Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Puukiukaiden päästöt kuriin – tulisijojen aiheuttamat pienhiukkaspäästöt pakkasiltoina voivat olla korkeammat kuin pahimpaan ruuhka-aikaan Helsingin keskustassa

Uusien puukiukaiden aiheuttamat pienhiukkaspäästöt tutkitaan tutkimussaunassa Kuopiossa. Tavoitteena on, että tulosten valmistuttua sekä kiuaskauppiaat että saunojat alkavat suosia vähäpäästöisiä saunoja.

Löylynheittoa
Jos kaikki saunovat puusaunoissaan samaan aikaan omakotitaloaluella, niin pienhiukkaspäästöt saattavat nousta terveydelle vaaralliselle tasolle. Kuva: Petri Jauhiainen / Yle
Elina Jämsen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kuopioon yliopiston pihalle on pystyetty merikonttiin rakennettu sauna.

Saunaa lämmitetään tutkimuskäyttöön. Kontissa poltetaan erityyppisissä uusissa kiukaissa puuta ja mitataan kuinka paljon ne aiheuttavat pienhiukkaspäästöjä.

Ilmansaasteet ja etenkin pienhiukkaset vaikuttavat Suomessakin ihmisten terveyteen. Erityisesti talviaikaan puunpoltosta aiheutuvat hiukkaspitoisuudet voivat nousta korkeiksi omakotitaloalueilla. Altistuminen pienhiukkasille omalla asuinalueella lisää esimerkiksi astma- ja sydänoireita ja pitkällä aikavälillä myös kuolleisuutta.

Kolmasosa Suomen pienhiukkaspäästöistä on peräisin tulisijojen käytöstä eli lisälämmityksestä ja kiukaista. Yhdelläkään kiukaalla ei ole tällä hetkellä ympäristömerkkiä, eikä kuluttajilla ole käytettävissä tietoa vähäpäästöisen puukiukaan valitsemiseksi, sanoo yliopistotutkija Jarkko Tissari Itä-Suomen yliopistosta.

– Vähäpäästöisillä kiukailla voidaan parantaa ilmanlaatua nopeastikin. Samalla edistetään vähäpäästöisten kiukaiden kysyntää ja kehittämistä.

2020-luvulla EU:n alueella on tarkoitus ottaa käyttöön uusille tulisijoille energiamerkki eli samantyyppinen kuin nyt on pyykinpesukoneissa. Kiukaille ei kuitenkaan ole tulossa tällaista merkintää.

Tässä Kuopioon yliopiston pihaan konttiin rakennetussa tutkimussaunassa testataan markkinoilla olevia puukiukaita ja mitataan niitten aiheuttamia pienhiukkaspäästöt.
Tässä Kuopioon yliopiston pihaan rakennetussa saunassa testataan markkinoilla olevia puukiukaita ja mitataan niitten aiheuttamia pienhiukkaspäästöt. Kuva: KIUAS-hanke

Omakotitaloalueella kiukaista ja takoista päästöt suurempia kuin Mäkelänkadulla ruuhka-aikana

Pientaloalueilla liikenteestä johtuvat pienhiukkaspäästöt ovat pieniä, koska liikennettä on vähän.

– Pääkaupunkiseudun omakotitaloalueilla jopa 40 prosenttia ilmassa olevista pienhiukkasista voi olla talvisin peräisin puunpoltosta. Pienhiukkasia pääsee ilmaan sekä takkojen että puukiukaiden käytöstä, ilmansuojeluyksikön päällikkö Maria Myllynen HSY:stä kertoo.

– Puukiukaita on pääkaupunkiseudulla yllättävän paljon, kyselymme mukaan noin 28 prosentissa pientaloja.

Myllynen laskee, että pääkaupunkiseudulla on noin 20 000 puulämmitteistä saunaa. Lisäksi 70 000 asunnossa on takka, jossa poltetaan puuta.

Pääkaupunkiseudulla tulisijojen aiheuttamat päästöt ovat yhtä suuret kuin liikenteen ja energiantuotannon aiheuttamat pienhiukkaspäästöt.

Vaikka saunoissa ja takoissa poltetaan puita lyhyen aikaa iltaisin, niin etenkin tyynellä pakkassäällä omakotitaloalueen hiukkaspäästölukemat voivat nousta jopa korkeammaksi kuin pahimpaan ruuhka-aikaan Helsingin yhdellä vilkkaasti liikennöidyimmällä kadulla, Mäkelänkadulla.

Pääkaupunkiseudulla pientalovaltaisia alueita ovat esimerkiksi Helsingin Pakila, Vartiokylä, Tapanila, Espoossa Lintuvaara, Kattilalaakso ja Laaksolahti, Vantaalla Päiväkumpu, Hiekkaharju ja Itä-Hakkila. Näillä alueilla HSY on viime vuosina mitannut ilmanlaatua ja tulisijoista peräisin olevia pienhiukkasia.

Takkatuli
Takkatuli lämmittää talvipakkasilla, mutta myös aiheuttaa terveydelle haitallisia pienhiukkasia. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Pienhiukkaspäästöjä voi vähentää polttamalla kuivaa puuta ja välttämällä roskien polttamista

Kotisaunoja tai takan polttaja voi vähentää terveydelle haitallisten pienhiukkasten määrää myös polttamalla kuivaa puuta ja välttää roskien polttoa.

– Jos kiukaassa tai takassa polttaa pahvia tai makkarapakkauksia, ne lisäävät pienhiukkasten määrää. Jos poltettavat puut ovat märkiä, ne laskevat lämpötilaa ja palamisen hyötysuhde laskee. Myös silloin pienhiukkasia syntyy enemmän, vinkkaa Myllynen.

Puusaunan ja takanomistajilla on myös velvollisuus pitää savupiippunsa kunnossa. Oman nuohoojansa kanssa voi keskustella tulisijansa käytöstä ja toimivuudesta sekä tarkistaa että piiput ja hormit ovat kunnossa.

Myllysen mukaan kiukaita ei olla kieltämässä, eikä mitään sanktioita ole suunnitteilla, jos saunansa lämmittää vanhalla kiukaalla.

KIUAS (Kiukaiden päästöt ja niiden vähentäminen) -hankkeen tarkoitus on lisätä tietoa siitä millaiset kiukaat ovat hyötysuhteiltaan parhaita ja vähäpäästöisiä. Jatkossa kiukaita voisi kaupoissa mainostaa vähäpäästöisinä.

– Vähäpäästöisyys ei ole tällä hetkellä markkinavaltti, mutta tulevaisuudessa se voisi olla. Haluamme lisätä myös kuluttajien tietoisuutta, jotta he voisivat vaatia vähäpäästöisiä kiukaita ja takkoja.

Kuopion konttisaunan mittaukset ovat osa KIUAS-hanketta. Siinä mukana ovat Itä-Suomen yliopisto, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ja Suomen ympäristökeskus sekä ympäristöministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Helsingin, Kuopion ja Turun kaupungit.

Täällä lisää tietoa tulisijojen käytöstä ja päästöistä pääkaupunkiseudulla:

https://www.hsy.fi/sites/Esitteet/EsitteetKatalogi/Julkaisusarja/2_2016_Tulisijojen_kaytto_ja_paastot_2014.pdf

Suosittelemme sinulle