Lauantain Putous-jaksossa oli bloggaaja Laura Satamolle tutun kuuloisia juttuja. Sketsihahmo Kikka Vaaran osuudessa oli nimittäin paljon samaa kuin Satamon pitämässä Mamma Rimpuilee -blogissa.
Putous-jaksossa Kikka Vaara -hahmo piti "Kikka Vaaran kuumalinja" -ohjelmaa ja tässä kohtaa ruudussa näkyi kuvitteellisia viestejä kuvitteellisilta katsojilta. Viesteistä osa oli lähes sanasta sanaan Satamon blogissa julkaistuja lausahduksia kuten "Aurinko valkaisee pissatahrat" ja "Onko ok, jos syön yksin salaa pimeässä kokonaisen täytekakun ja itken sen jälkeen itseni uneen?"
Satamo ryhtyi tekemään selvitystyötä ja löysi Kikka Vaara -hahmoon liittyen muitakin tuttuja lausahduksia esimerkiksi ohjelman nettisivuilta ja lehtihaastattelusta.
– Esimerkiksi lehtihaastattelussa luki, että Kikka Vaaran mottona on "Jos se ei ole norovirus, se on tavallinen ripuli". Aforismi on suoraan omasta blogistani. Se oli yllättävää, että yhteneväisyyksiä oli niin paljon, kertoo Satamo puhelimitse Ylelle.
Satamo sanoo ymmärtävänsä, että samoja ajatuksia voi olla myös sattumalta.
– Moni keksii samoja ajatuksia kaiken aikaa, sitä ei voi estää. Sama vitseissä, ei nekään ole uniikkeja koskaan. Mutta kun ne Putouksen lainaukset oli noin selvästi muutamasta postauksesta otettu, se on ilmiselvää lainailua.
Hän katsoo, että kyse ei kuitenkaan ole blogin plagioinnista.
– Ymmärtääkseni vitseillä ei ole "copyrightia", mutta olisin ollut äärettömän otettu, jos olisi otettu yhteyttä. Olisin voinut auttaa syventämään hahmoa, teen kyllä mielelläni yhteystyötä, naurahtaa Satamo.
Lähinnä Satamon mielestä tapauksessa on kyse ajattelemattomasta käytöksestä.
– Blogipiireissä ja somepiireissä totta kai kaikki saa toisiltaan vaikutteita. Mutta sitten lainaamisessa on sellaisia kohteliaisuusjuttuja.
Näyttelijä myöntää ottaneensa vaikutteita blogista
Kikka Vaaraa näyttelevä Alina Tomnikov myöntää käyttäneensä otteita blogista MTV.fi:lle lähettämässään vastineessa.
– Kikka Vaara on itseni kirjoittama hahmo, ja kaikki muu paitsi nämä muutamat lauseet ovat olleet omia ja ystävieni kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta luotuja ajatuksia. Olen todella pahoillani siitä, että viime jaksossa käytettiin muutamia lausahduksia, joihin en ollut erikseen kysynyt lupaa ja olen hyvin pahoillani siitä, että tein virheen ilman että ymmärsin sen tehneeni.
Tomnikov kertoo vastineessaan myös siitä, miten Kikka Vaara hahmo syntyi. Vastineen lopussa Tomnikov toistaa pahoittelunsa lausahduksien lainaamisesta kysymättä lupaa.
– Olen kuitenkin syvästi pahoillani siitä, että Kikan suuhun ja Kuuma linja -showhun päätyi Mamma rimpuilee -blogista löytyviä lausahduksia ilman, että olin siihen erikseen pyytänyt lupaa. Haluan myös korostaa, että jokainen Putous-hahmo esityksineen on aina näyttelijän omaa käsialaa, ei Putouksen käsikirjoitustiimin. Tämä virhe onkin täysin omani. Mamma rimpuilee -bloggarin lähestymistapa äitiyteen on mielestäni upea, ja tarkoitukseni ei missään nimessä ollut pahoittaa hänen mieltään, vaan juurikin päinvastoin kunnioittaa häntä ja kaikkia muita äitejä. Pyydänkin siis anteeksi koko sydämestäni.
Bloggaaja Laura Satamo sanoo Ylelle, että on iloinen siitä, että Tomnikov hoiti asian näin nopeasti.
– En ole pahoittanut mieltäni, sitä ei siis tarvitse pyytää anteeksi, mutta olen toki iloinen, että homma hoidettiin näin nopeasti ja hyväksyn anteeksipyynnön siitä, ettei asiasta keskusteltu ensin kanssani! Kaikkea hyvää Alinalle!
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.