Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Elämää Suomen jälkeen – Ylen juttusarja Bagdadista kertoo käännytettyjen kohtalosta

Yle haastatteli tammikuussa tusinaa Suomesta Irakiin käännytettyä turvapaikanhakijaa. Tarinat kootaa tähän artikkeliin.

Yle Bagdadissa
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Eero Mäntymaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Loppuvuonna 2015 Suomeen saapui yli 32 000 ihmistä turvapaikkaa hakemaan. Suomi sulki ovensa suurimmalta osalta. Aikavälillä 1.1.2016 – 1.1.2018 Suomi on antanut noin 18 000 kielteistä ja 11 000 myönteistä turvapaikkapäätöstä.

Turvapaikkapolitiikasta on kirjoitettu paljon otsikoita ja osoitettu mieltä eri syistä. Mutta mitä tapahtuu käännytetyille Suomen jälkeen?

Siitä Yle lähti ottamaan selvää Irakiin, josta suurin osa turvapaikanhakijoista tuli. Haastattelimme tammikuun aikana Bagdadissa tusinaa turvapaikanhakijaa. Haastattelujen pohjalta tehdyt jutut julkaistaan tähän päivittyvään artikkeliin.

Ensimmäinen jutuista kertoo Hämeenlinnassa yli kaksi vuotta asuneesta al-Khafajin perheestä.

Perhe pelkää vainoajien kostoa: "Vaihdan asuntoa kolmesti viikossa"

Al-Khafajit käännytettiin Suomesta Irakiin marraskuussa. Perheen äiti Senaa, isä Adnan ja vanhin poika Ali. Nuorempi poika Abdullah oli kuvauspäivänä sairas, eikä halunnut nähdä toimittajia.
Kuva: Ghadi Boustani

Al-Khafajin perhe asui Suomessa yli kaksi vuotta, kunnes joutui palaamaan Bagdadiin. Perheenisä kertoo piilottelevansa eri asunnoissa ja elättelee yhä toivoa Suomesta ja oleskeluluvasta.

Lue juttu täältä.

"Sittenkö minua uskotaan, kun minut on tapettu?" Kolme Suomen käännyttämää turvapaikanhakijaa kertoo elämästään Bagdadissa

Ali al-Hajjar käännytettiin Suomesta Irakiin kesällä 2016. Vuoden päästä häntä puukotettiin Bagdadissa.
Kuva: Ghadi Boustani

Ali Al-Hajjar, Seif Hasan ja Mohammad tekivät Suomeen hukkareissun. Al-Hajjaron yritetty tappaa paluunsa jälkeen, Seif ei uskalla nukkua perheensä kodissa, Mohammad ei ole kertonut paluustaan juuri kenellekään.

Miehet katuvat paluutaan Bagdadiin ja miettivät miten pääsisivät takaisin Eurooppaan. Lue juttu täältä.

"Osa lähti turvan, osa toimeentulon perässä"

Runoilija al-Mutananabbin patsas Bagdadin Mutanabbin kadun päässä.
Kuva: Eero Mäntymaa

Kysyimme vastaan käveleviltä bagdadilaisilta, mitä mieltä he ovat Eurooppaan tulleista turvapaikanhakijoista, heidän pakomatkojensa syistä, sekä Suomesta Irakiin palaavien turvallisuudesta.

Saimme vastauksia laidasta laitaan. Lue juttu täältä.

Synkkä varoitus Irakista: “Kolmas terroriaalto on valmisteilla ja se lähettää pakolaisia taas Eurooppaan”

Khaled al-Muainin johtama Dijlah on itsenäinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka kerää Bagdadista, Anbarista ja Erbilistä käsin tietoa Irakin turvallisuustilanteesta, taloudesta ja poliittisesta kehityksestä.

Yle haastatteli Irakin radikalisaatiota tutkivan järjestön johtajaa Khaled al-Mainia, joka varoittaa Eurooppaa uudesta pakolaisaallosta. Turvapaikkapolitiikasta riitelyn sijaan Euroopan on autettava Irakia maan vakauttamisessa, al-Maini sanoo.

Lue al-Mainin haastattelu täältä.

“Eikö pääministerinne luvannut avata kotiovensa pakolaisille?”

Haidar Alsaedi lapsiensa Mariamin ja Josefin kanssa.
Kuva: Ghadi Boustani.

Vuonna 2015 Suomi esittäytyi monelle turvapaikanhakijalle koulutuksen ja ihmisoikeuksien ihmemaana, jonka pääministerikin lupasi talonsa turvapaikanhakijoille. Bilal al-Gburi ja kaksi muuta käännytettyä kertoivat miksi tulivat juuri Suomeen turvapaikkaa hakemaan – ja miltä tuntuu, kun Suomi sulki porttinsa heidän nenänsä edestä.

Tutustu Bilalin, Haidarin ja Jamalin tarinaan täältä.

Lue myös:

Analyysi: Miksi 21 000 irakilaista haki turvapaikkaa juuri Suomesta? Tässä 6 syytä

Toimittajalta: Kysyimme Bagdadiin käännytetyiltä turvapaikanhakijoilta, mitä he aikovat nyt tehdä – kaikki kertoivat palaavansa Suomeen

Suomi ei antanut Alille turvapaikkaa, tapettiin heti Irakissa – tytär odottaa omaa käännytystään

Suosittelemme