Kuolemaantuomittu Tony on odottanut viimeistä päiväänsä 21 vuotta: ”Osa minusta on jo murhattu”

Texasin korkeimman turvaluokituksen vankilassa ensimmäinen turvatarkastus tehdään jo pysäköintialueella.

– Ketä olette tulossa tapaamaan? lippalakkipäinen vankilaviranomainen kysyy ja katsoo vuokra-automme konepellin alle.

– Tony Medinaa, vastaan, mutta vastaus ei riitä. Hän tarvitsee listaansa vankinumeron.

Vaikka olen käynyt Livingstonissa Texasin kuolemaantuomittujen vankilassa aiemmin, olen tyystin unohtanut, että täällä ihmiset typistyvät numeroiksi. Löydän muistiinpanoistani Medinan vankinumeron ja pääsemme eteenpäin.

Medinasta tuli vanki numero 999204 yli 20 vuotta sitten. Hän sai elokuussa 1996 kuolemantuomion kahden alaikäisen murhasta.

Syyttäjän mukaan Medina ampui vuoden vaihtumista pihabileissä juhlineet nuoret autosta ja ohjeisti kanssaan autossa olleita jengitovereitaan hautaamaan aseen.

Medinan totuus on toinen. Hän vakuutti ensi kerran tavatessamme reilut kahdeksan vuotta sitten, että hänet on lavastettu syylliseksi. Mutta palataan rikokseen ja oikeudenkäyntiin tuonnempana.

Syyttömyysvakuuttelujen sijaan toivoisin nyt kuulevani Medinalta, mitä 21 vuotta kuolemansellissä tekee ihmiselle. Tosin minua jännittää, miten keskustella asiasta vaikuttamatta kylmäkiskoiselta urkkijalta.

Avuksi ei ole haastatteluympäristö, joka muistuttaa asetelmaltaan enemmän eläintarhaa kuin ihmiskohtaamista. Texasissa kuolemaantuomitut ovat eristyksissä paitsi muista vangeista myös vierailijoistaan.

Kuolemaantuomitut tapaavat vieraansa vierailutilassa, joka on jaettu väliseinin puhelinkoppirivistöä muistuttaviin betonilokeroihin. Kuulemme toisiamme puhelimista. Välissämme on lasiseinä.

Tervehdimme laittamalla kätemme päällekkäin lasiin. Tervehdyksestä alkaa tunnin mittainen tapaamisaikamme, jota tekemisiämme vahtiva Texasin rikosseuraamusviraston edustaja kellottaa.

– 21 vuotta on pitkä aika, aloitan ja kysyn millaiset nuo vuodet ovat olleet.

Medina katsoo silmiin, puhuu aavistuksen hiljaisella, hivenen karhealla äänellä. Hän laskee eläneensä vankeudessa jo pidemmän aikaa kuin vapaana.

– Ei kukaan selviä tällaista aikaa eristyksissä muuttumatta. Olen menettänyt sosiaalisen puoleni. Sen, jonka oli helppoa olla ihmisten kanssa. Tämä paikka on murhannut minusta jo osan.

Yhdysvalloissa kuolemantuomion sallii 31 osavaltiota. Yhteensä niissä on parhaillaan yli 2 800 ihmistä samassa tilanteessa kuin Medina, kuolemaantuomittuna niin sanotussa ”death row’ssa”, ”kuolemanjonossa”.

Euroopassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että kuolemaantuomittujen pitäminen vuosikausia odottamassa teloitustaan, armahdustaan tai muutosta tuomioonsa on ihmisoikeuksien vastaista.

Avaa kuvien katselu

Kerron Medinalle rakkaat terveiset äidiltään. Olemme tavanneet Golda Medinan edellisenä päivänä perheen kodissa Houstonissa.

– Ensimmäiset viisi vuotta äiti itki joka kerta täältä lähtiessään, Medina muistelee.

Medina itse ei enää itke.

– Tatuoin täällä silmäkulmaani kyyneleen jo vuosikausia sitten, koska menetin kykyni itkeä. Se tunnereaktio katosi, Medina toteaa rauhallisesti.

Hän tarttui tatuointineulaan, kun kuuli vankilaan, että serkkuaan oli ammuttu ja ystävänsä tapettu eikä silti itkenyt. Suru-uutiset muistuttavat myös Medinan jengitaustasta, Medina ei ole ollut kuoropoika itsekään.

Jos kyyneleet ovat kadonneet, miten on käynyt hymylle ja naurulle? Medina kertoo hymyilleensä edellisen kerran, kun näki lapsenlapsensa kuvan muutamaa päivää aiemmin. Medinasta on tullut edellisviikolla ensimmäistä kertaa isoisä.

– En välttämättä näe tyttärenpoikaani koskaan, sillä Texas ei salli alaikäisiin kohdistuneista rikoksista tuomittujen tavata kuin omia alaikäisiä lapsiaan, Medina kertoo.

Hänen kolme omaa lastaan ovat jo aikuisia. Suhteet heihin ovat jääneet ohuiksi, ja he vierailevat isäänsä katsomassa harvoin. Toinen pojista viimeksi pari vuotta sitten.

– Minulla ei oikeastaan ole suhdetta lapsiini. Rakastan heitä, mutta en ole koskaan ollut heille isä millään rakentavalla tavalla. Aika ja etäisyys ovat tehneet paksun muurin välillemme, ja sitä on vaikea ylittää.

Ulkoilu- ja suihkuaikoja lukuun ottamatta Medina on suurimman osan päivästä lukittuna selliinsä. Medina luonnehtii säilöään karuksi. Seitsemään neliöön on mahdutettu seinässä kiinni oleva punkka, pönttö, lavuaari ja pieni pöytä. Katonrajassa olevasta kapeasta tuuletussäleiköstä voi kurkistaa ulos.

Medina on löytänyt taiteesta pakokeinon betonikuutiosta.

– Kun suunnittelen ja piirrän, en ole täällä. Yritän siirtää itseni mielikuvitusateljeeseeni. Laitan radion päälle ja saatan olla henkisesti poissa täältä seitsemän, jopa kahdeksan tuntia.

Aluksi Medina teki paljon ”vankilataidetta”: pääkalloja ja piikkilankaa. Ne vaihtuivat jo vuosia sitten Amerikan alkuperäisväestön ilmaisusta innoitusta hakevaan taiteeseen. Nyt Medina tekee kotkia, unisieppareita ja intiaanihahmoja.

Avaa kuvien katselu

Yksi Medinan tekemistä kotkateoksista lepää oikeustieteen professori Jim Marcusin työhuoneessa Austinissa. Marcus on ollut Medinan asianajaja vuodesta 2009.

Hänen nimittämisensä Medinan oikeusavustajaksi on ollut Medinalle onnenpotku, sillä Marcusia pidetään yhtenä Yhdysvaltain kuolemantuomioiden juridiikan eturivin asiantuntijoista. Hän opettaa Austinissa yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa erityisessä kuolemantuomioihin keskittyvässä yksikössä.

Nuoret oikeustieteen opiskelijat ovat peranneet professorinsa kanssa Medinan tapausta ja löytäneet valitettavaa sekä syyttäjän että puolustuksen toiminnasta. Esimerkiksi jotkut silminnäkijät ovat kadonneet.

– Poliisin aloittaessa rikostutkintaa poliisiraporteissa kerrotaan silminnäkijöistä, jotka olivat sanoneet ampujan olleen musta. Medina ei ole musta. Mutta noihin silminnäkijöihin ei enää myöhemmin palata. Haluamme tietää, keitä nämä silminnäkijät ovat ja missä heidän lausuntonsa ovat, Marcus kertoo.

Silminnäkijät ovat Medinan jutussa ratkaisevassa roolissa, sillä tapauksessa ei ole oikeuslääketieteellistä näyttöä, kuten DNA:ta. Kaikki perustuu silminnäkijälausuntoihin.

Avaa kuvien katselu

Marcusin mukaan heiltä on pimitetty paljon aineistoa, eikä kyse ole yksittäistapauksesta, vaan kyseisen syyttäjänviraston suoranaisesta toimintatavasta.

Marcus muistuttaa, että Yhdysvaltain rikosoikeusjärjestelmässä syyttäjän pitäisi toimittaa puolustukselle tutkinnassa kertyvä puolustusta tukeva aineisto, vaikka se johtaisi syytetyn tuomion pienenemiseen tai jopa murentaisi syyttäjän syyllisyysolettaman täysin. Tämä aineiston toimittamisvelvoite tunnetaan ns. Brady Rulena.

Marcus opiskelijoineen on löytänyt järjestelmällistä vinoumaa myös piirikunnan tuomariportaasta. He kävivät läpi piirikunnassa annettujen kuolemantuomioiden valitus- ja muutoksenhakukäsittelyt, yhteensä pari sataa.

– Havaitsimme, että 96 prosentissa jutuista tuomari toimi kumileimasimena kaikelle, minkä syyttäjä hänen eteensä toi. Se on hyvin huolestuttavaa. Joissakin tapauksissa tuomari oli hyväksynyt syyttäjän kannan ennen kuin oli edes saanut eteensä puolustuksen papereita.

Marcusin mukaan Medinan tapaus onkin tyyppiesimerkki Yhdysvaltain rikosoikeusjärjestelmän ongelmista.

– Yhdysvalloissa voi saada kuolemantuomion ei välttämättä hirveimmästä rikoksesta, vaan siksi, että on saanut huonoimman puolustuksen, Marcus sanoo.

Medinan ensimmäisellä oikeusavustajalla oli samanaikaisesti neljä kuolemantuomiojuttua. Professori Marcusin mukaan jo yhdessä riittäisi töitä pariksi vuodeksi. Medinan asianajaja vei jutun oikeuteen puolessa vuodessa, heinäkuussa 1996.

Kuolemantuomiojuttujen lisäksi Medinan asianajajalla oli samaan aikaan 174 muuta asiakasta. Tämän lisäksi hän työskenteli osa-aikaisena syyttäjänä toisessa piirikunnassa.

– Hän vei Medinan jutun oikeuteen tutkimatta riittävästi ja tuomatta todistusaineistoa, jota olisi pitänyt. Hän ei kyennyt kyseenalaistamaan syyttäjän hyvin heikkoa todistusaineistoa.

Professori Marcusin mielestä on päivänselvää, että Medinan pitäisi saada uusi oikeuskäsittely. Vetoomus sen saamiseksi on oikeuslaitoksen käsittelyssä, tosin vasta alkuvaiheissa.

Medinan äiti Golda Medina sanoo olevansa jo ulalla siitä, missä poikansa monipolvinen ja vuosikausia kestänyt oikeusprosessi parhaillaan menee.

Avaa kuvien katselu

– Tämä on pitkä loppumaton tie, tulisi edes joku päätös, Medina huokaa.

Golda Medinan mukaan vuosikausia jatkunut odottaminen on ollut henkisesti hyvin uuvuttavaa. Odotuksen ohella äitiä raastaa, ettei pääse halaamaan poikaansa.

– Koskin Tonya viimeksi oikeussalissa kuolemantuomion julistamisen jälkeen. Se on yksi vaikeimmista asioista hyväksyä. Hänen ainoa ihmiskosketuksensa on se, kun vartijat laittavat käsiraudat.

Medina silittää sylissään poikansa tekemää unisiepparia. Intiaanien mytologiassa uskotaan, että ympyräkehikon sisään kudottu verkko nappaa pahat unet siepparin vieressä nukkujalta.

Medinan unisieppari on toiminut liian tehokkaasti, sillä verkkoon näyttävät jääneen äidille toivoa tuovat unetkin.

– Näin ennen unia, että Tony ilmaantui ovelle ja sanoi: ”Äiti, arvaa mitä? Kaikki syytteet on kumottu, ja oikea tekijä löytyi!”. Toden sanoakseni niitä unia en enää juuri näe.