Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Valelääkäri Esa Laihon oikeustaival päättyi – Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa

Hovioikeuden Laiholle tuomitsema viiden vuoden vankeusrangaistus ja miljoonan euron vahingonkorvaukset jäävät näin lopullisesti voimaan.

Helsingin hovioikeus alkoi käsitellä lääkärinä esiintyneen Esa Laihon (kuvassa) tapausta 3. tammikuuta 2016.
Lääkärinä esiintynyt Esa Laiho Helsingin hovioikeudessa 3. tammikuuta 2017. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Ari Mölsä
Avaa Yle-sovelluksessa

Korkein oikeus (KKO) on hylännyt valelääkärinä toimineen Esa Laihon valituslupahakemuksen.

Laiho vaati hakemuksessaan, että korkeimman oikeuden on kumottava hovioikeuden hänelle langettama viiden vuoden vankeusrangaistus törkeistä petoksista ja pahoinpitelystä. Myös tuomio miljoonan euron vahingonkorvauksista on Laihon mielestä perusteeton.

Syyttäjä puolestaan tyytyi hovioikeuden ratkaisuun eikä hakenut valituslupaa – vaikka syytteet kahdesta taposta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä kaatuivat sekä käräjä- että hovioikeudessa.

Laihon yli kuusi vuotta kestänyt rikostutkinta- ja oikeudenkäyntiprosessi on nyt lopullisesti päättynyt. Hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Törkeitä petoksia, yksi pahoinpitely

Helsingin hovioikeus tuomitsi Esa Laihon vuosi sitten yli kymmenestä eri rikoksesta, jotka liittyivät hänen toimintaansa lääkärin tehtävissä ilman lääkärin koulutusta.

Laiho sai hovioikeudessa viisi vuotta ehdotonta vankeutta. Hovioikeuden mukaan Laiho on syyllistynyt muun muassa luvattomaan ammattitoimen harjoittamiseen, törkeään väärennykseen, kahdeksaan törkeään petokseen ja yhteen pahoinpitelyyn.

Laiho tuomittiin lisäksi maksamaan yhteensä noin miljoonan euron vahingonkorvaukset hänen työnantajinaan ja asiakkainaan olleille eteläsuomalaisille sairaaloille ja terveysyrityksille.

Koko oikeudenkäynnin ajan Laiho on selkeästi myöntänyt syyllistyneensä vain ja ainoastaan luvattomaan ammattitoiminnan harjoittamiseen.

Valelääkärinä kymmenen vuotta

Esa Laiho ehti työskennellä lääkärin tehtävissä erityisesti vanhustyön parissa kymmenen vuoden ajan, vuosina 2001-2011. Hän esiintyi ja toimi lääkärinä sekä julkisissa että yksityisissä sairaanhoidon toimipaikoissa liki kymmenellä paikkakunnalla.

Laiho toimi vuodesta 2001 alkaen harjoittelijalääkärinä, vuodesta 2003 lääkärinä rajoitetuilla oikeuksilla ja lopulta vuodesta 2005 itsenäisenä laillistettuna lääkärinä.

Laiho oli hankkinut Pietarista itselleen väärennetyt tutkintopaperit, joilla hän sai useat sairaalat ja hoivayksiköt eri puolilla Etelä-Suomea uskomaan, että hän on oikea lääkäri.

Tapposyytteet kaatuivat

Syyttäjä vaati Laiholle alunperin käräjäoikeudessa rangaistusta kaikkiaan 22 rikoksesta. Rangaistusvaatimus oli kova: liki 15 vuotta vankeutta.

Laiholle vaadittiin rangaistusta myös kahdesta taposta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Nämä syytteet kaatuivat sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Laihon ei näytetty aiheuttaneen potilaiden kuolemaa, vakavaa sairautta tai hengenvaarallista tilaa.

Hovioikeus katsoi kuitenkin, että Laiho on syyllistynyt yhteen perusmuotoiseen pahoinpitelyyn. Kyse oli diagnoosivirheestä aiheutuneesta hoidon lykkääntymisestä.

Esa Laihon valelääkärikohu sai alkunsa Ilta-Sanomien toimittajan Arja Paanasen paljastuksesta. Paananen kirjoitti 8.11.2011, että Pietarista saa rahalla väärennettyjä lääkärin tutkintotodistuksia ja että niitä liikkuu myös Suomessa. Heti seuraavana päivänä poliisi otti Esa Laihon kiinni kuulusteluja varten.

Suosittelemme sinulle