Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Jos lapset saisivat päättää, tutkijat keksisivät tällaisia robotteja: Huone siistiksi, venytysautomaatti, äidin töihin sijainen...

Kun lapset ovat aikuisia, he elävät todennäköisesti jo monenlaisten robottien maailmassa. Kysyimme koululaisilta, miltä tämä kuulostaa.

Yle Uutiset Pirkanmaa: Millaisen robotin haluaisit?
Anu Leena Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

– Haluaisin sellaisen robotin, joka siivoaa minun huoneeni, koska se on niin likainen, tamperelainen Topias Heinänen sanoo.

Myös Järvensivun koulun muut 4C-luokan oppilaat keksivät heti roboteille käyttöä. Luokka vieraili keskiviikkona Tampereella Euroopan suurimmassa robotiikka-alan tapaamisessa.

Lapsia robotiikkamessuilla.
Julia Kääriäinen (vas.), Lydia Kääriäinen ja oikealla Frida Mäntylä keksivät monta uutta käyttötarkoitusta roboteille. Kuva: Jani Aarnio / Yle

– Robotti voisi venyttää minua kaikkiin venytyksiin voimistelussa, Frida Mäntylä ideoi.

– Jättirobotti voisi viedä treeneihin niin, ettei vanhempien aina tarvitsisi, Lydia Kääriäinen sanoo.

– Ja jos et ehdi leikittää lemmikkiä, robotti voisi hoitaa sen, Julia Kääriäinen lisää.

Kysyimme tamperelaisilta Järvensivun koulun nelosluokkalaisilta, millaisia robotteja he toivoisivat ja mitä pelkoja ja mahdollisuuksia robotteihin liittyy.

Robottien on ennustettu kehittyvän huimasti 10–20 vuodessa. Silloin nykyiset lapset ovat aikuisia.

Lapsia robotiikkamessuilla
Leevi Ortju (vas.), Vilho Ahonen ja Topias Heinänen suhtautuvat robotteihin uteliaasti ja kriittisesti. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Leevi Ortju tahtoisi sellaisen robotin, joka ratkoisi hetkessä Rubikin kuution.

– Koska en ole saanut niitä ikinä ratkottua. Ja robotti voisi sulkea, jos vesihana tai valot jäävät päälle.

Robotit auttaisivat vanhempia

Koululaiset haluavat helpottaa myös vanhempiensa arkea. Osassa perheitä on jo nyt kokemusta esimerkiksi imurirobotista, mutta lapset laajentaisivat robotin toimenkuvaa.

– Robotti voisi tehdä äitini ja isäni töitä, Vilho Ahonen sanoo.

– Robotti voisi tehdä ruokaa, tiskata ja viedä roskat, Topias Heinänen lisää.

Robottilelu
Robotti ratkoo Rubikin kuution nopeasti. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Nelosluokkalaiset uskovat, että tulevaisuudessa robotti voi myös viihdyttää, jos kokee olonsa yksinäiseksi.

– Robotin kanssa voisi leikkiä ulkona. Robotti voisi myös teleportata eri paikkaan, Lydia Kääriäinen miettii.

Robottiautossa hyviä ja huonoja puolia

Robottiauto on ajatuksena jo tuttu lapsille.

– Robottiauto olisi hieno. Nytkin meillä on periaatteessa kaikki Teslat ja muut. Olisi kätevää, ettei tarvitsisi itse ajaa autoa, Topias Heinänen sanoo.

Leevi Ortju näkee asiassa myös toisen puolen.

– Pakko sanoa, etten pidä tästä ideasta yhtään. Pitää olla tuntuma siihen autoon.

Frida Mäntylän mielestä olisi kätevää, jos auton voisi ohjelmoida viemään haluttuun paikkaan. Vilho Ahonen katselisi mielellään maisemia, jos isona ei tarvitsisi ajaa autoa.

"Hyvä robotti ei riistäydy käsistä"

Roboteissa on lasten mielestä sekä hyviä että huonoja puolia. Elämästä voi tulla helpompaa ja yksinkertaisempaa robottien avulla, ehkä myös tylsempää.

– Hyvä robotti tottelee omistajaansa, eikä riistäydy käsistä. Se voi siirrellä raskaita asioita ja vaihtaa vaikka sulakkeen, jos se palaa. Se on sellainen arjen toiminnan avustaja, Leevi Ortju sanoo.

Vilho Ahonen miettii, mitä jos robotti meneekin epäkuntoon.

– Esimerkiksi jos robotti leikkaa veitsellä, eikä tottelekaan ja tulee sinun luoksesi ja leikkaisi sinua. Hui!

Suosittelemme sinulle