Pian 21-vuotispäivänsä jälkeen Stephen Hawkingilla diagnosoitiin hermoston rappeuttava ALS-tauti, ja hänelle luvattiin elinaikaa vain kaksi vuotta. Hawking oli tuolloin Cambridgen yliopiston opiskelija, ja viime keskiviikkona kuollessaan 76-vuotiaana hän oli samaisen instituutin emeritusprofessori.
Aluksi Hawking liikkui kepin ja kainalosauvojen avulla mutta joutui pian turvautumaan pyörätuoliin. Näin hänet ensimmäisen kerran vuonna 1985 Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa CERN:issä, joka sijaitsee Geneven ulkopuolella Sveitsin ja Ranskan rajalla. Hawking oli tullut sinne pitkälle tutkimusvierailulle. Itse toimin tuolloin CERN:in teoriaosastolla tutkijana.
Hawking huristeli ympäriinsä sähkökäyttöisellä pyörätuolilla ja piti liki normaaliin tyyliin tieteellisiä seminaariesityksiä. Hänen puheestaan ei kuitenkaan tahtonut enää saada selvää vaan tarvittiin eräänlainen tulkki, Hawkingin opiskelija, joka oli tottunut hänen puuroiseen ääneensä.
Hän oli vain yksi meistä; nerokas ja taitava, mutta pohjimmiltaan samaa puuta kuin me muutkin. Häntä kunnioitettiin muttei palvottu.
Tuohon aikaan Hawking oli jo kuuluisa. Hänen merkittävimmät tieteelliset saavutuksensa ovat peräisin kuusikymmentäluvun lopulta ja seitsemänkymmentäluvun alusta. Ne liittyvät Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian ominaisuuksiin ja mustiin aukkoihin.
Hawking osoitti mm. että mustat aukot eivät ole täysin mustia. Toisin sanoen, ne eivät ole ikuisia vaan höyrystyvät kvantti-ilmiöiden ansiosta hiukkassäteilyksi. Tämä Hawkingin säteilyn nimellä kulkeva ilmiö on hyvin hidas. Esimerkiksi auringon massaisen mustan aukon höyrystyminen kestää valtaisan paljon universumin nykyistä ikää kauemmin. Tämän vuoksi Hawkingin säteilyä ei ole koskaan havaittu.
CERN:in vierailullaan Hawking sairastui keuhkokuumeeseen ja kiidätettiin Geneven kantonisairaalaan. Muistan, miten tuolloin puhuttiin hänen olevan kuolemaisillaan. Hawkingin vaimolta olikin jo kysytty lupaa fyysikon irrottamiseksi hengityskoneesta, mutta tämä oli sen kieltänyt. Hawkingin kurkunpäähän jouduttiin tekemään avanne, jonka ansiosta hän menetti puhekykynsä kokonaan.
Seuraavan kerran törmäsin Hawkingiin paria vuotta myöhemmin Chigacossa pidetyssä pienessä kokouksessa. Seminaaripäivän päätteeksi olimme ahtautuneet oluelle hotellin ravintolaan, ja myös Hawking tuli sinne.
Tuolloin hänellä oli jo käytössään varhainen versio tavaramerkiksi muodostuneesta pyörätuolin käsinojaan liitetystä puhesyntetisaattoristaan. Hän saattoi napin painalluksella valita näytöllä viliseviä sanoja ja muodostaa näin lauseita.
Suurelle yleisölle hän oli kuin toisesta ulottuvuudesta saapuva vieras, ihmisen kaltainen mutta kuitenkin syvästi erilainen.
Tiedetoimittaja Dennis Overbyen kirjasta Kosmoksen yksinäiset löytyy valokuva tuosta kokouksesta. Siinä näkyy Hawking ja hänen takanaan musta taulu, johon on liidulla kirjoitettu osallistujille annettuja puheaikoja: ”Hawking 15 min”, ja sen alapuolella ”Enqvist 15 min”.
En halua antaa vaikutelmaa, että painisin Stephen Hawkingin samassa sarjassa. Sitä en tee. Tämä anekdootti kuitenkin kuvaa, miten Hawkingiin suhtauduttiin tutkijoiden keskuudessa. Hän oli vain yksi meistä; nerokas ja taitava, mutta pohjimmiltaan samaa puuta kuin me muutkin. Häntä kunnioitettiin muttei palvottu.
Myöhemmin näin Hawkingin erilaisissa kokouksissa aina silloin tällöin. Alkuun hän liikkui omaehtoisesti, ja kerran olin vähällä jäädä hänen pyörätuolinsa alle. Mutta taudin edetessä Hawking alkoi parkkeerata itsensä salin perälle lähelle uloskäyntiä. Joitakin vuosia myöhemmin hänellä oli jo koko ajan seuranaan hoitaja, joka nosti hänen sivuun retkahtaneen päänsä taas pystyyn ja suoritti säännöllisin välein erilaisia hoitotoimenpiteitä.
Puhujat saattoivat kuitenkin edelleen tiedustella arkiseen sävyyn, että mitä mieltä Stephen mahtaisi olla tästä tai tuosta asiasta, ja Hawking vastaili tietokoneäänellään.
Tutkijoiden piirissä vallinnee konsensus, ettei Hawking ollut seuraava Einstein vaikka olikin poikkeuksellisen erinomainen tutkija, joka vaikutti merkittävällä tavalla teoreettisen fysiikan kehitykseen. Nobelin palkintoa hän ei saanut, koska hänen löydöksiään ei vielä pysty arvottamaan kunnolla.
Suuri yleisö näki Hawkingin toisin. Olen ollut muutamassa tilaisuudessa, jossa Hawking on puhunut tuhatpäiselle kuulijakunnalle. Niissä hänen pyörätuolinsa surisee suunnattomalle, tyhjälle näyttämölle taustaverhojen varjoista samalla kun yleisö pidättelee hengitystään. Kukaan ei uskalla edes yskäistä.
Hän edusti meille hengen voittoa aineesta ja ihmisyyden liekkiä, jonka toivomme lepattavan olosuhteista riippumatta meissä kaikissa.
Näissä tilaisuuksissa Hawking on ylipappi, joka ilmestyy kaikkeinpyhimmästä paljastamaan mysteereitä. Hän on kuin toisesta ulottuvuudesta saapuva vieras, ihmisen kaltainen mutta kuitenkin syvästi erilainen. Kaikki odottavat, mitä hän sanoo.
Ja hän aloittaa lausumalla syntetisaattorillaan: ”Pystyttekö kuulemaan minua?”
Ihmiset huokaisevat helpottuneina ja tömistelevät jalkojaan. He ovat kuulleet oraakkelin puhuvan.
Hawking antoi oraakkelinlausuntoja elämästä maailmankaikkeudessa, keinoälystä ja Jumalasta. Hän antoi kasvot teoreettiselle fysiikalle. Mutta vaikka hänen kirjaansa Ajan lyhyt historia on myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta, on vaikea pitää häntä tieteen varsinaisena popularisoijana; kyseessä on tunnetusti myös kaikkein eniten kesken jätetty populaarikirja.
Niinpä jää kysymys: mikä Stephen Hawking oikeastaan oli miehiään?
On selvää, että vaikeavammaisuus oli erottamaton osa hänen identiteettiään. Arvelen, että se yhdistettynä lannistamattomaan älykkyyteen, humaanisuuteen ja huumorintajuun teki Stephen Hawkingista eräänlaisen ikonin. Hän edusti meille hengen voittoa aineesta ja ihmisyyden liekkiä, jonka toivomme lepattavan olosuhteista riippumatta meissä kaikissa.
Uskon, että hänen hahmossaan ihmiskunta tunnisti vaistomaisesti sen, mikä inhimillisessä olemassaolossa on oleellisinta: kyky ajatteluun.
Siksi Stephen Hawking oli juhlittu ja ihailtu, ja nyt myös kaivattu.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.