Vanha mies kurottaa käsivartensa kuusen ympärille. Puu on kasvanut niin järeäksi, etteivät kädet yllä sen toisella puolen yhteen. Pihan tuntumassa on muitakin suuria puita: koivuja, mäntyjä, haapoja. Kierrämme hiljalleen katsomassa niistä jokaisen. Ne ovat kehystäneet talon isännän elämää vuosikymmeniä työvuosista vanhuuteen. Ihmiselämän hauraus ja voima nostavat palan kurkkuun.
Puun elämänkaaren rinnalla ihmisen elämä on häivähdys. Kuusi voi elää jopa 400-vuotiaaksi (siirryt toiseen palveluun). Urho Kekkosen kansallispuistosta löytyi kymmenisen vuotta sitten lähes 800-vuotias mänty. Kuivilla alueilla kitukasvuiset puut saattavat sinnitellä tuhansia vuosia; esimerkiksi Lemmenjoen Pellisenlaella on elänyt kataja (siirryt toiseen palveluun) yli tuhat kasvukautta.
Luonnossa voi havaita nopeita tapahtumia ja pitkiä kehityskulkuja, syklisesti toistuvaa kiertoa ja ainutkertaisia sattumuksia. Vuodenajat vaihtuvat, eliöyksilöt syntyvät ja kuolevat, kasvit valtaavat avomaan, lampi soistuu, rannikollamme maa kohoaa.
Muun luonnon rytmit tarjoavat ihmiselle mahdollisuuden asettaa oma elämänkaarensa ja sen tapahtumat laajempaan ajalliseen mittakaavaan. Monissa kulttuureissa luonto on toiminut (siirryt toiseen palveluun) tällaisena ajanantajana, jonka avulla on ymmärretty ihmiselämää ja ihmisen osaa maailmassa.
Luonnon rytmit muistuttavat haikeasti ajan kulumisesta ja katoavaisuudesta
Luonnossa tapahtumat etenevät huolimatta siitä, mitä yksittäisen ihmisen elämässä on meneillään: muuttolinnut lähtevät ja palaavat kuten ennenkin, kesän loppuessa silmuihin kasvaa uusi kevät. Toisaalta ihminen eliönä ja luonnon osana heijastaa luonnon rytmejä. Oman elämänkaarensa voi suhteuttaa muiden eliöiden elämänkaariin; aika kulkee tasa-arvoisesti.
Yhtäältä luonnon rytmit muistuttavat haikeasti ajan kulumisesta ja katoavaisuudesta, toisaalta ne tuovat lohdullista jatkuvuuden tuntua. ”Kun olen kuollut, kun olen kuollut. / Kesä jatkuu. Kesä”, kirjoittaa Lauri Viita yhdessä viimeisiksi jääneistä runoistaan.
Luonnossa liikkuminen lisää monin tavoin henkistä ja fyysistä terveyttämme. Se vähentää stressiä, parantaa kognitiivisia kykyjä, rauhoittaa ja virkistää. Osa luonnon hyvinvointivaikutuksista voi liittyä juuri rytmien kokemiseen ja mieltämiseen. Vuorovaikutus, laajempaan asiayhteyteen asettautuminen ja kokonaisuuden näkemisen taito lisäävät hyvinvointia.
Luonnon rytmeihin jättäytyminen voi olla merkittävä osa luontokokemusta. Vastapainona nykyajan kiireelle ja aikatauluille luonto tarjoaa mahdollisuuden läsnäoloon ja vastaanottamiseen; luontoa ei voi hoputtaa eikä pakottaa. Esimerkiksi lintumatkailijat ovat maininneet (siirryt toiseen palveluun) itselleen tärkeiksi henkisiksi arvoiksi sisäisen rauhan tunteen, henkisen uudistumisen ja virkistymisen sekä tauon saamisen päivittäisistä rutiineista.
Luonnon rytmejä kokeakseen ei tarvitse lähteä vaeltamaan erämaahan. Ne näkyvät pihapuussa, kerrostalon seinustalla, puistossa, asvaltin halkeamassa. Luontoharrastusten on arveltu olevan hyvinvointihyötyjen kannalta erityisen tärkeitä kaupunkilaisille, joiden yhteydet luonnontilaisempiin ympäristöihin saattavat muuten olla heikot.
Nykyään ihminen muuttaa muun luonnon rytmejä monin tavoin. Ilmastonmuutoksen myötä esimerkiksi monet muuttolintumme saapuvat (siirryt toiseen palveluun) keväisin aiempaa varhemmin tai lähtevät syysmuutolle myöhemmin.
Yksittäisiä kiuruja on havaittu jo tammikuussa ja peippoja on sinnitellyt linnunruokinnoilla
Ennen todettiin: ”Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään.” Tänä talvena yksittäisiä kiuruja on havaittu jo tammikuussa ja peippoja on sinnitellyt linnunruokinnoilla. Västäräkki saattaa yrittää talvehtimista esimerkiksi kasvihuoneen tuntumassa, ja haarapääskyjä voi nykyään alkaa tähyillä jo maaliskuun lopulla.
Luonnon muuttuessa muuttuvat myös mahdollisuudet luonnon henkisten arvojen hyödyntämiseen. Toisaalta luonnon henkisten merkitysten ymmärtäminen voi osaltaan haastaa luonnon hyödyntämisen taloudelliset vaikuttimet ja kehittää moraalisia velvoitteita luontoa kohtaan. ”Voi jättää kukan taittamatta. / Voi jättää puun pystyyn”, kirjoittaa Eeva Kilpi.
Pihansa puiden ympärystä käsimitalla mittaileva mies on pitänyt huolen siitä, että puut saavat jatkaa elämäänsä senkin jälkeen, kun hän ei itse enää ole niiden kasvua seuraamassa. Puiden rinnalla viivähtävä häivähdys on turvannut parhaimmillaan satojen vuosien mittaiset elämät.
Mia Rönkä
Kirjoittaja on naantalilainen tutkija ja kirjoittaja, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon suhteeseen. Hän teki väitöskirjansa saaristolinnustosta ja on ympäristöekologian dosentti, joka työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä. Rönkä on julkaissut tieteellisiä artikkeleita, lehtiartikkeleita, tietokirjoja, lastenkirjan sekä runokokoelman. Hän on kiinnostunut monitieteisyydestä sekä tieteen ja taiteen rajapinnoista. Havaitsemaansa hän kuvaa sanojen lisäksi kameralla.
