Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Olympiapronssille taistellut Enni Rukajärvi oli jättää kilpailun kesken – "Oli aika vaarallista"

Rukajärvi on ensimmäinen suomalainen lumilautailija, joka on voittanut kaksissa perättäisissä olympiakisoissa mitalin.

Korean olympialaiset: Enni Rukajärvi paljasti pronssihaastattelussa: "Oli aika vaarallista"
Jonne Niemeläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Enni Rukajärvi voitti lumilautailun slopestylen olympiapronssia maanantaina Pyeongchangissa. Rukajärvi oli finaalin avauslaskun jälkeen kymmenentenä, mutta hän nousi viisaalla ja ehjällä laskulla toisella kierroksella palkintokorokkeelle.

Rukajärvi mietti avauslaskun jälkeen jopa keskeyttämistä vaarallisten olosuhteiden takia. Finaali laskettiin haastavissa olosuhteissa, sillä kova tuuli häiritsi laskijoiden suorituksia. 27-vuotiaan Rukajärven ensimmäinen lasku meni mönkään, kun viimeinen hyppyri jäi pahasti vajaaksi ja kuusamolainen kaatui.

– Oli todella lähellä, että en jättänyt toista laskua laskematta. Mietin tuolla, että jätänkö toisen laskun laskematta, koska voi käydä mitä vaan. Tuuli nappasi aika monessa hypyssä ja sieltä tultiin alas vaarallisen näköisesti. Oli aika vaarallista, ensimmäisessä laskussa kaatunut Rukajärvi paljasti Yle Urheilulle.

– Totta kai arvostan pronssia, sain temput tehtyä. Jouduin kyllä tekemään ihan erilaisen ranin, mitä olin suunnitellut. Tuulen takia oli kyllä vähän tuuripeliä. Ensimmäisellä laskulla minulla oli aika huono tuuli.

Rukajärvi on ensimmäinen suomalainen lumilautailija, joka on voittanut kaksissa perättäisissä olympiakisoissa mitalin.

– Onhan se kivaa, että lumilautailijat pärjäävät, Rukajärvi hymyili leveästi.

Reilun viikon päästä Rukajärvi kilpailee big airissa.

- Toivottavasti se kisa menee paremmin. Toivottavasti tuuli ei haittaa siellä, Rukajärvi päätti.

Lue myös:

Enni Rukajärvi voitti olympiapronssia!

Enni Rukajärvi näytti kovuutensa vaikeissa oloissa – koe uudelleen pronssilaskut

Maailman lumilautahuiput kehuvat kilpaa Suomen tähteä: "Enni on mahtava – ja parin kaljan jälkeen tosi hauska!"

Vanhemmat kertovat kaksinkertaisen olympiamitalistin Enni Rukajärven lapsuudesta: "Hän oli temperamenttinen ja päätti viedä asiat aina loppuun asti"

Maanantain olympiapäivä hetki hetkeltä: Rukajärven pronssi riemastutti heti aamutuimaan

Rukajärvi harjoitteli ennen finaalia haastavissa olosuhteissa – "Enni joutui jättämään äsken ensimmäisen hyppyrin väliin"

Vääjämätön vallanvaihto odottaa, mutta Rukajärvellä on yhä konstinsa kehittyä – "Nautitaan nyt vielä"

Enni Rukajärven suhtautuminen olympiakisoihin on muuttunut

Suosittelemme sinulle