Yhdysvaltalainen yrittäjä Kristina Roth on ostanut viiden hehtaarin kokoisen saaren Tammisaaren saaristosta, ja aikoo pyhittää sen vain naisten käyttöön. Svenska Ylen mukaan saari sijaitsee Snappertunan edustalla.
Asiakaskunnan tiukka rajaus on jo herättänyt laajaa hämmennystä. Roth kertoo Helsingin Sanomille saaneensa runsaasti kriittisiä viestejä erityisesti miehiltä.
Suomenlahti peittosi tropiikin viimemetreillä
Kesällä avautuvan lomasaaren toiminta täydentää Rothin perustaman naisten kansainvälisen SuperShe-verkoston toimintaa. SuperShe on eräänlainen vastaisku miesten kalaporukoille ja herrakerhoille.
– Kun eri alojen naiset tutustuvat toisiinsa, he voivat keksiä yhdessä uusia liikeideoita ja saada apua toisiltaan. Samalla tavalla kuin miehetkin, Roth kommentoi Svenska Ylelle.
New York Postille Kristan Roth kertoo olleensa alun perin kiinnostunut Haitin pohjoispuolella sijaitsevasta kohteesta, mutta lopulta valinta osui Suomenlahteen. Tuleva lomakohde löytyi yrittäjän suomenruotsalaisen miesystävän vanhempien omistaman saaren naapurista.
Saarelle on jo rakennettu neljä mökkiä ja niitä on tulossa vielä kuusi lisää. Viikon loma saarella maksaa Svenska Ylen tietojen mukaan noin 3 500 euroa.
Suomalaisyrittäjä: Sää on iso haaste
Kristina Roth poseeraa itse kohteen nettisivuilla julkaistussa mainosvideossa paikan kauneutta hehkuttaen. Saariston talvisäätä hän kuvaa sanalla moody, eli oikukas tai vaihteleva.
Tammisaaren itäpuolella Inkoossa lomasaaren omistava Juha Vikholm muistuttaa, että saariston sää on enemmän tai vähemmän moody ympäri vuoden. Varsinkin viime kesä oli hetkittäin jopa hyinen.
– Minulla on vähän sellainen periaate, että en ui alle 20-asteisessa vedessä. Tämän vuoksi en ole uinut omassa saaressani enää moneen vuoteen. Esimerkiksi viime kesänä veden lämpötila ei noussut kertaakaan yli 16 asteen.
Vikholm muistuttaa kuitenkin, että saaristossa sää saattaa varsinkin tyynellä kelillä olla myös huomattavasti lämpimämpi kuin mantereella. Kysyntääkin tuntuu olevan: erityisesti kiinalaisia tulijoita olisi Vikholmin saareen enemmän kuin hän pystyy vastaanottamaan.
Kristina Rothin liikeideaa sinänsä hän ei halua kommentoida.
Raasepori toivoo kansainvälistä näkyvyyttä
Raaseporin matkailutoimistossa ollaan luonnollisesti innoissaan uudesta matkailuyrittäjästä.
– Onhan se ihan valtavan hienoa, että ainakin Suomen mittakaavassa täysin uusi matkailukonsepti tulee nimenomaan Raaseporiin. Kaupunkimme saa tämän kautta varmasti myös kansainvälistä näkyvyyttä, matkailusihteeri Martina Österberg iloitsee.
Hän toivoo saarivieraiden levittävän positiivista viestiä koko seutukunnasta ympäri maailmaa muun muassa sosiaalisen median kautta. Saaristossa ylipäätään on Österbergin mielestä runsaasti matkailupotentiaalia.
– Meillä on Suomessa vielä aika paljon tekemistä matkailun paketoimisessa ja brändäämisessä. Niin sanotut paatuneet ja kaiken nähneet turistit voivat hyvinkin innostua hiukan karuista ja rouheista matkailutuotteista.
Österberg uskoo, että Kristina Rothin saari avautuu jossain vaiheessa myös miehille ja ryhmille.
Juttua muokattu 12.2.2018 klo 9:49. Lisätty Österbergin viimeistä kommenttia edeltävä lause.