Tuuli kiusaa jälleen lumilautailun naisten slopestylea. Finaalin ensimmäisen laskun piti alkaa Suomen aikaa kello kolmelta aamulla, mutta viimeisimmän tiedon mukaan kisa alkaa nyt aikaisintaan varttia yli neljä aamulla Suomen aikaa.
Finaalissa nähdään Enni Rukajärven lisäksi kaikki muutkin 26 laskijaa, sillä eilinen karsinta peruttiin oikukkaan tuulen takia.
Finaalissa kaikki laskevat kaksi laskua, ja niistä paremman laskun tulos jää voimaan
Sotshin kisojen hopeamitaliaan puolustava Rukajärvi arvioi aiemmin, että ensimmäinen hyppyri ratkaisee paljon finaalissa.
Olosuhteet kisapaikalla olivat haastavat harjoituksissa ennen kilpailun alkua. Suomen päävalmentaja Antti Koskisen mukaan ongelmana on se, että tuuli pyörii. Rukajärvi on päässyt harjoittelemaan, mutta ei ilman vaikeuksia.
- Tuo tuuli on kyllä arvaamaton. Enni joutui jättämään äsken ensimmäisen hyppyrin väliin, kun oli hirveä myötätuuli. On katsottava lasku kerrallaan. Radassa itsessään ei ole mitään vikaa. Toivotaan, että tuuli rauhoittuisi, jotta olosuhteet olisivat tasaiset, Koskinen kertoi Yle Urheilulle.
- Ei siinä mitään, jos tuulisi yhdestä suunnasta, mutta tuuli pyörii.
Lue myös:
Maanantain olympiapäivä hetki hetkeltä: Rukajärven pronssi riemastutti heti aamutuimaan