin voimakkaasti sanottu. Ministeriö on kyllä ollut huolissaan siitä, että eduskunta on säätänyt lain kahden Tampereen yliopiston lakkauttamisesta ja uuden perustamisesta, mutta voimaanpanolain mukainen eteneminen ja uuden yliopiston järjestäytyminen ei lähtenyt käyntiin, Nurmi sanoo.

– Vaikka laki uudesta yliopistosta vahvistettiin vasta viime vuoden viimeisellä viikolla, jo keväästä asti on ollut tiedossa, millaisen esityksen hallitus on eduskunnalle antanut.

Nurmen mukaan Tampereella olisi ollut reilusti aikaa muun muassa uuden yliopiston hallituksen nimeämiseen ja kiistan aiheeksi nousseen johtosäännön valmisteluun. Nyt asiassa etenemisessä alkaa kuitenkin olla jo kiire.

– Meillä on ainoastaan tämä vuosi aikaa järjestää uuden yliopiston toiminta.

Laki takaa itsehallinnon säätiöyliopistossakin

Tampereen yliopiston henkilöstön mielestä uudelle yliopistolle ehdotettu johtosääntö merkitsee vallan siirtymistä yliopistoyhteisön ulkopuolelle. Eerikki Nurmen mukaan itsehallinnon vaatimus on yliopistolaissa, ja se koskee yhtä lailla säätiö- ja julkisoikeudellisia yliopistoja – eli niin vanhaa kuin uutta Tampereen yliopistoa.

– Enemmänkin tässä on kyseessä erittäin voimakkaat kulttuurierot kahden yliopiston välillä. Tämän takia on erittäin hyvä, että nyt keskustellaan, millainen johtosäännön tulisi olla ja miten sen tulisi toimintaa uudessa yliopistossa ohjata. Se, miten yliopistossa toimitaan, on yliopiston oma asia, Nurmi sanoo.

– Yliopistot ovat omanlaatuisiaan organisaatioita ja sinne keskustelu kuuluu ja sopii hyvin. Mutta nyt keskustelun laatu on ollut perin kummallista.

Miten sitten kiihkeänä vellova kiista vaikuttaa uuden yliopiston syntyy ja aikataulussa pysymiseen? Eerikki Nurmi uskoo ja toivoo, että lakia noudatetaan ja uusi yliopisto aloittaa suunnitellusti vuoden 2019 alussa.

– Toivon, että lakia noudatetaan ja niin tapahtuu, hän sanoo.

Tampereen yliopiston henkilöstö ja opiskelijat ovat ilmoittaneet marssivansa torstaina ulos yliopistolta. Uuden yliopiston siirtymäkauden hallitus on ilmoittanut päättävänsä johtosäännöstä lauantaina.

Lue myös: Tampereen yliopiston hallitus arvostelee rajusti uuden yliopiston valmistelua

Tampereen yliopiston väki marssii ulos torstaina kello 12

Marssivatko tieteentekijät ulos Tampereen yliopistosta? Henkilöstö tyrmistyi sivuuttamisestaan uuden yliopiston valmistelussa

Suosittelemme sinulle