Traumaattisen sisällissodan päätteeksi osa suomalaisista uskoi vahvasti, että vakaamman tulevaisuuden varmistamiseksi paras valtiomuoto olisi perustuslaillinen monarkia.
Vaikka täyttä yhteisymmärrystä ei koskaan saavutettu, valittiin Suomen kuninkaaksi lokakuussa 1918 Hessenin prinssi Friedrich Karl. Hänet nimitettiin tehtäväänsä suomalaistetulla hallitsijanimellä Fredrik Kaarle.
Maailmanpoliittinen tilanne eli nopeasti, eikä kuningas lopulta koskaan edes käynyt maassamme. Käytännön valmistelut ehdittiin kuitenkin käynnistää. Sata vuotta sitten tehtiin hankintoja huonekaluista ja arjen tarvekaluista aina kruunun piirustuksiin saakka.
Kuninkaan tuleminen oli myös design-projekti, sillä kuningaskunta piti rakentaa alusta saakka.
Marjo-Riitta Saloniemi
Näitä hankintoja esitellään nyt Tampereella lokakuun loppuun saakka avoinna olevassa Suomen kuningas -näyttelyssä Museo Milavidassa.
– Kuninkaan tuleminen oli myös design-projekti, sillä kuningaskunta piti rakentaa alusta saakka. Asialle pistettiin kaksi Stockmannin arkkitehtiä, Gustaf Strengell ja Harry Röneholm, joiden johdolla tarvittavia kalusteita ja esineitä paitsi suunniteltiin, myös etsittiin porukalla Euroopasta, näyttelypäällikkö Marjo-Riitta Saloniemi kertoo näyttelyn taustoista.
Kuninkaan tuolin tarina tunnetaan perheissä
Kesällä 1919 Suomelle vahvistettiin tasavaltalainen hallitusmuoto. Kuningasta varten haalitut kalusteet päätyivät Stockmannin antiikkiosaston kautta porvarillisempaan kotikäyttöön, mutta tieto niiden alkuperästä on onneksi säilynyt yksityisomistuksessakin hyvin.
Näyttelypäällikkö Marjo-Riitta Saloniemi on yhdessä antiikin ja kulttuurihistorian asiantuntijan, kamarineuvos Kari-Paavo Kokin kanssa metsästänyt kuninkaalle aiottua esineistöä näyttelyyn Tampereelle.
Monissa perheissä on säilynyt perinne puhua esimerkiksi kuninkaantuolista tai kuninkaankaapista.
Kari-Paavo Kokki
– Esineet löytyivät, koska monissa perheissä on säilynyt perinne puhua esimerkiksi kuninkaantuolista tai kuninkaankaapista, ja kalusteiden historia tunnetaan hyvin. Pienesineistön kohdalla tieto on valitettavasti usein kadonnut, eikä jäljittäminen ole yhtä yksinkertaista, Kari-Paavo Kokki sanoo.
Maltillinen kuningastyyli sopi Suomeen
Kun Suomen kuninkaanlinnaa kalustettiin, makutuomarina toimi tulevan kuninkaan veli. Hänen ja arkkitehtikaksikon johdolla hankittiin mahonkisia ja pähkinäpuisia, muotoilultaan yksinkertaisia kalusteita. Kotimaisena tuotantona tilattiin kansanomaisia ryijyjä.
Suomen kuningastyyli olisi ollut moneen muuhun monarkiaan verrattuna maltillinen. Varoja ei välttämättä ollut paljon, ja Kari-Paavo Kokin mukaan tavoitteena oli muutenkin kalustaa koti tavoiltaan varsin porvarilliselle perheelle.
– Kuninkaanlinnaksihan olisi tullut entinen keisarillinen palatsi, nykyinen presidentinlinna. Se oli tavallaan valmiiksi sisustettu, mutta ei ollut koskaan toiminut varsinaisesti asuntona, joten sieltä puuttuivat asumiseen tarvittavat esineet. Hankinnoissa korostettiin siis ehkä juuri kodikkaampaa ja porvarillisempaa tyyliä ja vältettiin liikaa loistokkuutta.
Suomen kieli ei sujunut
Kuninkaanlinnan ja hallitsijan muiden residenssien varustelemisen lisäksi kuningasta itseään valmennettiin tulevan kotimaansa tapoihin ja kulttuuriin. Historian ja yhteiskuntaopin opetuksesta vastasi kangasalalainen Antti Tulenheimo, jonka äidilleen Frankfurtista kirjoittama kirje on esillä Museo Milavidan vitriinissä.
– Tulenheimo kirjoittaa, että kuningas perheineen on mukavaa porukkaa; eivät ollenkaan liian hienoja ihmisiä vaan kulkevat Frankfurtissa niin kuin muutkin. Vähän pettyneenä hän tässä kuitenkin mainitsee, ettei kuningas ole kovin majesteetillinen herra, Marjo-Riitta Saloniemi esittelee marraskuussa 1918 päivättyä kirjettä.
Antti Tulenheimon lisäksi kuninkaalla oli muitakin opettajia – ja opettajilla haasteita kunnianarvoisan oppilaansa kanssa.
– Se tiedetään kirjeistä, että suomen kielen opinnot eivät tuntuneet Friedrich Karlilta sujuvan lainkaan. Kieli ei vaan tahtonut mennä päähän, Saloniemi paljastaa.
Aatelisarvoja odotettiin
Kun Saksan sotaonni kääntyi ja Suomen kuningashanke haudattiin, haudattiin samalla joukko titteleitä. Jos monarkia olisi toteutunut, meillä saattaisi olla Porvoon paroni, Kuopion kreivi tai Pietarsaaren prinssi.
– Emme löytäneet dokumentteja aatelisarvoista, mutta muisteluissa ja aikalaiskertomuksissa niistä puhutaan paljon. Kirjeistä on käynyt ilmi, että esimerkiksi Sibelius odotti saavansa aatelisarvon, Marjo-Riitta Saloniemi kertoo.
Esimerkiksi Sibelius odotti saavansa aatelisarvon.
Marjo-Riitta Saloniemi
Kuninkaalle itselleen suunniteltu titulatuura lyö laudalta muut.
– Tämä on aika hillitön: Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä, näyttelypäällikkö laskettelee.
Tasavaltainen valtiomuoto on sittemmin ollut Suomessa itsestäänselvyys, ja erikoiselle kahden kuukauden kuningasvaiheelle on jälkikäteen naureskeltu. Marjo-Riitta Saloniemi toivoo Milavidan näyttelyssä käynnin osoittavan, ettei kyse kuitenkaan ollut pikku vitsistä.
– Mukana oli kovan luokan valtiomiehiä, kuten P.E. Svinhufvud ja J.K. Paasikivi. Ei se ollut mitään puuhastelua tai haihattelua vaan mitä todellisinta reaalipolitiikkaa, joka kumpusi globaalista tilanteesta.
Lue myös: Fredrik Kaarle oli vain tovin Suomen kuninkaana 1918 (Elävä arkisto)