Ennusmerkkejä Facebookin syöksystä on ilmassa. Sosiaalisen median konkarin mukaan käyttäjien mielessä saattaa liikkua kysymys siitä, onko Facebookissa käyminen lukuisia kertoja päivässä kaiken sen ajan ja huomion arvoista.
– Ajattelen sen niin, että noin kymmenen vuotta on ollut meneillään valtava, globaali ihmiskoe, jossa on ollut miljardeja ihmisiä kohteena, sanoo sosiaalista mediaa työkseen pohdiskeleva, markkinointitoimisto Dinglen toimitusjohtaja Tomi Hilvo.
Hänen mukaansa nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että ensimmäistä kertaa kymmenen vuoden aikana Yhdysvalloissa ja Kanadassa Facebookin käyttö on vähentynyt ja uusia käyttäjiä ei enää ilmaannu entiseen tahtiin. Lisäksi käyttäjien aktiivisuus on näyttänyt vähentyneen. Muutos on iso.
Facebookille ratkaisu ongelmaan on muuttaa algoritmia niin, että se korostaa nimenomaan aktiivisuutta edistävää sisältöä.
Kiiltokuvaminä ei kiinnosta
Hilvon mukaan kaikki Facebookin sisältö laittaa pohtimaan, onko se enää mielenkiintoista ja arvokasta.
– Se kiiltokuvaminä, jota moni haluaa ylläpitää, jos se ei ole aitoa, niin se ei ole enää mielekästä. Sitä on jo kymmenen vuotta katsottu niitä lomakuvia ja kuvia luksushotelleista ja hienoilta illallisilta. Ei se enää ole kovin mielenkiintoista.
Hilvon mielestä ihmisten käytöksen muutos kertoo aitouden aikakaudesta tai sen uudelleen nousemisesta. Hän muistuttaa, että kiiltokuvaminän lisäksi valeuutiset tekevät Facebookista alustana vähemmän houkuttelevan kuin aiemmin.
Neljä tyyppiä
Hilvo jakaa sosiaalisen median sisällön neljään tyyppiin: kauneuteen, hauskuuteen, hyödyllisyyteen ja innostavuuteen. Jokaisessa sisältötyypissä on omanlaisensa arvokas sisältö.
– Jos ajatellaan hauskuutta, niin se on hauskaa, kun joku postaa omasta elämästään jotain sellaista, että vaikka olisi kuinka menestynyt, voi olla inhimillinen ja tehdä virheitä. Eräs ystäväni, menestynyt mies, postasi, että oli pitkään parkkihallissa etsinyt avaimiaan laukusta ja taskuista, kunnes havaitsi, että ne ovat hänen suussaan.
Epätäydellisyyden elementti sai paljon tykkäyksiä osakseen.
Hilvon mukaan aidot postaukset ovat arvokkaita. Ne kertovat menestymisestä oikealla tyylillä, joka ei ole leuhkimista tai leveilyä. Se kiinnostaa ihmisiä.