Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Macron tiukentaa Ranskan maahanmuuttolakeja – "Hallitus leikkii ihmisten peloilla"

Ihmisoikeusjärjestöjen arvostelema lakiesitys koettelee Macronin Tasavalta liikkeelle -puolueen yhtenäisyyttä.

Maahanmuuttaja Pariisissa.
Ranskasta haki turvapaikkaa viime vuonna ennätykselliset 100 000 ihmistä. Pariisin kaduilla majailee tuhansia maahantulijoita. Kuva: Etienne Laurent / EPA
Johanna Numminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ranskassa presidentti Emmanuel Macronin hallitus esittää maahanmuutto- ja turvapaikkalakien tiukentamista.

Hallituksen esitys pidentäisi luvattomasti maahan tulleiden säilöönottoaikaa nykyisestä 45 päivästä 90 päivään sekä lyhentäisi turvapaikan hakemisen määräaikoja.

Lisäksi se tekisi luvattoman rajanylityksen rangaistavaksi teoksi, josta voi saada vuoden vankeutta ja sakkoja.

Toisaalta uusi laki tekisi turvapaikan saamisen helpommaksi alaikäisille. Tavoitteena on myös lyhentää turvapaikkahakemusten käsittelyaikaa puoleen nykyisestä.

Macronin puolueen rivit rakoilevat

Lakiesitys on saanut osakseen kovaa kritiikkiä, erityisesti ihmisoikeusjärjestöiltä. Hallitus käsittelee esitystä tänään keskiviikkona ja luvassa on mielenosoituksia.

Myös parlamenttikäsittelystä odotetaan myrskyisää. Maahanmuuttolakia on arvosteltu myös Macronin Tasavalta liikkeelle -puolueen sisällä. Ongelmallisena on pidetty esimerkiksi säilöönottoajan pidentämistä.

Macronin puolueen kansanedustaja Sonia Krimi on syyttänyt hallitusta siitä, että se "leikkii ihmisten peloilla".

– Kaikki Ranskassa olevat ulkomaalaiset eivät ole terroristeja, eivätkä kaikki ulkomaalaiset huijaa sosiaalietuuksia, Krimi sanoi parlamentissa joulukuussa.

Macronin presidenttiehdokkuuden ympärille syntyneessä puolueessa on sekä vasemmisto- että oikeistotaustaisia kansanedustajia. Tähän asti puolue on kuitenkin pysynyt parlamentissa yhtenäisenä.

Kansalaisten keskuudessa lakiesitys saattaa kuitenkin olla suosittu. Aiemmin tässä kuussa julkaistun kyselyn mukaan 63 prosenttia on sitä mieltä, että Ranskassa on liikaa maahanmuuttajia.

Maasta haki turvapaikkaa vuonna 2017 yli 100 000 ihmistä. Luku on Ranskan ennätys.

Se on kuitenkin vähemmän kuin Saksassa, josta turvapaikkaa haki viime vuonna 186 000 ihmistä. Saksan ennätys on vuodelta 2015, jolloin turvapaikanhakijoita oli 890 000.

Lue myös:

Kuinka turvallista Irakissa oikeasti on? Tässä neljän maan linjaukset turvapaikanhakijoiden palauttamisesta

Aiheesta muualla:

Macron's 'repressive' migrant law faces rough ride in parliament

Suosittelemme sinulle