PYEONGCHANG. Kolminkertaisten maailmanmestareiden suusta harvemmin kuulee olympialaisissa näin suoraa puhetta.
– Onhan tämä suoraan sanottuna aika surullista. Tännekin on jouduttu paljon rakentamaan uutta ja käytetty tosi paljon rahaa, lumilautailija Roope Tonteri huokaa Pyeongchangin olympialaisten kertakäyttöstadionin kupeessa.
– Ehkä ne rahat olisi voitu käyttää paremmin valtion sisäisten asioiden hoitoon ja ihmisten hyvinvointiin. Näihinkin kisoihin käytetyllä rahalla olisi varmaan päästy niissä asioissa aika pitkälle.
Meneillään ovat 23. kertaa järjestettävät modernit talviolympialaiset. Kilpailut, joihin maailman nuoriso kerääntyy neljän vuoden välein kilvoittelemaan paremmuudestaan. Ranskalaisen paronin Pierre de Coubertinin yli 100 vuotta vanha idea, josta on paisunut yksi maailman suurimmista tapahtumista.
Taustalla nököttää 80 miljoonaa euroa maksanut Pyeongchangin olympiastadion, jota käytetään neljä kertaa ennen kuin se puretaan. Olympialaisten ja paralympialaisten avajaisia sekä päättäjäisiä isännöivän stadionin 35 000 katsojan kapasiteetille ei ole mitään käyttöä vuorilla lähellä Etelä-Korean itärannikkoa. Reilun 200 000 asukkaan Gangneungiin on puolen tunnin ajomatka, ja siellä pohditaan jo, mitä kaikilla olympialaisia varten rakennetuilla jäähalleilla tekisi kisojen jälkeen.
Päätöslajiaan big airia odotellessa Tonteri on pohtinut, mitä järkeä nykymuotoisissa olympialaisissa on.
Pitäisikö olympialaisia boikotoida?
Roope Tonteri on big airin kaksinkertainen maailmanmestari ja slopestylen MM-kulta ja -hopeamitalisti. Hän laskee Pyongchangissa toisissa olympialaisissaan. Sekin mahdollisuus on ollut olemassa, että Tonteri ei olisi laskenut kertaakaan viisi rengasta rinnassaan.
– Olen tavallaan miettinyt boikotoimista, mutta se pitäisi tehdä niin että kaikki lumilautailijat boikotoisivat olympialaisia. Jos minä sieltä yksin olen poissa, niin eihän se ketään kauheasti hetkauta! Tonteri naurahtaa.
Kansainvälinen olympiakomitea on ”voittoa tavoittelematon järjestö”, joka takoo olympialiikkeellä miljardeja. Samalla kun kisat ovat pöhöttyneet valtavaksi sirkukseksi ja rahantekokoneeksi, niitä järjestävät maat ovat joutuneet maksajiksi. Hirvittävästä hintalapusta johtuen aidosti demokraattiset maat eivät juuri viime vuosina ole olympialaisia järjestäneet. Venäjän, Kiinan ja Brasilian kaltaiset, ihmisoikeuksia rikkovat jättiläiset ovat nähneet kisojen tuomat propaganda- ja mainehyödyt miljardien arvoisiksi, mutta Euroopassa kansalaiset ovat nousseet olympialaisten järjestämistä vastaan.
Neljän vuoden takaiset Sotshin olympialaiset Venäjällä olivat historian kalleimmat. Kymmeniä miljardeja paloi kisapaikkoihin, joille ei juuri ole löytynyt käyttöä olympialaisten jälkeen. Valtava osa ruplista katosi matkalla korruptoituneiden opportunistien likaisiin taskuihin. Kahden vuoden takaisissa Rion olympialaissa paikalliset köyhät saivat puolestaan väistyä faveloistaan, kun grynderit takoivat realeja kaatamalla kylät ja rakentamalla tilalle asuntoja, hotelleja sekä kisapaikkoja.
Demokraattinen Etelä-Korea on poikkeus tässä kyseenalaisten kisajärjestäjien linjassa, eikä yhtä räikeitä törkeyksiä ei ole nähty. Olympialaiset ovat synnyttäneet toki Koreassakin jälleen paikallisen korruptioskandaalinsa. Oma lukunsa on kisaisännän yllättävä lähentyminen ydinaseilla uhoitelleen pohjoisen naapurinsa kanssa. Kisoissa on nähty jopa Pohjois- ja Etelä-Korean yhteisiä joukkueita, mutta kireiden välien lieventymisen kesto olympialaisten jälkeen jää nähtäväksi.
Olympialaisilla on aina varjopuolensa. Roope Tonteri on myös Koreassa huolissaan paikallisten ihmisten pärjäämisestä. Esimerkiksi paikallisten rinnekauppiaiden yhdistys on älähtänyt näyttävästi tukalasta tilanteestaan, kun rinteet ovat kaksi kuukautta kiinni.
– Eihän se hyvä juttu ole, jos paikallisilla ei ole töitä. Olen nähnyt paljon banderolleja, joissa lukee että olympialaiset tappavat meidät. Millä ne saavat ostettua ruokaa pöytään jos heillä ei ole töitä? Tonteri pohtii.
– Ajattele, jos olympialaiset tulisivat Lappiin ja kaikki rinteet olisivat normaalikävijöiltä kaksi kuukautta kiinni. Sehän kuolisi pystyyn se paikka.
KOK takoo rahaa kisoista, urheilijat eivät
Kansainvälisellä olympiakomitealla ei ole pystyyn kuolemisesta huolta. KOK:n liikevaihto oli vuosina 2013–2016 peräti 5,7 miljardia Yhdysvaltain dollaria. 73% potista tuli televisio-oikeuksien myynnistä, miljardin verran tiukat markkinointiyksinoikeudet ostaneilta sponsoreilta. Kisojen yhteydessä on turha yrittää maksaa väärän yhtiön luottokortilla tai haaveilla vääränmakuisesta kolajuomasta. Viime vuonna kiinalainen nettikauppajätti löi tiskiin satoja miljoonia dollareita, joilla se näkyy olympialiikkeessä seuraavat vuodet.
Urheilijoita miljardit eivät suoraan hyödytä, oikeastaan päinvastoin. Olympiakomitean eksklusiiviset sponsorit estävät urheilijoita näyttämästä omia tukijoitaan kisojen kisojen aikana.
– Se on aika jännä juttu. Totta kai meillä lumilautailijoilla on vähän eri juttu, kun teemme paljon videoita ja meillä on paljon olympialaisten ulkopuolista toimintaa ja näkyvyyttä. Mutta jos ajatellaan jotain muuta lajia, vaikkapa kelkkailua, siinä on yksi mahdollisuus näkyä neljässä vuodessa. Ja sitten ei saa edes näyttää niitä tukijoita, jotka ovat mahdollistaneet sen matkan kisoihin. Onhan se nyt aika epäreilua.
KOK:n mukaan 90% sen liikevaihdosta käytetään olympialiikkeen sisällä urheilun kehittämiseen. Rahaa valuu myös kansallisille olympiakomiteoille ja muille urheilujärjestöille. Kymmenys kuluu hallintoon ja muihin kuluihin, joihin kuului myös esimerkiksi olympiakomitean hallituksen jäsenten 800 euron päiväraha Rion olympialaisissa. Urheilijat voivat moisesta vain haaveilla. Näkyvyys ja kunnia ovat heidän suurin palkintonsa.
Kohti parempia olympialaisia
Roope Tonteri näkee olympialaisissa mahdollisuuden lajilleen. Sen takia mies on tälläkin kertaa mukana karkeloissa, vaikka epäkohtia riittää.
– Totta kai olympialaiset tuovat lajille näkyvyyttä ja uusia harrastajia. Olisi kiva jos ihmiset näkisivät meissä sen, että emme vedä verenmaku suussa. Vaikka tämä on huippu-urheilua, se voi silti olla hauskaa. Sen ei tarvitse olla sitä, että vuodatetaan verta ja kyyneliä. Välillä voi nauraakin.
Olympialiikkeen nykytilanne ei Tonteria kisailuhaluista huolimatta liiemmälti naurata. Moninkertaisen maailmanmestarin mielestä KOK esittää olevansa jotain muuta kuin on.
– Kansainvälisen olympiakomitean pitäisi olla oikeasti voittoa tavoittelematon järjestö. Siellä ei pitäisi olla niitä pomoja, jotka tekevät miljoonia. Ja jos ne kerran tekevät miljoonia, he voisivat vähän jakaa sitä urheilijoillekin. Että se ei olisi sitä, että meitä käytetään hyväksi ja ollaan täällä ihan pelinappuloina, Tonteri jyrähtää.
Urheilijat joutuvat monesti tiukkojen kisa- ja televisiointiaikataulujen puristuksessa pelinappuloiksi. Esimerkiksi naisten lumilautailun slopestylen mitalit ratkottiin vaarallisissa, erittäin tuulisissa olosuhteissa. Lajia tuntemattomat TV-katsojat saivat naisten tasosta täysin väärän kuvan, kun laskija toisensa jälkeen kaatui todella vaikeissa olosuhteissa. Kukaan ei onneksi loukkaantunut vakavasti.
– Olen näiden kisojen vaikeiden olosuhteiden aikaan miettinyt sitä, että miksi näiden kisojen on oltava aina yhdessä paikassa. Okei, täällä on paikallisia katsojia, mutta ei heitä mitään satoja tuhansia ole, Tonteri kuittaa. Lumilautakatsomoissa ei paikallisia juuri ole näkynyt.
Tonteri liputtaa vahvasti jaettujen olympiakisojen puolesta.
– Eikö voisi tehdä niin, että kun lätkä on iso Kanadassa, pelattaisiin lätkää vaikka siellä. Lumilautailu on ekstremelajina iso jenkeissä, laitetaan lumilautailu sinne missä se kiinnostaa. Viedään kisoja sinne, missä on suorituspaikat valmiina. Ei tarvitse rakentaa mitään, säästyisi aika paljon rahaa, Tonteri järkeilee.
– Urheilijoillekin se kerran neljässä vuodessa käytävä, yksi tärkeimmistä kisoista olisi parhaassa mahdollisessa paikassa. Olisi mahdollisimmat hyvät olosuhteet, suorituspaikat ja yleisö.
Pyeongchangissa Tonterilla on vielä kaksi tavoitetta. Menestys big airissa kiinnostaa lajin kaksinkertaista maailmanmestaria. Myös Heikki Sorsan Salt Lake Cityssä tekemä 44 syödyn hampurilaisen ennätys on huumorimiehen tähtäimessä. Tonteri on mutustellut olympialaisissa reilussa viikossa 24 burgeria. Vaikka kumpikaan ei onnistuisi, laskija saattaa ilmestyä lähtöpaikalle jälleen neljän vuoden kuluttua Pekingissä, kritisoimansa olympialiikkeen kilpailussa.
- Olen kiertänyt kisoja niin monta vuotta, että olisi kiva vähän enemmän alkaa toteuttaa itseään, kuvata ja tehdä erilaisia juttuja. Mutta sanotaan tässä nyt epävirallisesti, että kyllä se Kiinakin vielä kiinnostaa.