Mitä veikkaat, kuinka paljon suuryrityksen johtaja tienaa Suomessa? Todennäköisesti vastauksesi on alakanttiin.
Tilastokeskus kysyi vuonna 2010 kansalaisilta samaa asiaa, ja suomalaiset veikkasivat johtajien palkaksi 15 000 euroa kuussa. Todellisuudessa suuren pörssiyhtiön johtajan kuukausitulot ovat noin 160 000 euroa (siirryt toiseen palveluun).
Suomessa yleisin kuukausipalkka on 2 500 euroa. Johtaja tienaa saman verran yhden aamupalaverin aikana. Jos “naisen euro” on jossain 90 sentin hujakoilla, niin tavallisen palkansaajan euro on alle kaksi senttiä johtajan euroon verrattuna.
Suomalaiset kannattavat nykyistä tasaisempaa tulonjakoa. Ruotsissa ja Norjassakin kansan selvä enemmistö kaventaisi tuloeroja, mutta Suomessa lukema on peräti 75 prosenttia (siirryt toiseen palveluun).
Tämä ei vielä kerro, kuinka paljon eroja halutaan kaventaa. Tilastokeskus selvitti tätä kansalaisilta kysymällä, mikä olisi eri ammattiryhmille sopiva palkkataso. Esimerkkeinä tarjottiin myymäläapulaista, lääkäriä ja pörssiyrityksen johtajaa. Tulokset olivat kiinnostavia (siirryt toiseen palveluun).
Myyjän ja lääkärin tuloihin ei kaivattu suuria muutoksia. Myyjän palkkaa olisi hieman nostettu ja lääkärin laskettu, mutta puhuttiin parista satasesta. Johtajien tuloja olisi laskettu roimasti. Kansalaisten mielestä sopiva tulotaso olisi ollut 10 000 euroa kuussa.
Johtajat tienaavat siis todellisuudessa kuusitoista kertaa sen, mitä suomalaiset pitivät reiluna ja yli kymmenen kertaa enemmän kuin suomalaiset kuvittelevat.
Vaikka lukuja kääntelisi miten, suomalaiset pudottaisivat johtajien palkasta valtaosan pois. Palkkakatolle tai huipputulojen veronkiristykselle on tilausta. Varsinkin, kun johtajien palkat ovat nousseet muita nopeammin.
Kansan enemmistö on oikeilla jäljillä, sillä raha ei ole kummoinen kirittäjä, jos tulotaso on jo valmiiksi korkea. Palkanlisä parantaa suorituksia rutiininomaisissa työtehtävissä, muttei aivoponnistelussa. Johtotehtävissä jättipalkkiot pikemminkin heikentävät suorituksia (siirryt toiseen palveluun).
Demokratiassa suuren yleisön mielipiteellä on oltava merkitystä. Gallupeista on uutisoitava säännöllisesti, ja keskustelun on perustuttava tosiasioille. Toisin on käynyt.
Kun puhutaan tuloerojen kaventamisesta, Elina Lepomäki (siirryt toiseen palveluun) ja Tuomas Enbuske (siirryt toiseen palveluun) kertovat, ettei kaikille kannata antaa samaa palkkaa. Heidän vastauksensa on älytön. Ei kukaan pyri tasapalkkaukseen. Kyselytutkimuksen perusteella suomalaiset kannattavat nimenomaan maltillisia tuloeroja, mutta pienentäisivät tulohaitaria laskemalla huipputuloja rajusti.
Tuloerojen kasvattajat ovat vähemmistössä, mutta he ovat viime aikoina rohkaistuneet. Sosiaalinen media raikuu puhetta siitä, miten “tuotteliaille” pitäisi saada järjestettyä huipputulot. Heiltä kannattaa kuitenkin kysyä, mitä he tarkalleen ottaen tarkoittavat.
Pörssiyrityksen johtajana nimittäin myös epäonnistuminen kannattaa. Vuonna 2016 Stockmann antoi potkut toimitusjohtajalleen Per Thelinille. Hän sai irtisanomisesta 420 000 euroa ja tulospalkkioita 325 000 euron edestä.
Stockmannin tapaus on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Johtajien kuusinumeroiset allekirjoituspalkkiot ja potkurahat ovat suomalaisissa pörssiyhtiöissä arkipäivää.
Jotkut tuloerojen kasvattajat sanovat ihailevansa puurtamista. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on todennut, että tuloerot ovat luonnollinen tapa palkita ahkeruudesta. Todellisuudessa raskas työ ei lyö leiville. Kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka on kassalla päivät ja ajaa taksia illat, ei rikastu, vaikka hän kuinka uurastaa.
Ilman raskaan työn raatajia, kuten hotellisiivoojia ja ikkunanpesijöitä, ei yhteiskunta pyöri. Työn tärkeydestä huolimatta he saavat vaatimatonta palkkaa, koska heidän työpanoksensa on helppo korvata.
Ahkerien ja tuotteliaiden ylistämisellä peitellään työmarkkinoiden raadollisuutta. Sattumalla on suuri merkitys. Perhetutut ja hyvä neuvotteluasema ovat menestyksen avaimia. Niihin ei juurikaan pysty vaikuttamaan. Kukaan ei valitse perhettään tai sitä, mihin sukupolveen syntyy.
Jos hakee ensimmäistä työpaikkaa nousukaudella, hyvän paikan saa helpommin, joskus eliniäksi. Lamassa käy päinvastoin.
Sekä yrityksissä että julkisella sektorilla palkkatietojen on oltava avoimia, jolloin johdon on vaikeampi antaa suosikeilleen moninkertaisia palkkioita. Pidemmällä aikavälillä työelämää on uudistettava perusteellisemmin. Palkan kriteereistä on päätettävä työyhteisöissä demokraattisesti. Kun kaikki osallistuvat päätöksiin, kyräily ja väärinkäytökset vähenevät.
Lisäksi on kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota varallisuuseroihin (siirryt toiseen palveluun) ja työeroihin (siirryt toiseen palveluun), jotka aiheuttavat eriarvoisuutta vielä huomattavasti tuloeroja enemmän.
Jos haluamme toimivan demokratian, on työn palkitsemisesta kaiken kaikkiaan kyettävä käymään korkeatasoisempaa ja rehellisempää debattia.
Joona-Hermanni Mäkinen
Kirjoittaja on Parecon Finlandin varapuheenjohtaja, tietokirjailija sekä luokan- ja historianopettaja. Hän on kirjoittanut mm. The New York Timesiin ja Jacobin Magazineen.