Myös suomalaisten Facebook-käyttäjien tietoja on voitu käyttää Yhdysvaltojen presidentinvaalien tuloksen ennustamiseen, arvioi tietoturva-asiantuntija Sean Sullivan F-Securelta.
Ulkomaiset mediat kertoivat lauantaina, että Cambridge Analytica -yhtiö olisi kerännyt kymmenien miljoonien amerikkalaisten Facebook-käyttäjien tietoja heidän tietämättään ja rakentanut tietojen avulla ohjelman, jonka avulla voi profiloida Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestäjiä.
Profiloinnin avulla olisi kohdistettu Donald Trumpin mainoksia sosiaalisen median käyttäjille. Tiedot kerättiin thisisyourdigitallife-sovelluksen avulla. Sovellus keräsi salaa myös käyttäjän Facebook-kavereiden tietoja.
– Sovellusta ei tietääkseni suunnattu suomalaisille, mutta kuka tahansa, joka on kiinnostunut teknologiasta ja yksityisyydestä, on hyvinkin voinut kokeilla sitä, sanoo yksityisyyden suojan asiantuntija Sullivan.
Suomessa laki antaa suojaa
Sen selvittäminen, onko oman some-tilin tietoja käytetty väärin, ei ole välttämättä edes mahdollista.
– Omasta Facebookista voi katsoa, mitä sovelluksia on käyttänyt, mutta kaverien käyttämiä sovelluksia ei näe, Sullivan sanoo.
Suomessa lainsäädäntö suojaa hänen mukaansa kuluttajan yksityisyyttä tehokkaasti.
– Jos ostat lenkkarit kortilla Yhdysvalloissa, mainostajat voivat saada selville, minkä merkkiset kengät ostit. Suomessa mainostaja saa tietää vain, että kävit urheilukaupassa, hän vertaa.
Mitä vaikutuksia yksittäiselle Facebook-käyttäjälle on sillä, että hänen tietojaan on palvelussa?
– Lyhyellä aikavälillä ei ehkä mitään, Sullivan sanoo.
Mutta tulevaisuudessa mainoksista voi tulla käyttäjätiedon analysoinnin ja automaation avulla niin tehokkaasti kohdennettuja, että se on kuin katsoisi televisio-ohjelmaa, jossa on subliminaalisia eli alitajuntaan vaikuttavia huomaamattomia viestejä, hän vertaa.
– Facebookin sovellukset, kuten vaikkapa tietovisat, näyttävät useimmiten viattomalta huvilta, mutta niihin kannattaa suhtautua varauksella, sillä ne pääsevät tietoihisi samalla tavalla kuin Cambridge Analytica -yhtiö pääsi sen sovelluksen käyttäjien ja heidän kavereidensa tietoihin.
Älä kerro kaikkea, tarkasta asetukset – tässä vinkit
Suojaavasta lainsäädännöstä huolimatta Sullivan neuvoo kertomaan Facebookille vain sen, mikä on aivan välttämätöntä.
1. Älä paljasta liikaa
Puhelinnumeron avulla henkilöyden voi selvittää tarkasti, joten sitä ei kannata lisätä palveluun.
Myöskään työ- tai opiskelupaikkaa Sullivan ei kertoisi Facebookissa. Jos nämä tiedot jo ovat profiilissa, ne kannattaa ottaa pois.
– Sillä voi säädellä sitä, voiko Facebook jakaa näitä tietoja eteenpäin tulevaisuudessa.
2. Estä kavereita jakamasta tietojasi
Yksityisyysasetukset hän suosittelee säätämään tiukalle. Esimerkiksi sovellusasetuksissa voi määrittää, miten Facebook-kaverisi voivat viedä sinun tietojasi sovelluksiin käyttäessään niitä.
– Ellei käy erikseen ruksimassa eri tietoluokkia pois asetuksissa, kaverit voivat sovelluksia käyttäessään antaa myös sinun tietojasi eteenpäin.
3. Tarkasta mainosasetukset
Profiloinnin eli markkinoinnin kohdentamisen vähentämiseksi kannattaa tarkistaa myös mainosasetukset.
– Mainosasetuksista löytyy paljon erilaisia kategorioita, joista Facebook ajattelee sinun olevan kiinnostunut, ne voi kaikki ruksia pois.
Lue myös:
Facebook-testeistä voi olla vakavat seuraukset – myytkö tietosi ulkopuolisille?