Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Trumpin entistä kampanjapäällikköä epäillään salaisista maksuista eurooppalaisille poliitikoille

Trumpin presidentinvaalikampanjan Venäjä-kytkentöjä selvittävän erikoissyyttäjän mukaan kampanjapäällikkö Paul Manafort maksoi eurooppalaisille politiikoille yli kaksi miljoonaa euroa osana Ukraina-lobbaustaan.

Paul Manafort
Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort Kuva: Shawn Thew / EPA
Tom Kankkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin oikeuteen toimittaman syytekirjelmän mukaan Paul Manafort toimitti rahaa salaa entisille huippupoliitikoille, kun hän työskenteli Ukrainan Venäjä-mielisen presidentin Viktor Janukovitšin laskuun. Tavoitteena oli saada poliitikot tukemaan Janukovitshin hallintoa. (Viittaus eurooppalaispoliitikkoihin löytyy kirjelmän sivulta 22.)

Lobbaus ajalta ennen vaalikampanjaa

Manafort toimi yrityksensä kautta Janukovitšin lobbarina ja neuvonantajana vuosina 2006–2014, eli toiminta on ajalta ennen kuin Manafort työskenteli lyhyen aikaa Trumpin kampanjapäällikkönä kesällä 2016.

Manafortin kerrotaan ylläpitäneen joitakin yhteyksiä Ukrainaan vielä sen jälkeen kun JJanukovitš kukistui ja lähti maanpakoon Venäjälle.

Rahansiirrot eurooppalaisille entisille politiikoille kanavoitiin syyttäjä Robert Muellerin mukaan niin sanotun Hapsburg-ryhmän kautta. Ryhmä oli toiminnassa vuosina 2012–2013.

"Entinen kansleri järjestelijänä"

Ryhmän asioita järjesteli julkisuuten tulleiden tietojen mukaan "entinen kansleri". Saksassa on huomautettu, että vain kahdella Euroopan valtiolla on pääministerinä kansleri, eli Saksalla ja Itävallalla.

Saksan entinen sosiaalidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder on viime vuosina osallistunut Venäjän kaasuputkihankkeiden edistämiseen. Toisena mahdollisena koordinaattorina Manafortin Ukraina-operaatiossa on mainittu Itävallan entinen kansleri Alfred Gusenbauer, niin ikään sosiaalidemokraatti.

Yhdysvalloissa ei nimiä julkisuuteen

Yhdysvalloissa julkitulleissa tiedoissa ei mainita mitään nimiä. Manafortia ei tässä yhteydessä myöskään epäillä uusista rikoksista, mutta hänen toimintaansa Hapsburg-ryhmässä pidetään esimerkkinä hänen lobbaustoiminnastaan Ukrainan presidentin hyväksi. Manafort ei ollut rekisteröinyt toimintaansa Yhdysvaltain lakien mukaisesti.

Eilen entinen kampanja-avustaja Rick Gates tunnusti valehdelleensa tutkinnan yhteydessä ja tarjotui yhteistyöhön Robert Muellerin kanssa.

Suosittelemme