Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Valtion alkoholiyhtiö Altia listautuu Helsingin pörssiin

Valtion omistuksessa pysyy vähintään kolmannes Altiasta. Valtio-omistaja toivoo yhtiölle laajempaa omistajapohjaa ja liiketoiminnan parempaa läpinäkyvyyttä.

Täytyykö valtion valmistaa viinaa? Valtiollisen alkoholiyhtiön Altian pörssilistautumista on uumoiltu jo pitkään. Kuvassa Rajamäen viinatehdas.
Täytyykö valtion valmistaa viinaa? Valtiollisen alkoholiyhtiön Altian pörssilistautumista on uumoiltu jo pitkään. Kuva Rajamäen viinatehtaalta. Kuva: Mauri Ratilainen / AOP
Timo-Pekka Heima
Avaa Yle-sovelluksessa

Valtion alkoholiyhtiö Altia listataan Helsingin pörssiin. Suomen valtio järjestää osakemyynnin ja pörssilistauksen, jossa Altian osakkeita tarjotaan yleisölle ja osakkeet listataan Helsingin pörssiin.

– Toteutuessaan suunniteltu listautuminen mahdollistaisi Altialle strategista liikkumavaraa. Se tarkoittaisi lisäksi entistä laajempaa avoimuutta ja mahdollisuutta kehittää vastuullista juomakulttuuria, sanoo toimitusjohtaja Pekka Tennilä tiedotteessa.

– Parinkymmenen vuoden tauon jälkeen valtio-omistaja kykenee jälleen tarjoamaan kehityspolun listautumisen kautta. Päätös luoda Altialle entistä paremmat kasvu- ja kehitysmahdollisuudet, on vastuullisen omistajan ajanmukaista toimintaa, sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä tiedotteessa.

Hallitus mainitsee useita listautumisella tavoiteltavia hyötyjä. Se mahdollistaa yhtiön pääsyn pääomamarkkinoille, laajentaa omistajapohjaa, tarjoaa yleisölle mahdollisuuden sijoittaa yhtiöön ja lisää yhtiön liiketoiminnan läpinäkyvyyttä sekä sidosryhmien kiinnostusta, valtio-omistaja katsoo.

Lintilän mukaan hänellä on täysi luottamus yhtiön talouteen ja hyvään hallintoon listayhtiönä toimimisessa.

Valtio ilmoitti lokakuussa 2017 selvittävänsä mahdollisuutta listata Altia Helsingin pörssiin. 

Valtio pysyy ainakin kolmanneksen omistajana

Altian vuoden 2017 liikevaihto oli 359 miljoonaa euroa. Liiketulosprosentti oli 7,3 prosenttia ja vertailukelpoinen liiketulosprosentti 7,8 prosenttia. Yhtiöllä oli 703 työntekijää vuoden 2017 lopussa.

Altia kertoo osinkopolitiikassaan tavoittelevansa vähintään 60 prosentin osingonmaksusuhdetta tilikauden tuloksesta. 

Listautumisen toteutuessa valtio jää yhtiöön vähintään kolmanneksen omistajaksi. Altia on nyt valtion täysin omistama yhtiö.

Koskenkorvapulloja Alkon hyllyllä
Koskenkorva on yksi Altian tunnetuista tuotteista. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle

Altia on Pohjoismaiden markkinajohtaja viinien ja väkevien alkoholijuomien markkinoilla volyymeillä mitattuna. Altia toimii Pohjoismaissa, Virossa ja Latviassa, ja sillä on tuotantoa Cognacissa Ranskassa sekä vientiä noin 30:een maahan.

Yhtiö kertoo omassa tiedotteessaan, että sen tunnetuimmat omat tuotteet ovat Koskenkorva Vodka, Blossa-glögit, O.P. Anderson-akvaviitti, Chill Out -viinit, Xanté sekä Larsen- ja Renault-konjakit.

Altian mahdollista pörssilistausta on uumoiltu jo jonkin aikaa. Yle listasi syyskuussa kuusi valtionyhtiötä, jotka saattaisivat olla valtion myyntilistalla.

Suosittelemme sinulle