Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Jäämeren rata kirvoitti kipakoita kommentteja Twitterissä – "Miten saamelaiskulttuuria voidaan edes mitata euroissa, minulle se on korvaamaton"

Twitterissä mietittiin, mitä rata aiheuttaa luonnolle. Toisaalta taas suunnitelmaa pidettiin hyvänä asiana Suomelle ja Lapille.

Erotus Muddusjärven paliskunnassa
Kuva: Vesa Toppari / Yle
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Liikenneministeriö kertoi perjantaina tiedotustilaisuudessa Suomesta Jäämerelle kaavaillusta ratayhteydestä ja siihen liittyvästä selvityksestä.

Selvityksen perusteella Jäämerelle yltävä rata olisi järkevintä linjata Rovaniemeltä Kirkkoniemeen menevälle reitille. Ministeriön mukaan jatkoselvitystä tarvitaan vielä paljon, ja jatkossa on mietittävä ratayhteyden vaikutusta muun muassa porotaloudelle. Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan ratayhteys voisi olla valmis vuonna 2030.

Suunnitelma aiheutti Twitterissä kipakkaa keskustelua puolesta ja vastaan. Monia huolestutti, miten käy saamelaisalueiden.

Twitterissä mietittiin myös sitä, kannattaisiko miljardit sijoittaa ennemmin johonkin muuhun ratahankkeeseen.

Viesteissä nostettiin esiin, miksi hallitus ei ole kysynyt saamelaisten mielipidettä asiaan.

Ympäristöjärjestö Greenpeace puolestaan toteaa Jäämeren ratahankkeen olevan huono idea:

Suunnitelma sai myös kannatusta

Suunnitelma saa Twitterissä myös hehkutusta. Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi kehui liikenneministeri Anne Berneriä (kesk.) rohkeaksi, näkemykselliseksi ja päättäväiseksi.

EK:n EU- ja kauppapolitiikan johtaja Petri Vuorio näkee Jäämeren radassa muun muassa uusia kestävän kasvun mahdollisuuksia.

Oululainen keskustan kansanedustaja Mirja Vehkaperä hehkuttaa rataan liittyviä suunnitelmia huikeiksi.

Sinisten kansanedustaja Matti Torvinen puolestaan kehui suunnitelmaa hyväksi päätökseksi Suomelle ja Lapille.

Suosittelemme