**TAMPERE. **Viime vuoden joukkuevoimistelun maailmanmestarien ja maailmancupin voittajien Minettien viimeistelyharjoitus Tampereen Ikurin liikuntahallilla on alkamassa. Joukkueen urheilijat tulevat reippaana saliin vähän jälkeen kello seitsemän aamulla. Tossut jalkaan ja lämmittelemään ennen huikeita ja hämmästyttäviä voimistelukuvioita.
– Tällä kilpailuviikolla toistomäärät harjoituksissa ovat pienemmät kuin normaalisti. Pyrimme siihen, että kilpailun koittaessa tytöt olisivat virkeitä ja kropat levänneitä. Se, mitä he osaavat nyt, on jo hankittu ja nyt sitten herkistellemme ja haemme hyvää fiilistä, toteaa Minettien valmentaja Titta Heikkilä.
Tampereen Sisun Minetit lähtee lauantaina Vantaalla alkavaan joukkuevoimistelun maailmancupiin samalla ohjelmalla, jolla se kisasi syksyn EM-kisoissa sekä maailmancupin finaalissa. Joukkue on pysynyt samana, mutta lavalla ohjelmassa nähdään hieman muuttunut kokoonpano.
– Meillä on kyllä tosi paljon muuttunut ohjelman rakenne. Olemme saaneet vaikeutettua nostoja ja olemme myös tehneet koreografin kanssa tosi paljon töitä sen kanssa, että saisimme ilmaisua ja eläytymistä lisää, kertoo joukkueen kapteeni Ella Ratilainen.
Minettien kokoonpano on pysynyt samana. Vuoden vaihteessa Minetit koki suuren muutoksen, kun se vaihtoi kohun saattelemana taustaseuraa Tampereen Voimistelijoista kilpailijaseura Tampereen Sisuun. Vaihdon taustalla olivat erimielisyydet Tampereen Voimistelijoiden johdon ja Minettien valmentajien välillä.
– Olemme pystyneet harjoittelemaan koko ajan hyvissä olosuhteissa täällä Ikurin Liikuntahallissa ja sanoisin, että urheilijoihin tämä muutos ei ole vaikuttanut millään lailla, arvioi Heikkilä.
Erityistä kiistaa seuramuutoksessa tuli harjoittelutiloista, joita Tampereella ei ole riittävästi joukkuevoimistelulle.
– Tiloja on joukkuevoimistelun näkökulmasta kokonaisuudessaan käytössä hiukan liian vähän, eli koko ajan on sitä painetta sille, että tulisi lisää tällaisia hyviä tiloja, Heikkilä vahvistaa.
Kovimmat haastajat venäläisiä
Minettien tavoitteena on jatkaa samaa menestystä maailmancupissa ja kauden tulevissa arvokilpailuissa kuin edellisellä kaudella. Vain mestaruudet ovat siis mielessä. Pahimmat kilpailijajoukkueet tulevat Venäjältä: Expressia ja Madonna.
– Nyt emme ole vielä nähneet muiden joukkueiden ohjelmia, mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin kyllä pahimmat kilpailijat ovat venäläisiä. Kotimaassa tietysti kovaa kilpailua vuodesta toiseen on tarjonnut OVO Team, eli Olarin Voimistelijoiden ykkösjoukkue, Heikkilä arvioi.
Yksi menestyksen avaimista on ehdottomasti joukkueen pitkä kokemus.
– Me olemme fyysisesti vahva joukkue ja olemme tasaisia voimistelijoita. Ehkä muutenkin sellainen joukkueena yhteen tekeminen on meidän vahvuus, Ratilainen uskoo.
Harjoituksen jälkeen Minetit poistuvat hallilta koulun penkille Sammon urheilulukioon ennen kuin taas iltapäivällä palaavat viimeistelemään kuvioita.
Joukkuevoimistelun kausi käynnistyy maailmancupin sekä nuorten Challenge Cupin ensimmäisellä osakilpailulla Vantaalla 16.-18.3. Kovatasoisessa osakilpailussa nähdään yhteensä 27 joukkuetta 11 maasta.
Helena Collin
Repivä riita suomalaisessa huippuvoimistelussa – maailmanmestarijoukkueet lähtivät ovet paukkuen