Juuri ennen Hevi reissu –elokuvan kutsuvierasnäytöstä Johannes Holopaisen vatsaa vähän kutkuttaa. Näyttelijän ensimmäinen pääosa, taivalkoskelainen hevimies Turo, esittäytyy yleisölle pian isolla kankaalla. Vasta silloin elokuva on hänen mielestään valmis.
– Nyt tietysti pyörii mielessä kaikki elokuvan tekemiseen liittyvä, valmistelut ja kuvaukset. Tämä on se maali, johon kaikki on tähdännyt.
Kolmekymppinen Johannes Holopainen on lyhyessä ajassa noussut suureen suosioon. Keskeinen rooli KOM-teatterin Pasi was here -näytelmässä pari vuotta sitten pudotti helsinkiläisen teatteriyleisön polvilleen, mutta kiitelty rooli Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan Kariluotona teki Holopaisesta kertaheitolla tutun miljoonalle suomalaiselle.
Lähitulevaisuudessa työt vievät Holopaisen Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta niistä töistä ei voi vielä puhua. Unelmaroolejaan hän ei halua määritellä, sillä se voisi pudottaa jotain kiinnostavaa pöydältä.
– Se on kiinnostavaa, että edessä on asioita joista ei vielä edes osaa sanoa, eikä tiedä. Hienointa on ihmisen yllättävyys. On kivaa löytää uusia puolia itsestään ja muista.
Intohimo omaan juttuun yhdistää Turoa ja Holopaista
Turo on Taivalkosken pikkukunnan pitkätukka, jolla on pienet kuviot ja suuret unelmat. Vanhempien nurkissa pyörivän, kyläläisten ilkkuman hevimiehen tulevaisuudennäkymät ovat melko erilaiset kuin isojen kaupunkien nuorten miesten.
Turon pääsylippu uuteen elämään, aikuisuuteen ja tavallaan myös lempeen, on kellarissa kasvatettu metallibändi Impaled Rectum. Yhtyeen kohdeyleisö on melko tarkkarajainen: musiikillinen tyylilaji on sinfonista postapokalyptistä reindeer-grinding-christ-abusing-extreme-sota-pakana-fennoskandimetallia. Sillä kuitenkin tähdätään maailmanmaineeseen. Tai ainakin Norjaan.
Helsinkiläisen Johannes Holopaisen mielestä komediassa on tarttumapintaa myös katsojalle, jota ei tukkahevi puhuttele. Sen teemoihin kuuluvat muun muassa oman äänen löytäminen ja rakkauden kaipuu.
– Turo on nuori aikuinen, jolle alkaa pikku hiljaa siirtyä vastuu itsestä . Hänen pitää päättää, mitä elämässään haluaa tehdä. Turolla ei ole kuitenkaan sen suhteen varsinaista ongelmaa. Hänellä on oma juttunsa, jota hän haluaa tehdä: metallimusiikki, joka on ollut Turon intohimo lapsesta saakka. Hän kamppailee sen kanssa, uskaltaako luottaa siihen kuka on.
Turo pääsee kavereidensa kanssa elämään unelmaansa, kuten Holopainen elää nyt omaansa.
– Meillä on paljon yhteistä. Itsellänikin on se oma juttuni ja olen saanut siihen tukea ja kannustusta. Se oma juttu, johon suhtaudun intohimoisesti, on ohjannut minunkin elämääni.
Unelmien lisäksi Holopaista yhdistää Turoon rakkaus musiikkiin. Useita soittimia soittavan Holopaisen mieleen tosin on enemmän tekno kuin örinähevi. Sitä piti vähän opetella.
– Kun kuvaukset alkoivat, me olimme perehtyneet hevimusiikkiin ja tiesimme, mikä se niiden intohimo on ja mistä siinä on kysymys. Siinä soittamisessa on mahtava voimantunne; se ilo ja valo, jota purkautuu, kun pääsee soittaessa käsittelemään tunteita ja ajatuksia, jotka ehkä vaivaavat.
Komedia on vakava laji
Koska Hevi reissu kuvaa bändiä, päättivät näyttelijät perustaa sen itsekin. Porukka kokoontui Holopaisen omiin musiikkihommiinsa vuokraamalle kämpälle ja piti siellä ”tosi monet bänditreenit”. Taivalkoskelaisen hevibändin sisäistä liimaa haettiin myös rymyämällä yhdessä mökillä.
– Ohjaajat lähtivät mukaan mökille. Me pidettiin siellä hauskaa, hengattiin ja kuvattiin sketsejä. Kävimme myös Taivalkoskella tutkimusmatkalla ja tutustumassa paikallisiin. Murretreeniä oli paljon ja sitä, että haettiin hahmoja ja niiden yhdessäoloa. Tavoite oli se, että sitten kun ollaan kuvauksissa peruukit päässä, niin me voimme vain olla ja elää ne tyypit.
Hevi reissun Turo on Holopaisen ensimmäinen pääosa elokuvassa, mutta roolin koko ei miehen mukaan vaikuta siihen, miten hän tehtäväänsä lähestyy.
– Oma hahmo aina tuntuu isolta ja siihen tulee koko sen henkilön maailma ja elämä. Sillä ei ole väliä, nähdäänkö tyyppiä vain muutama hetki, sillä minusta on tärkeää tuoda lyhyisiinkin hetkiin kokonainen tyyppi.
Holopainen ottaa Turonsa tosissaan. Hänen mielestään komedia ei lajina ole draamaa vähäarvoisempi.
– Komedia on tavallaan ihan yhtä vakavaa kuin draama. Se on vain erilainen tapa käsitellä asioita. Elämälle voi nauraa ja sille voi itkeä, vaikka käsitellään samoja asioita. Tässä elokuvassa käsitellään tärkeitä ja isoja asioita, vaikka kovaa öristäänkin.
"Tuntuu hyvältä mennä kohti unelmaansa yhdessä muiden kanssa"
Kolmekymppinen näyttelijä asuu tällä hetkellä Los Angelesissa, jossa hän tavoittelee unelmiaan Suomen Kulttuurirahaston apurahan turvin.
– Sen verran voi sanoa, että asiat ovat lähteneet käyntiin ja maisema alkaa hahmottua. On näkyvissä se, mitä kaikkea on edessä.
Teatterissa Holopaista tuskin nähdään lähivuosina, vaikka suosikkinäyttelijä ei aio lopullisesti hylätä rakasta lajia. Nyt juuri hän kuitenkin haluaa nähdä, mitä maailmalla on tarjota.
– Ei tämä lopullista ole, koska rakastan teatterin tekemistä, enkä tahdo pyllistää mihinkään suuntaan. Nyt vain on hyvä mahdollisuus keskittyä kamerahommiin ja apuraha mahdollistaa sen, että voi luoda uraa myös ulkomailla.
Maailmalla työskentelevien suomalaisten ja etenkin suomalaistaiteilijoiden keskinäinen solidaarisuus on Holopaisen mielestä upea asia.
Los Angelesin suomalaisyhteisö on ottanut hänet avosylin vastaan. Ihmiset ovat jakaneet yhteystietojaan ja tarjonneet kaiken avun, jota kuvitella saattaa, Holopainen kuvailee.
– Se on juuri sitä suomalaisuutta, minkä minä tunnen, että tuetaan toisiamme. Tärkeintä on se, että täällä ollaan yhdessä ja kohdataan toisemme ihmisinä. Silloin ei tarvitse puristaa mailaa, vaan voi nauttia yrittämisestä. Voi tavata joka päivä jonkun uuden ihmisen. Ne ovat hetkiä, jotka palkitsevat. Tuntuu hyvältä mennä kohti unelmaansa, kun voi jakaa sen muiden kanssa.
