Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Asiantuntijat HS:ssä: Soten arvostelu ajastaan jäljessä, uudistuksen pysähtyminen olisi riski

Sote-asiantuntijaryhmän jäsenten mukaan suuruudistuksen valmistelu on ollut huolellisempaa kuin julkisuudessa on väitetty.

Tyhjiä sairaalavuoteita sairaalan käytävällä.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Jyrki Hara
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallituksen ykköshanke sote-uudistus saa tukea kolmelta asiantuntijalta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa.

THL:n ylijohtaja Marina Erhola, Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja Katariina Silander kirjoittavat, että viime aikojen sote-kritiikki on ajastaan jäljessä.

– Nyt toistetaan vuosien varrella tuttuja uhkakuvia ja osin vääriä näkemyksiä, kolmikko kirjoittaa.

Erhola, Hiilamo ja Silander ovat jäseniä asinatuntijaryhmässä, jonka sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut soten valmistelun ja toimeenpanon tueksi.

Heidän mukaansa soten valmistelu on ollut viime vuodet hyvinkin huolellista. Asiantuntijoita on viime kesän jälkeen kuultu, mikä on johtanut myös lukuisiin parannuksiin lakipaketissa. Muun muassa asiakassetelin käytön laajuutta on rajattu.

– On ymmärrettävä ja luotettava, että jossain vaiheessa monimutkainen ja laaja lainsäädäntökokonaisuus on riittävän hyvä toimeenpantavaksi. Uudistuksessa on riskinsä, mutta niin on valmistelun pitkittymisessäkin.

Kirjoittajien mukaan lakiesityksen haasteisiin voidaan palata eduskunnassa tai myöhemmin uudistusta tarkistettaessa.

"Pitkittymisellä arvaamattomat seuraukset"

Erholan, Hiilamon ja Silanderin mukaan uudistuksen "uuskriitikoilla" ei ole esittää toimeenpanokelpoista vaihtoehtoa hallituksen lakipaketille.

– Osan ideoista ovat jo edelliset hallitukset haudanneet.

Kirjoittajien mukaan soten tarpeettomalla pitkittämisellä on arvaamattomat vaikutukset.

– Jos uudistus nyt pysähtyisi, palvelujärjestelmämme ei suinkaan pysyisi muuttumattomana. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat dynaamisessa tilassa ja yksityistyvät nopeasti.

Kirjoittajat toteavat, että hoivapalvelut, lastensuojelun laitospalvelut, mielenterveyspotilaiden palveluasuminen sekä työterveyshuolto ovat jo siirtyneet valtaosin yksityisille palveluntuottajille.

Jos uudistusta ei tule, kunnat ja sairaan­hoitopiirit jatkavat omia kehityspolkujaan, mikä johtaa eri­arvoistaviin käytäntöihin eri puolella Suomea, Erhola, Hiilamo ja Silander kirjoittavat.

– Sote-uudistuksen lainsäädännöllä rajattu kehitys on parempi kuin palvelujärjestelmän villi kehitys.

Suosittelemme sinulle