Helsingin Paloheinän ulkoilualueella sai maanantaina testata talvikauden maastohiihtouutuuksia kuten nestemäisiä pitovoiteita ja karvasuksia, joita ei tarvitse voidella lainkaan. Kokeilijoita riitti tungokseen asti.
Perinteisen tervavoitelunkin taitava Maija Peltoperä ihastui karvasukseen.
– Ensimmäistä kertaa kokeilin. Hienolta tuntuu. Ei lipsu. Ehkä luisto voisi olla parempi, sanoo Maija Peltoperä.
Lumisateet käynnistivät myös Etelä-Suomen hiihtokoulut. Eri puolilla Suomea hiihtokouluja vetävällä yrittäjällä on riittänyt kiirettä.
– Kyllä hommaa riittää. Ensimmäiset kurssit alkavat iltakuudelta ja viimeiset kurssit yhdeksän aikaan illalla. Kyllä siihen monta opetettavaa mahtuu. Ihmiset pääosin osaavat hiihtää, mutta aina voi kehittyä, sanoo valmentaja Simo-Viljami Ojanen Electrofitistä.
Maastohiihto trendihuipulla
Tungokset uutuustesteissä, kursseilla ja laduilla näkyvät myös urheilukaupoissa. Etenkin maastohiihto on nyt trendilaji.
– Untuvatakit ja merinovilla-alusasut kävivät hyvin kaupaksi kauden alussa. Nyt kun talviurheiluolosuhteet tulivat Etelä-Suomeenkin, maastohiihto- ja lasketteluvälineet sekä jääurheilu myyvät hyvin, sanoo ketjujohtaja Juha Nurminen Intersport-ketjusta.
Urheiluvälineiden ja urheiluvaatteiden myynti on ollut poikkeuksellisen kovaa myös tilastojen valossa.
– Kyllä ne kasvuluvut yllättivät. Joulukauppa oli jo erinomainen, mutta tämä tammikuu oli kyllä paras kasvukuukausi viiteen vuoteen, sanoo toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää Muoti- ja urheilukauppa TMA:sta.
Kotimaan myynnin piristymistä on odotettu alalla jo pitkään talouskasvun kiihtymisen myötä. Kuluttajat ovat silti pysyneet hankinnoissaan varovaisina. Tälle vuodelle muoti- ja urheilualan kauppiaat odottavat vihdoin muutosta.
Muoti- ja urheilukauppa TMA ry:n tammikuun tilaston mukaan urheiluvälineiden myynti kasvoi tavarataloissa ja erikoiskaupoissa 10 prosenttia viime vuoden tammikuusta. Urheiluvaatteita myytiin puolestaan lähes 8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kaikki muu muoti- ja tekstiilikauppa sen sijaan jäi runsaat pari prosenttia pakkaselle.
– Kyllä nyt on ensimmäistä kertaa mahdollista, että kuluttaminen, varsinkin muoti- ja urheilukaupassa, paranee. Työllisyyden kohentuminen ja palkankorotukset vaikuttavat, eli ihmisten kuluttaminen kasvaa. Pirteä mieli niin on sellainen seikka, joka saattaa yllättää tällä alalla positiivisesti, Kankaanpää arvioi.
Verkkokaupassa kasvaa varaa ja nouda-palvelu
Käytettyjä urheiluvarusteita ja urheiluvaatteita myydään runsaasti myös verkkokaupoissa. Kuluttajien välinen käytetyn tavaran nettikauppa on kasvanut kokonaisuudessaan 5–10 prosentin vuosivauhdilla.
Kaupan liiton ja Tampereen yliopiston yhteistyöhankkeen mukaan vertaiskaupan kokonaismarkkina on vajaat 500 miljoonaa euroa vuodessa ja tästä käytetyn tavaran nettikauppojen osuus on lähes 80 prosenttia.
Myös vertaisverkkokaupoissa näkyy kausivaihtelu. Esimerkiksi Emmystä kerrotaan, että aikuisten ostoksissa kausivaihtelut seuraavat samaa trendiä uusien tuotteiden oston kanssa. Lastenvaatteissa kausihankintoja ennakoidaan enemmän.
– Hiihtolomakauden lähestyminen on vauhdittanut talvivaatteiden ostoa. Toki olemme myös kampanjoineet talvivaatevalikoimaamme, kun sesonki on vihdoin täällä etelässäkin parhaimmillaan, kertoo operatiivinen johtaja Hanna Autio Emmy Clothing Companystä.
Uusien varusteiden ja vaatteiden kauppiaat eivät silti kavahda käytettyjen tavaroiden myyntiä. Päinvastoin.
Esimerkiksi Emmyllä on menossa parhaillaan kierrätyskampanja lastenvaatevalmistaja Reiman kanssa. Urheilukaupoissa taas uskotaan, että hurahtaminen johonkin lajiin käytetyillä varusteilla tuo asiakkaan ennen pitkää liikkeeseen asti.
– Vastuullisen kaupan kannalta on erittäin hyvä, että kestäviä ja hyviä välineitä kierrätetään. Kaikki, mikä lisää liikuntaa ja harrastuksia on myös kaupalle hyväksi. Jossain vaiheessa nämä ihmiset tulevat ostamaan meiltä uusia välineitä, sanoo Intersportin ketjujohtaja Juha Nurminen.
Myös kauppojen omat verkkokaupat ovat lisänneet suosiotaan. Samalla ne houkuttelevat ihmiset kivijalkakauppaan asti.
– Varaa ja nouda -palvelussa on suuremmat kasvuluvut kuin verkkokaupassa. Ihmiset haluavat testata tuotetta ennen ostopäätöstä, eli kun on varannut tuotteen ja tullut sitä kaupasta hakemaan, voi samalla varmistaa sen sopivuuden, sanoo Nurminen.
Lue lisää: Läskipyöräilijä ei halua häiritä hiihtäjiä – haaveissa merkityt talvipolut joka kuntaan