Äidin etusormi etsii pienen tytön suuta. Kun se löytyy, äiti sujauttaa sinne toisella kädellään täyden lusikan. Perheen kuopus, 3-vuotias Pihla, istuu äitinsä sylissä keittiössä ja ahmii vadelmakakkua.
Kolmen lapsen yksinhuoltaja Meeri Korte on sokea.
– Syöminen on pitänyt hoitaa kaikkien lasten kanssa näin. Muuten ruoka olisi korvassa, Korte sanoo.
Pihla haluaa mehua. Korte ottaa kaapista mukin, asettaa sen pöydälle ja työntää sinne sormensa. Näin hän tuntee, milloin muki on täynnä.
Rivitalokolmion lattioita peittävät omin käsin kudotut, vihreät matot. Olohuoneesta kuuluu pelin ääniä. Juuri eskarista tullut 6-vuotias Tuomas pelaa Playstationia. Sisaruksista vanhin, 10-vuotias Lauri on vielä koulussa.
Haminassa asuvan Kortteen kaikki kolme lasta ovat saaneet alkunsa hedelmöityshoidoilla. Hän on jo 45-vuotias, mutta haluaisi vielä yhden vauvan. Yritettykin on.
– Olen käynyt Pihlan jälkeen yhdeksän kertaa hoidoissa, mutta ei tärppää. Lääkäreiden mukaan minulla on ehkä liikaa ikää. Jos hormonit loppuvat, niin miksei se vauvakuume sitten lopu?
Ajattelen, että aika helpolla tässä yksin pääsee.
Meeri Korte
Parasta vauvassa on pää. Sen tuoksua Kortteella on ikävä. Ja pieni kapea selkä mahtuu kokonaan kämmenen alle.
– Oman lutusteluviettinsä saa purettua, kun vauva herää vaunuissa ja hänet ottaa syliin. Voi nuuhkaista päätä ja vähän silittää selkää.
Käyntejä eri lapsettomuusklinikoilla on kertynyt jo noin 30. Rahaa on palanut 20 000 euroa. Kun yksi klinikka on päättänyt lopettaa hoidot, Korte on vaihtanut klinikkaa.
Kaikki eivät ole katsoneet hyvällä sitä, että sokea nainen hankkii lapsensa yksin.
Hulluna vauvoihin
Meeri Kortteen piti syntyä jouluaattona 1972. Hän syntyi jo lokakuun alussa, melkein kolme kuukautta liian aikaisin. Pieni tyttö joutui keskosena pitkäksi aikaa happikaappiin, jossa hänen silmiinsä muodostui sidekudosta.
Siksi hän ei ole koskaan nähnyt.
Pieni Meeri kävi ala-asteen näkövammaisten koulua, mutta yläasteen ja lukion tavallisella luokalla.
– Paras kaverini lähti myös tavalliseen kouluun, joten minäkin halusin. Pärjäsin siellä ihan hyvin. Minulla oli luokka-avustaja, joka kertoi, mitä taululle kirjoitettiin.
Lapsia, paljon lapsia, Korte on halunnut niin kauan kuin muistaa. Elämää pitää olla ympärillä. Ja vauvat, niihin Korte on aivan hulluna.
– Ovathan ne isommatkin ihania, mutta jossain vaiheessa he työntävät äidin pois ja sanovat “älä”.
Mattoja
Korte ajatteli jo nuorena tyttönä, että 24-vuotiaana hänellä olisi lapsi. Ei ollut. Näkövammaisten ammattikoulussa hierontaa ja kudontaa opiskellut nuori nainen asui tuolloin Vantaalla. Hän ei käynyt baareissa vaan kulutti aikansa kutojayhdistyksen mummojen kanssa.
Vanhassa kestikievarissa, jossa mummot ja Meeri kokoontuivat, oli kahdeksat kangaspuut.
– Kestikievari sijaitsi tien varrella. Muistan, miten koko talo tärisi aina, kun auto ajoi ohi.
Minulla ei ollut perhettä eikä uraa. Ajattelin, että tässä se elämä nyt oli.
Meeri Korte
Erivärisiä mattoja syntyi metrikaupalla. Sopivaa miestä ei löytynyt. Korte muutti takaisin kotikaupunkiinsa Haminaan, rivitalokaksioon. Oli kuuma loppukesä ja takapihalla leijui marjapuskien kypsä tuoksu.
– Ihastuin asuntoon heti, koska pihalla tuoksui niin hyvältä.
Nyt oli koti, mutta ei lasta. Korte selvitteli adoption mahdollisuutta, mutta se oli kallista ja monimutkaista. Vähän yli 30-vuotiaana hän luopui toivosta.
– Ei sokealle varmaan olisi adoptiolasta edes annettu. Minulla ei ollut perhettä eikä uraa. Ajattelin, että tässä se elämä nyt oli.
Haminassa Korte sai autotalliinsa omat kangaspuut. Niistä syntyi lisää mattoja, vihreänkirjavaa ja valkoista. Vaikka eihän hän värejä nähnyt.
Eräänä päivänä hän kuuli, kun televisiossa puhuttiin uudesta hedelmöityshoitolaista. Sen mukaan hoitoja voitaisiin antaa myös yksin eläville naisille.
Väestöliiton lapsettomuusklinikalta tuli Kortteen mukaan täystyrmäys.
– Sieltä sanottiin, että etsi se mies nyt vain. He antoivat ymmärtää, että olisin itse siinä sitten vähän kuin kulissina ja mies hoitaisi lapsen, Korte tuhahtaa.
Lapsettomuushoitoja antavien klinikoiden mukaan perussairaus voi olla esteenä hoidoille, jos raskaus on naiselle terveysriski. Sen punnitseminen jää kuitenkin klinikoiden oman harkinnan varaan.
Naisille tehdään tarkat tutkimukset hormoniarvojen määrityksineen ja psykologikäynteineen. Samalla varmistetaan, että tulevalla lapsella on äidin lisäksi ympärillään muita turvallisia aikuisia.
Meeri Korte soitti AVA-klinikalle Tampereelle. Hän ilmoitti heti, että näkövamma ei käy perusteeksi hedelmöityshoitojen eväämiselle. Klinikalla luvattiin pohtia asiaa. Muutaman kuukauden kuluttua Kortteen puhelin soi.
– Olin ruokakaupassa, kun klinikalta soittivat ja kysyivät, että milloin aloitetaan. Vastasin, että heti.
Pankkilaina meni lapsentekoon
Seuraavan kuukautiskierron puolivälissä hän matkusti Tampereelle. Siellä hänelle tehtiin keinohedelmöitys.
– Se ruiskaus ei kestänyt monta minuuttia.
Alkoi piinaava odotus, joka päättyi pettymykseen. Edessä oli toinen, kolmas ja neljäs matka Tampereelle. Jokainen käynti maksoi 700 euroa. Se alkoi tuntua lompakossa, jonne tuli täytettä vain pienestä eläkkeestä ja satunnaisista hierontakeikoista.
– Olin ottanut pankkilainan, jotta saisin autotalliin lämmityksen mattojen kutomista varten. Ne rahat menivät lapsentekoon.
Ilouutisen kertoi lopulta tuttu taksikuski Sanna. Kun kaksikko tuli ruokakaupasta ja Korte teki raskaustestin, ruutuun pärähti kaksi viivaa.
– Sannakin oli tosi innoissaan ja halasi minua. Lähdin heti naapuriin sauhuamaan, että nyt se vauva tulee.
Kaikki meni kuitenkin aivan toisin kuin Korte oli suunnitellut.
Pienen varpaan hipaisu oli ihan lyhyt. Sitten vauva – vain hetki sitten kohdusta nostettu – vietiinkin jo pois. Tuore äiti ei voinut nähdä pienokaista, mutta tunsi tämän sitäkin vahvemmin.
– Vauvaa tuotiin hetkeksi eteeni, mutta minun piti tietysti kysyä, että kumpi se on.
Synnytys oli jouduttu käynnistämään, mutta yöllä vauvan sydänäänet olivat äkkiä hiljenneet. Kiireellinen sektio oli ainoa vaihtoehto.
Mutta siinä hän nyt oli. Lauri. Kun Korte sai vauvan viereensä, hänen sydämensä suli. Hän kosketti pikkuruista nenää, laski sormet ja varpaat. Iho oli kuin pumpulia.
– Ajattelin, että voi nöppökerä. Työnsin heti tissin vauvan suuhun, mutta ei siitä aluksi meinannut tulla mitään.
Meeri Kortteen elämä alkoi uudestaan, kun hänestä tuli äiti. Lauri oli kaksi kuukautta vanha, kun Korte päätti tehdä toisen vauvan.
Sitten hänestä tehtiin ensimmäinen lastensuojeluilmoitus.
Joskus mietin, että miten se poika pysyy hengissä.
Meeri Korte
Vauvanhoito oli aluksi helppoa. Ongelmia alkoi tulla, kun imetys loppui. Korte kertoo, että Lauri oli 2-vuotiaaksi saakka kranttu lapsi.
– Syöttäminen oli melkoista suhraamista, kun mikään ei kelvannut. Joskus mietin, että miten se poika pysyy hengissä.
Sitten Korte keksi tyhjien Piltti-purkkien kannet. Hän otti pojan syliin ja heitti purkinkannen pöydälle pyörimään. Lapsen ihmetellessä sitä hän työnsi lusikan tämän suuhun. Toinen ihmetyksen aihe oli kahvinkeittimen kytkimessä palava valo, jota Korte napsutteli päälle ja pois.
Kädet huiskivat, kaikki hyvin
Hän ei oikeastaan miettinyt, miltä Lauri näytti. Äiti kertoi hänelle, että pojalla on ruskeat silmät. Mutta jo ruskean käsite on Kortteelle vaikea, koska hän ei ole koskaan nähnyt värejä.
– Aina välillä ajattelin, että olisi kiva katsoa vauvaa silmiin ja nähdä, milloin hän nauttii.
Siksi Korte tarkkaili vauvan olemusta. Jos vauva möhki tai kiemurteli, hänellä oli yleensä vatsanväänteitä. Kun vartalo oli rento ja kädet huiskivat, kaikki oli hyvin. Haminan kaupungin perhetyöntekijät auttoivat tuoretta äitiä kauppareissuilla ja lähtivät kesällä mukaan rantaan vahtimaan Lauria, kun Korte kävi uimassa.
Sitten Lauri sairastui korvatulehdukseen. Lääkäri teki lastensuojeluilmoituksen, koska oli huolissaan siitä, pystyykö sokea äiti antamaan lapselle lääkettä. Meeri Kortteen mielestä huoli oli turha.
– Lääkeruiskuun tehtiin apteekissa viilto. Kun tökkäsin ruiskun pulloon, käänsin pullon ylösalaisin ja vedin ruiskuun lääkettä, tunsin oikean kohdan kynnelläni.
Korte jatkoi mattojen kutomista ja yritti myydä niitä. Hänen äitinsä kävi hoitamassa poikaa, kun Korte kutoi. Matot olivat kolmevärisiä, väliin hän saattoi heittää pari viirua mustaa ja valkoista.
Värinvaihto onnistui näkövammaisille tarkoitetun värintunnistuslaitteen avulla. Reunoja tunnustelemalla hän tiesi, että matosta tulee suora.
Ongelma oli, että matot eivät oikein menneet kaupaksi. Osa niistä – kaksi vihreänsävyistä – päätyi Kortteen olohuoneen lattialle.
Kaupungin perhetyöntekijät neuvoivat, että Lauri kannattaisi laittaa päiväkotiin kymmenen kuukauden iässä. Kortteelle sanottiin, että lapsi tarvitsee virikkeitä. Korte oli eri mieltä.
– Alkoi mennä maku siitä hommasta. En kai minä poikaa päiväkotiin laita, kun en ole itse edes töissä. Me kävimme kuitenkin kerhossa ja minun mammallani, joka asuu melkein naapurissa.
Valjaat ja valkoinen keppi
Kun Lauri alkoi liikkua, Korte puki hänelle kulkusilla varustetun vyön kuullakseen, missä poika menee. Kun poika oppi kävelemään, Korte laittoi tälle ulos mennessä valjaat. Hän ohjaili toisella kädellä poikaa, toisessa kädessä hänellä oli valkoinen keppi.
Pari kertaa Lauri karkasi. Kerran naapuri katsoi, että kuka noin pieni tuolla tiellä menee ja tunnisti Laurin hatusta. Toisella kerralla Lauri meni naapurissa asuvan, niinikään sokean naisen luokse kylään.
– Naapuri odotti silloin jotain vierasta ja kuuli, kun joku tuli sisään. Hän ajatteli ensin, että tekeekö vieras jotain pilaa hänen kanssaan. Myöhemmin nauroimme sitä, että sokealta äidiltä karkaa lapsi sokealle naapurille.
Korte alkoi käydä Tampereella hedelmöityshoidoissa, kun Lauri oli alle 2-vuotias. Ennen Tuomaksen syntymää hän sai vieraita Haminan kaupungin lastensuojelusta.
Nauroimme sitä, että sokealta äidiltä karkaa lapsi sokealle naapurille.
Meeri Korte
Korte ulkoili Laurin kanssa usein läheisen päiväkodin pihalla sijaitsevalla leikkikentällä. Päiväkodin ohi kulkevassa tiessä on mutka, jonka voi oikaista polun kautta.
2-vuotiaana Lauri kysyi, saako mennä polkua pitkin. Korte antoi luvan, koska puheyhteys poikaan säilyisi koko ajan. Päiväkodin pihalla joku hoitajista ihmetteli, miksi pieni poika kulki polulla yksin.
Päiväkodista tehtiin lastensuojeluilmoitus. Sen mukaan lapsi olisi voinut mennä läheiselle joelle ja pudota sinne.
– Minusta se oli älytön juttu. Joki on ihan eri suunnassa, ja me olimme menossa sieltä poispäin. Eikä Laurilla ole koskaan ollut mitään hinkua mennä sinne.
Seuraavakin lastensuojeluilmoitus tuli päiväkodin kautta. Korte oli lähdössä Laurin kanssa päiväkodin leikkikentältä, kun pihaan tuli auto. Muiden lasten kanssa pihalla ollut hoitaja huolestui siitä, ettei Lauri ollut rattaissa eikä valjaissa.
Korte puolestaan oletti, että hoitaja katsoisi sen pienen hetken Laurinkin perään.
– Jos olisin ollut yksin, olisin tietysti laittanut lapsen rattaisiin. Silloin päätin, että minun kersani eivät siihen päiväkotiin mene.
Klinikka kieltäytyi jatkamasta hoitoja
Yksikään lastensuojeluilmoitus ei ole johtanut huostaanottoon. Hälytyskellot alkoivat silti soida Haminan sosiaalitoimistossa, kun Korte alkoi odottaa toista lasta.
– Meidän pärjäämisemme oli sossun tädeille kauhea ongelma. Meinasin tehdä virheen ja ottaa avustajan. Sitten tulin järkiini ja tajusin, ettei siitä mitään tulisi, jos joku istuisi tässä kahdeksan tuntia päivässä.
Seuraava huoli oli, miten sokea äiti pärjää kahden pienen lapsen kanssa öisin.
– Sanoin, että eiköhän meillä yöllä nukuta.
Lauri sai 2,5-vuotiaana pikkuveljen, Tuomaksen. Korte alkoi haaveilla kolmannesta lapsesta. Tampereella kieltäydyttiin jatkamasta hoitoja.
Meinasin tehdä virheen ja ottaa avustajan.
Meeri Korte
Pihla on syönyt vatsansa täyteen vadelmakakkua ja nukahtanut äitinsä syliin olohuoneen sohvalle. 6-vuotias Tuomas lopettaa pelaamisen ja rientää koluamaan keittiön kaappeja.
– Äiti, missä juustonaksut?
– Mitkä juustonaksut? Tehän söitte ne jo.
– Ei syöty.
– En minä tiedä, missä ne ovat. Ota makaronilaatikkoa, jos on nälkä.
Meeri Korte siirtää nukkuvan tytön hellästi sivuun ja menee keittiöön. Hän ottaa jääkaapista makaronilaatikon ja laittaa ruuan mikroon. Tuomas pursottaa itse ketsupin. Lauri soittaa ja kertoo, että menee koulusta suoraan mammalle.
– Muista Tuomas, että kohta lähdetään sinne koululle. Tänään on se kouluun ilmoittautuminen, Korte huomauttaa.
– Joojoo.
Joskus Kortetta harmittaa, ettei hän pääse näkövammansa takia täysin sisään kaikkiin lasten touhuihin. Hän ei voi piirtää lasten kanssa eikä osaa pelata lautapelejä. Lapset ovat käyttäneet salaa keittiön seinää piirustuspaperina.
Toisaalta perhe liikkuu paljon yhdessä. Päiväkodin kentällä on rinne, josta Pihla tykkää laskea pulkalla. Mäki on ollut ahkerassa käytössä kerhomatkoilla. Parin viikon välein Kortteen perhe käy porukalla uimassa. Tänä talvena Korte haluaisi päästä vielä lasten kanssa hiihtämään.
– Kersoilla pitäisi vain olla hiihdättäjä mukana, kun pojat menevät jo niin kovaa.
Joskus näkyy varjoja
Kun Tuomas oli vauva, pienen Husulan kylän kaduilla kulkeva kolmikko kiinnitti naapurien huomion. Joukkoa johti nainen, joka tunnusteli tien reunaa valkoisella kepillä. Toisella kädellä hän veti perässään vaunuja, ja vaunujen reunasta piti kiinni pieni poika.
Kaupungilla Kortteen perheen liikkeet herättivät hämmästystä.
– Äiti kuuli kerran torikahvilassa, kun jotkut puhuivat minusta ja tavastani kuljettaa vaunuja. Jos työntäisin niitä, menisin laidasta laitaan kun en tietäisi, missä se tien reuna on.
Tosin joskus, kun on oikein kirkasta, Kortteen vasemman silmän alareunassa saattaa näkyä varjoja. Silloin hän saattaa havaita esimerkiksi lähestyvän auton.
Korte ei juoruilusta piittaa.
– Siinähän puhuvat. Ja saa minulle tulla suoraankin jurputtamaan, jos on jotain sanomista.
Parempi yksin
Perheen elämä oli ihan tavallista. Kortteen siskon esikoinen oli vain vuoden Tuomasta vanhempi. Serkukset pääsivät leikkimään keskenään aina, kun siskosten perheet kyläilivät toistensa luona. Seuraa oli myös lapsista, jotka kävivät samassa kerhossa.
Kyllähän Korte haaveili nuorena siitä, että hänen perheeseensä kuuluisi myös mies. Yksi ehdokas opiskeluaikoina olikin. Seurustelu kesti pari vuotta.
– Sitten sanoin hänelle, että sori vaan. Ei tule mitään. Jos olisimme jatkaneet, hän olisi varmasti jäänyt tossun alle.
Myöhemmin Korte tuli siihen tulokseen, että on parempi yksin.
– Kun kuuntelee ihmisten parisuhdeongelmia, niin en kyllä ole miestä kaivannut. Ajattelen, että aika helpolla tässä yksin pääsee.
Rivitalokaksio alkoi kuitenkin käydä pieneksi.
Rahat tiukilla
Kun samasta talosta vapautui isompi asunto, Korte muutti poikien kanssa sinne. Vauvakuume jatkui entistä kovempana.
Sitten Korte sai postia Tampereen klinikalta. Kirjeessä luki, ettei se enää antaisi Kortteelle lapsettomuushoitoja. Syy ei Kortteelle selvinnyt. Hän alkoi etsiä uutta klinikkaa ja löysikin sellaisen Helsingistä. Sieltä taas löytyi ruotsinkielinen lääkäri, joka näytti hoidoille vihreää valoa.
– Hän oli sitä mieltä, että jos on jo kaksi lasta niin miksei siinä menisi kolmaskin. Ihana lääkäri!
Kun hoidot aloitettiin, Kortella oli ikää jo yli 40 vuotta. Raskaaksi tulo ei meinannut onnistua millään – keinohedelmöitys ei usein toimi nuoremmillakaan naisilla heti. Sukanvarteen oli säästynyt kotihoidontukia, mutta ne hupenivat nopeasti.
– Kävin Tuomaksen ja Pihlan välissä 12 kertaa hoidoissa. Onneksi hoitoja pystyi maksamaan osamaksulla.
Kotona Haminassa autotallin kangaspuut louskuivat, kun Korte purki turhautumistaan matonkuteisiin. Hän kutoi eteiseenkin uuden maton.
– Se tympi, kun siemennykset menivät kerta toisensa jälkeen mönkään. Sain omaa päätäni purettua siinä hommassa.
Sitten Kortteen isosisko kertoi Lappeenrannassa sijaitsevasta lapsettomuusklinikasta. Siellä tärppäsi heti.
Otin rahaa lasten säästötileiltä.
Meeri Korte
Pihla syntyi syksyllä 2014. Kun tyttö oli vuoden ikäinen, Korte ehdotti samalle klinikalle, että kokeiltaisiinko neljättä. Klinikat päättävät itsenäisesti siitä, kuinka moneen lapseen hoitoja annetaan.
– Eivät antaneet enää neljättä. Klinikalle oli jonoa, ja hoitoa saivat tietysti ensin ne, joilla ei ollut vielä yhtään lasta.
Luottolääkäri
Korte otti yhteyttä Helsingissä sijaitsevaan lapsettomuusklinikkaan, ja siellä oli sattumalta vastassa sama lääkäri, joka oli antanut hänelle Pihlan.
– Tiesin heti, että saan hänet ylipuhuttua. Hänkin kyllä totesi, että se on hullun hommaa, kun ei ehkä tärppää.
Keinohedelmöitystä yritettiin kahdeksan kertaa. Sinä aikana Pihlan leikkinurkkaukseen valmistui pinkki leikkimatto. Sitten Kortteen lääkäri totesi, että on turhaa jatkaa yrittämistä.
Jos Korte haluaisi vielä jatkaa, vaihtoehtoina olisivat joko koeputkihedelmöitys tai lahjoitettu munasolu. Ja se vasta kallista puuhaa olisikin. Korte halusi silti yrittää.
– Raha on toissijainen asia, kun halu saada lapsi on niin kova. Ihan sama mitä se maksaa, kun vain tulosta tulisi.
Koeputkihedelmöitys maksoi 2 700 euroa. Siihen säästöt ja eläke eivät mitenkään enää riittäneet.
– Otin rahaa lasten säästötileiltä. Olen laittanut kuukausittain eläkkeestäni jokaiselle 50 euroa säästöön.
Viimeinen yrityskään ei onnistunut.
Papan kanssa pyöräretkellä
Korte saa apua kaupungin vammaispalveluista ja eräästä lapsiperhepalvelua tarjoavasta yrityksestä silloin, kun pyytää. Muutama tuttu ihminen on ollut Kortteen apuna alusta asti. Sitä kautta lasten elämään on tullut myös kaksi miestä.
Juha on vienyt lapsia viime aikoina luistelemaan. Pihlakin pysyy jo pystyssä, vaikka on luistellut vasta viisi kertaa. Korte lähtee monesti mukaan – vaikka voisi jäädä kotiinkin nauttimaan hiljaisuudesta.
– En oikeastaan kaipaa omaa aikaa. Käyn vesijumpassa keskiviikkoisin ja kuuntelen äänikirjoja, mutta voin kuunnella niitä toisella korvalla silloinkin kun lapset ovat kotona.
Sitten on tietysti pappa, jonka kanssa pojat ovat käyneet pyöräretkelläkin. Pappa asuu kuitenkin kaukana Korpilahdella, Keski-Suomessa. Hiihtolomalla pappa haki autolla Meerin ja Pihlan kylään muutamaksi päiväksi. Molemmat pääsivät hiihtämään ja luistelemaan Päijänteen jäälle. Pojat olivat sen aikaa mummilla hoidossa Haminassa ja kävivät Juhan kanssa HopLopissa.
Isää lapset eivät ole ainakaan vielä kaivanneet.
– He ovat varmaankin tottuneet alusta asti siihen, ettei isää ole. Lauri joskus siitä kysyi. Selitin, että olen käynyt hakemassa vauvansiemeniä lääkäriltä.
Mistä neljäs vauva?
Autotallissa on muuttolaatikoita. Niiden sisäpuolella lukee pistekirjoituksella “punaiset” ja “siniset”. Matonkuteet on lajiteltu laatikoihin värien mukaan. Jo valmistuneet matot ovat lähdössä myyntiin kirppikselle.
Korte yrittää hiljalleen hyväksyä ajatuksen siitä, että neljättä lasta ei ehkä tule. Ainoa vaihtoehto olisi käyttää luovutettua munasolua, mutta hoidot maksaisivat 7000–8000 euroa.
– En mitenkään pysty keräämään rahaa. Lasten tileiltä en halua enää ottaa, koska pitäähän heidän saada aikanaan ajokortit maksettua.
Joku 3–4-vuotias varmaan pelkäisi. Että kauheaa, tuon kanssako pitäisi elää.
Meeri Korte
Korte olisi valmis myös kasvattamaan jonkun muun synnyttämän lapsen. Ainoa ehto on, että lapsen pitäisi tulla perheeseen jo vauvana. Korte uskoo, että näin lapsi tottuisi hänen näkövammaansa alusta saakka.
– Joku 3–4-vuotias varmaan pelkäisi. Että kauheaa, tuon kanssako pitäisi elää.
Kiire Kortteella kuitenkin on, ja kello tikittää. Hän on nyt 45-vuotias.
– Lapsilla saisi olla pienet ikäerot, että he saisivat toisistaan seuraa.
Korte yrittää olla käyttämättä lapsiaan “silminä”. Mutta joskus heistä on apua arjessa – vaikkapa sukkien lajittelussa. Ja pojat osaavat jo lukea.
– Joskus pyydän heitä lukemaan postia. En nyt mitään Kelan papereita, mutta että tietää, tuleeko sieltä laskuja vai mainoksia.
Välillä pojat hermostuvat, kun Pihla menee sotkemaan heidän legojaan. Mutta kyllä he välillä pikkusiskoa hoitavatkin.
– Varsinkin Lauri on isoveljen otteella hommassa mukana. Hän näyttää Pihlalle kaikenlaisia uusia juttuja.
Viimeisestä lastensuojeluilmoituksesta on kulunut aikaa jo neljä vuotta. Se tuli, kun joku oli nähnyt Laurin ja Tuomaksen leikkimässä parin muun lapsen kanssa joen lähistöllä.
Lastensuojelussakaan ei olla enää yhtä varpaillaan.
– Sieltä tullaan aina pari kertaa vuodessa kyttäyskäynnille. Pihlaa he eivät enää ole niin noteeranneet. Kai he ovat huomanneet, että lapset pysyvät hengissä.