Urheilijan onnistumista mitataan usein mitaleilla. Urheilu on paljon muutakin kuin tuloksia. Mitali on kuitenkin ainoastaan jäävuoren huippu. Sen taustalla on ihmisen elämän matka, jolle hän, hänen joukkueensa ja tukiverkostonsa heittäytyi jo kauan aikaa sitten.
Yksi olympiadi on neljä vuotta. Neljä vuotta on pitkä aika. Siinä ajassa ehtii pitämään yhdet kunnallis- ja yhdet eduskuntavaalitkin. Olympialaisista unelmoivan urheilijan elämässä neljä vuotta joka ikinen päivä läsnä on näky. Tavoite, joka heijastuu silmien eteen välillä kuin kaukainen kangastus aavikolla.
Välillä tuo kohde on niin lähellä, että voi kuulla yleisön äänet, haistaa pukukopin linimentin hajun, tuntea kehossaan ne väristykset, jotka kulkevat jokaisen lihaksen läpi Maamme-laulun kajahtaessa. Unelma olympialaisista on läsnä jokaisessa treenissä, jokaisessa seurajoukkueen pelissä. Maalisummerin soidessa harjoitusmaaottelussa antaa vahvistavaa palautetta siitä, että urheilija osaa. Se muistuu myös mieleen illalla kotona kun pitelee kylmäpussia tällin saaneessa jalassa ja aamulla aikaisin palauttavalla lenkillä loskassa tarpoessa. Se ohjaa toimintaa niinäkin hetkinä, kun tuntuu, ettei vaan millään jaksaisi.
Naisjääkiekkoilijan arkeen kuuluu kovia henkilökohtaisia valintoja
Tämän kaiken urheilija tekee vain yhden ohikiitävän hetken, yhden kuukauden vuoksi, vaikka takana on tuhansia tunteja valmistautumista. Esimerkiksi naisjääkiekkoilijan arkeen kuuluu kovia henkilökohtaisia valintoja niin sosiaalisessa elämässä, taloudellisessa tilanteessa, kotimaasta poismuuttamisessa ja vain siksi, että neljän vuoden kuluttua voisi olla urheilijana parhaimmillaan.
Miksi?
Yhden joukkueen hengittäessä samaan tahtiin katoaa kaikki muu maailmassa. Se leikeistä parhain, peli, imaisee mukanaan. Peli, jossa tilanteet muuttuvat koko ajan puolustuksesta hyökkäykseen, taidokkaista yksilösuorituksista hienoihin pelaajien välisiin kombinaatioihin. Niistä syntyy maaleja, taklauksia, tappioita ja voittoja. Menestyksen avaimena on yhdessä toimiminen jokaisen osaamista hyödyntäen.
Vierellä on ystäviä, joista on yhteisten hetkien saatossa muodostunut perheenjäseniä. Heidän kanssaan on vietetty neljän vuoden aikana satoja päiviä yhdessä: naurettu, itketty, tapeltu, sovittu, unelmoitu, koettu ja jaettu. Eletty elämää yhdessä. Erilaisia persoonia, erilaisilla ominaisuuksilla, vahvuuksilla ja rooleissa pelaavia urheilijoita.
Heillä kaikilla on yksi yhteinen suunta. Kumilätkän pudotessa jäähän on vain se hetki. Se hetki ei tule enää koskaan takaisin. Se joukkue ei sellaisenaan tule enää koskaan olemaan sama. Ja sen tietää joka ikinen tiimin jäsen; maalivahdista hyökkääjään, valmentajasta huoltajaan. Sitä ainutlaatuista hetkeä ahmii sisäänsä kuin täyteläistä suklaakakkua. Niin, että syö koko naamallaan.
Ainoat omat vaateet ovat alusvaatteet
Kisakuplassa unohtuu normaali-ihmisen arki. Viikonpäivästä ei ole tietoa. On vain matchday -2, matchday -1 ja matchday. Sama toistuu uudelleen. Ja uudelleen.
Joukkueen ohjelma määrittää päivän kulun, muuten kellolla ei ole merkitystä. Ainoat omat vaateet ovat alusvaatteet, muuten päästä varpaisin asti ollaan yhtenäisissä asuissa. Ennalta määritelty menu, urheilijalle tärkeät ravintoaineet sisältävä kattaus tarjoillaan monta kertaa päivässä. Muusta ei tarvitse huolehtia kuin aterian syömisestä. Lääkärit, fysioterapeutit, hierojat ja koko lääkintätiimi pitää huolta yhdessä urheilijoiden terveydestä. Psyykkiset valmentajat sparraavat niin pelaajia kuin valmentajiakin kohtaamaan erilaisia tilanteita ja joukkueenjohtaja pitää kaikki langat käsissään. Urheilija on oikeasti keskiössä – koko koneisto tekee ihan kaikkensa sen eteen, että niin mieli kuin kehokin on valmis voittamaan.
Olympialaisissa kaikki suomalaiset puhaltavat kisakylässä lajista tai sukupuolesta riippumatta yhteen hiileen. Yhteenkuuluvuus, yhteisöllisyys on erilaista kuin ainoastaan oman lajin arvokisoissa pelatessa. Kerran neljässä vuodessa ollaan osana jotain suurempaa, jotain, jota koko maailma seuraa. Vaikka voitettu olympiamitali onkin ennen kaikkea joukkueen mitali, myös koko Suomen kansa haluaa mielellään omistaa sen. On hyvinkin pienestä kiinni kannatko median ja kansan silmissä sankarin vai epäonnistujan viittaa. Siksi oman joukkueen ja koko Suomen kisajoukkueen tuki niin onnistumisten kuin pettymystenkin äärellä on voimaannuttavaa. Toinen urheilija tietää parhaiten mitä tunteita hävitty ottelu tai viime hetkillä voitoksi käännetty peli herättää.
Suomi pelaa niin miesten kuin naistenkin jääkiekossa tälläkin kertaa mitaleista. YLE:llä naisten jääkiekossa asiantuntijakommentaattorina toimii Pyeonchangissa ex-jääkiekkoilija Saara Niemi ( os. Tuominen ). Hän tietää millaista on voittaa pronssia olympialaisissa. Hän koki sen Vancouverissa 2010. Kaikki ne muistot, ihmiset, koko matka kohti unelmaa ja niissä hetkissä yhdessä joukkueen kanssa eläminen. Siksi.
Marianne Miettinen
Kirjoittaja on Suomen Palloliiton 18- ja 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalmentaja ja tekninen johtaja Suomen Palloliitossa. Moiettinen on toiminut valmentajana yli 20 vuotta niin Suomessa kuin Ruotsissa ja USA:ssa. ja on YLE urheilun asiantuntija. ”Ennen valmensin peliä, jota pelaajat pelasivat. Nykyään autan ihmisiä valmentautumaan, jotta he voivat pelata peliä mahdollisimman hyvin.”
