Joukko nimekkäitä näyttelijöitä on kertonut Ylelle ohjaaja Aku Louhimiehen kyseenalaisista työskentelytavoista. Haastateltujen mukaan Louhimies on alistanut ja nöyryyttänyt etenkin uransa alkuvaiheessa olevia naisnäyttelijöitä elokuvatuotannoissaan. Suorituksia on haukuttu käyttökelvottomiksi, näyttelijä on lähetetty kylmään metsään yöpymään vailla varusteita ja häntä on painostettu syömään kertaalleen oksennettua ruokaa. Työryhmän jäseniä on kielletty osoittamasta kiusatuille myötätuntoa.
Esimerkiksi Pihla Viitala kertoo Ylen jutussa, miten Käsky-elokuvan kuvauksissa hänen piti pyytää huonoa näyttelemistään koko työryhmältä anteeksi, ja kuinka hänet joukkoraiskauskohtauksessa rynkytettiin mustelmille.
Lisäksi haastatellut kuvailevat, miten Louhimies on saanut lapsinäyttelijät pelottelemalla itkemään. Ohjaaja kiistää syytökset.
Pitkän linjan elokuvaohjaajan Taru Mäkelän mielestä jutussa kuvaillussa toiminnassa ei ole kyse normaalista ohjaajantyöstä, vaan sadismista.
– Tällainen käytös ei kuulu elokuvantekoon. Mikään taiteen tekeminen ei oikeuta tuollaista. Ihmisen alistaminen ja häpäisy on seksuaalista häirintää ja sairasta sadismia.
Myös näyttelijäntyön professori Elina Knihtilä järkyttyi juttua lukiessaan. Knihtilän mielestä kuvaillun kaltaisella toiminnalla ei ole mitään tekemistä näyttelijän ohjaamisen kanssa.
– Näiden kollegoiden jakamien kokemusten perusteella tilanteet kuulostavat enemmän kiusaamiselta ja henkiseltä väkivallalta kuin tietyltä metodilta tai näyttelijäntyön tekniikalta. En oikein tiedä, miten tällainen toiminta voisi auttaa parempaan näyttelijänsuoritukseen. En myöskään tiedä, mihin perustuu se, että jonkun näyttelijän itsetunto pitää murtaa.
#metoo vasta raapaisi jäävuorta
Ohjaajien rajaton käytös ei ole alan normi, painottaa elokuvaohjaaja Taru Mäkelä.
– Elokuva-ala on täynnä hienoja, täysipäisiä tyyppejä, eikä tällainen ole yleistä. Kaikesta, mitä näyttelijän kanssa tehdään, on sovittava yhdessä.
Elina Knihtilä ei ole itse uransa aikana törmännyt elokuvaohjaajaan, joka toimisi kuten Louhimiehen kerrotaan toimineen.
– Mielestäni taiteen tehtävä on lisätä empatiaa maailmaan. Kuvaillut menetelmät eivät istu minulla siihen ajatukseen.
Näyttelijöiden nöyryyttäminen ei kuitenkaan ole vain takavuosien paha tapa, huomauttaa Taru Mäkelä. #metoo-kampanjan leimahtaessa monet suomalaiset kulttuuri-ihmiset olisivat Mäkelän mukaan mieluusti taputelleet asian Lauri Törhösen ja tämän ikäpolven ongelmaksi.
– Kun Törhösen toiminta tuli ilmi, yritettiin seksuaalista häirintää ja muuta ahdistelua esittää oman aikansa ilmiönä, toimintana, jota sen ikäiset sedät harjoittavat. Louhimiehen tapaus osoittaa, että Törhösellä on seuraajia.
Mäkelällä on pitkä perspektiivi elokuvaohjaamiseen Suomessa niin oman työnsä kuin luottamustoimiensa kautta.
Mäkelä on ollut sekä Suomen elokuvasäätiön hallituksen jäsen, että Suomen Elokuvaohjaajaliiton puheenjohtaja. Nyt hän tekee väitöskirjaa ohjaajan eettisistä ja moraalisista valinnoista.
”Elokuva-ala ei ole hyvän ja pahan tuolla puolen”
Vielä 1800-luvulla kukoisti ajatus siitä, että taiteilija on vuoren huipulla etäisyyksiin katseleva poikkeusyksilö, jolla on poikkeusyksilön oikeudet. Tätä päivää sellainen ajattelu ei Taru Mäkelän mielestä ole.
– Sellainen demoninen taiteilijamyytti, johon liittyy valtavan tahdonvoiman ylistäminen, on täysin vinksahtanut ajatus. Moraalin pitää olla ylin ohjaava tekijä, eikä sen pidä hämärtyä. Tahto on vain väline. Ei muissakaan ammateissa auktoriteettiasema tee hyväksyttäväksi ihmisten rääkkäämistä.
Louhimiehen toimintatavat kalskahtavat myös Elina Knihtilän korviin menneen maailman kaiuilta.
– Kuulostaa vanhanaikaiselta rankistelulta, eikä nykypäivän toimintamallilta. Hyvä työskentelyilmapiiri on turvallinen ja perustuu luottamukseen. Se ei tarkoita, etteikö näyttelijältä voisi vaatia oman ilmaisunsa äärirajoille menemistä.
Kiusaamiseen ja nöyryyttämiseen perustuva ohjaaminen on Knihtilän mielestä merkki ammattitaidottomasta henkilöohjauksesta. Näyttelijässä saa aitoja tunteita aikaan muilla keinoin.
– Taiteen nimissä ei voi vaatia mitä tahansa, eikä taiteen hinta voi olla se, että kuvauspaikalla pelätään. Pelko on este luovuudelle.
Se, että asiaton kohtelu on kohdistunut nuoriin naisiin ja lapsiin, on Knihtilän mielestä erityisen hämmentävää.
– Alaa aloittelevan nuoren voi olla vaikea puolustautua. Nuoria pitää suojella, vaikka heiltä vaatiikin. Tällainen toiminta voi aiheuttaa vaikka mitä vahinkoa. Se vie itsetunnon ja aiheuttaa vääristynyttä käsitystä ammatista ja koko alasta.
Taru Mäkelälle elokuvien ohjaaminen on ihmisenä olemista, ihmisten kanssa toimeentulemista ja yhteisen kokonaisuuden tekemistä yhdessä.
– Ohjaaminen ei anna valtakirjaa sadismiin, ei mikään taide anna. Ei anna lääketiedekään. Elokuva-ala ei ole hyvän ja pahan tuolla puolen.
Työsuojeluvalvonnan kannalta elokuva-ala kuitenkin tavallaan on juuri siellä, hyvän ja pahan tuolla puolella.
Valvova viranomainen katsoo tuotannoissa työskentelevät free-näyttelijät usein yrittäjiksi, ja näyttelijät itse ovat – ainakin ammattiliittonsa mukaan – surkeita valvomaan etujaan.
Viranomainen: Free-työn valvonta on rakenteellinen ongelma
Etelä-Suomen aluehallintoviranomainen teki viime vuonna työsuojelutarkastuksen 78:aan elokuva-alan työpaikkaan. (siirryt toiseen palveluun)
Työsuojeluviranomainen valvoo kuitenkin vain työnantajia. Valvonta ei koskenut elokuva-alalla freelancer-sopimuksella tai yrittäjinä työskentelevien työoloja.
Viranomainen kyselee ani harvoin tuotantojen työolojen perään, ellei kuvauspaikalla tapahdu jotain erityistä. Sellainen erityinen tilanne oli esimerkiksi tapaturma Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa.
Tapaus ei johtanut toimenpiteisiin, sillä viranomaisen mukaan tilanteessa ei ollut syytä epäillä työturvallisuusrikosta. (siirryt toiseen palveluun)
Työsuojelulakimies Aki Eriksson Etelä-Suomen aluehallintovirastosta myöntää, että valvonnan rajaaminen työnantajiin vääristää käsitystä elokuva-alan työoloista ja työn kuormittavuudesta.
– Kun me esimerkiksi teemme valvontakyselyn tuotantoyhtiölle, jolla on kaksitoista ihmistä verokirjalla vakitöissä ja jossain tuotannossa 200 freetä, saavat kyselyn vain nämä kaksitoista. Heidän kokemuksensa voi tietysti olla kovin toisenlainen kuin yksittäiseen tuotantoon osallistuvien.
Jos free-näyttelijä on mukana tuotannossa yrittäjänä, hän tekee työnsä yrittäjän riskillä. Silloin esimerkiksi työturvallisuuslain häirintäpykälä ei koske häntä, selittää Eriksson.
– Esimerkiksi työsuojeluvaltuutettu ei edusta yrittäjää. Kuulostaa julmalta, kun työ on kuitenkin hyvin paljon työsuhteen kaltaista. Vaarallisesta työstä pitää yksinkertaisesti kieltäytyä ja räikeissä tapauksissa turvana on rikoslaki. Freelancerinä tehtävä työ on alan rakenteellinen ongelma, eikä se tietenkään ole yksittäisen näyttelijän ratkaistavissa.
Luovien alojen free-työhön liittyviä ongelmia on Erikssonin mukaan hankala ratkaista lakeja rukkaamalla. Erityistä, alakohtaista työlainsäädäntöä on vain laivoja ja rakennustyömaita koskien.
– Olisi hyvä, jos alan sisällä hyvät työskentelyolosuhteet nähtäisiin kilpailuvalttina ja asioita kehitettäisiin oma-aloitteisesti, kuten käsittääkseni on tapahtumassa.
Näyttelijäliiton toiminnanjohtajan Elina Kuusikon mielestä viranomaisen perustelut freetyön valvontavaikeuksista ontuvat.
– Äärimmäisen pieni osa freelancernäyttelijöistä työskentelee elokuvatuotannoissa esimerkiksi oman yrityksensä tai toiminimen kautta. Lähes poikkeuksetta näyttelijän kanssa tehdään sopimus määräaikaisesta työsuhteesta.
Kun on kyse työsuhteesta, työturvallisuuslaki ja työaikalaki koskevat myös free-näyttelijää.
Kuvauspaikoilla on yleensä luja luottamus siihen, että työsuojeluasiat ovat kunnossa. Näyttelijäntyön professori Elina Knihtilä esimerkiksi kertoo aina kokeneensa, että työympäristö on turvallinen.
– Olen aina uskonut, että asiat on hoidettu kuntoon ennen kuin ollaan kuvaustilanteessa. En tiedä, millä tuotannolla on varaa ottaa sellainen riski, että esimerkiksi näyttelijä loukkaantuu kesken kuvausten.
Hyviä merkkejä siitä, että työoloihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, on Knihtilän mielestä ilmassa.
– Solar Films lähetti kuvausten jälkeen viime syksynä työhyvinvointikyselyn tuotannossa mukana olleille. Se oli iloinen yllätys ja urani ensimmäinen.
Suomen Näyttelijäliitossa epäillään silti, ettei työoloja ja niiden valvontaa saada kuntoon, ennen kuin kaksi suurta kiveä on siirretty tieltä: toinen on elokuva-alalta puuttuva näyttelijöiden työehtosopimus ja toinen pelon ilmapiiri, joka tukkii suut.
”Pelon ilmapiiri on edunvalvonnan este”
Näyttelijäliiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko huokaisee pitkään kuullessaan tapahtumista Louhimiehen elokuvien kuvauksissa.
– On surullista ja järkyttävää, että näistä asioista ei ole ennen puhuttu, eikä niihin ole puututtu. Toivon että nyt tilanne oikeasti muuttuu. Liitossa kuulemme näistä yleensä vain huhuja. Meiltä kysellään enimmäkseen palkka-asioita.
Kuusikko pahoittelee olevansa melko skeptinen sen suhteen, että suurta muutosta tapahtuisi. Joitakin rohkeita poikkeuksia lukuun ottamatta näyttelijät eivät tahdo kertoa asiattomasta kohtelusta kuvauspaikoilla.
– Kynnys kertoa epäkohdista tuotannoissa ei ole korkea, vaan valtava. Kaikki pelkäävät, että seuraava työ jää saamatta. Ehkä näyttelijät eivät myöskään halua myöntää edes itselleen, miten huonosti heitä kohdellaan. Harva näyttelijä kieltäytyisi roolista Tuntemattomassa Sotilaassa, vaikka työolot olisivat hirveät.
Siihen, mistä ei tiedetä, ei voida liittona puuttua, Kuusikko huomauttaa.
– Me olemme valmiita tarttumaan epäkohtiin ja meillä on jäsenille oikeusturva. Tämä vallalla oleva pelon ilmapiiri on todella suuri edunvalvonnan este.
Näyttelijät ovat liittoon yhteydessä lähinnä vain palkkaa koskevissa kysymyksissä. Sen – ja muidenkin työehtojen suhteen – neuvotteluvaraa on varsin vähän. Näyttelijät ovat nimittäin ainoa ammattiryhmä, joilla ei ole elokuvatuotannoissa työehtosopimusta.
Näin ollen jokainen näyttelijä joutuu neuvottelemaan sopimuksensa omin nokkineen.
– Eikä työehtosopimusta ihan helposti synnykään, sillä asia ei ole tuotantoyhtiöiden intressissä. Näyttelijät taas eivät tahdo lakkoilla, mikä olisi nähtävästi ainoa keino sopimuksen aikaansaamiseksi.
Työehtosopimuksen puuttuminen ei silti oikeuta kuvauspaikasta vastaavaa yhtiötä laistamaan työsuojelusta, eikä sillä voi perustella lain rikkomista, Kuusikko painottaa.
– Kun luki esimerkiksi Tuntemattomasta sotilaasta kertovia lehtijuttuja, niissä kuvattiin toistuvasti ihailevaan sävyyn asioita, jotka eivät ole laillisia, vaan rääkkiä.
Kuusikko painottaa, että on lain vastaista teettää työtä ilman riittäviä lepoaikoja ja ylityökorvauksia. Näyttelijää ei voi laillisesti edellyttää olemaan ohjaajan käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, saati sitten ympärivuorokautisesti seitsemänä päivänä viikossa.
”Työryhmä ei saa jättää kiusattua yksin”
Huutamista, idiootiksi haukkumista, tuotannon pilaajaksi syyttämistä – kaikkea tätä on saanut urallaan eri projekteissa kokea myös näyttelijä Mona Kortelampi. Helsingin Freelancenäyttelijäyhdistyksen puheenjohtajana ja luottamusmiehenä toimiva Kortelampi painottaa, että työrauha ja asiallinen työnohjaus kuuluvat myös näyttelijöille.
– Jos olen kaupan kassalla töissä, enkä heti tajua miten järjestelmä toimii, niin tuskin työnohjaaja tulee huutamaan, että pilasit koko Prisman. Meidän alallamme on kestetty ihan liikaa päin naamaa huutamista ja pottuilua, ja käsitys siitä, että meistä tulisi mollaamalla erityisen ihania, on täysin väärä.
Kortelampi toivoo, että epäammattimaisesta toiminnasta puhuttaisiin avoimesti ja oikea-aikaisesti. Kiusattua ei saa jättää yksin.
– Kenenkään on vaikea pitää yksin puoliaan, siksi siinä rinnalla on hyvä olla luottamusmies, joka sanoo, että tämä on kiusaamista ja sen pitää loppua.
Kortelampi toivoo ammattikunnaltaan enemmän keskinäistä avoimuutta ja solidaarisuutta. Töiden epätasainen jakautuminen aiheuttaa kaunaa ja kilpailu työtehtävistä vaikeuttaa kaikkia koskettavien epäkohtien korjaamista.
– Valitettavasti ilmapiiri on sellainen, että mitä siinä valitat, kun sinulla oli 30 kuvauspäivää, eikä minulla ole ollut yhtään viiteen vuoteen. Miten sellaisessa ilmapiirissä esimerkiksi nuori näyttelijä uskaltaisi tulla kysymään, keneltä saa apua, kun on paha olo siitä, mitä kuvauksissa tapahtui?
Moni törkeästi kohdeltu saattaa suotta syytellä itseään tai tuntea häpeää tapahtumista, kuvailee Kortelampi. Kiusaamisen kohteeksi joutuvalta näyttelijältä on hänen mielestään kohtuutonta vaatia omien oikeuksiensa puolustamista ainakaan yksin.
– On tärkeää, että ihmiset, joilla on hyvä työtilanne ja asema, nostavat näitä asioita esiin. Heillä on aivan eri tavalla mahdollisuus puhua suoraan kuin jollain Liisalla, Minnalla tai Jaanalla, joka tekee silloin tällöin yhden roolin.
Kuvauspaikoilla vastuu asiallisesta menosta on koko työryhmällä, hän painottaa.
– Ympäristö, joka ei puutu kiusaamiseen, on yhtä syyllinen kuin kiusaaja. Jos ohjaaja toimii väärin ja kuvausryhmä vain katsoo vierestä, toimii myös kuvausryhmä väärin. Esimerkiksi rikosasioissa pahoinpitelyä sivustaseuraava voi saada syytteen.
Julkisesta rahasta ruuvi?
Sama pelko, joka hiljentää kiusaamista kokeneet näyttelijät, hiljentää myös kuvausryhmän, toteaa ohjaaja Taru Mäkelä – pelko hankalaksi leimautumisesta, töiden loppumisesta, tuotannon vaarantamisesta.
Siksi Mäkelän mielestä rahasta pitäisi tehdä väline, joka kannustaa tuotantoyhtiöitä laittamaan työolot asialliselle tolalle. Suomen elokuvasäätiön tuet ja Yleisradion rahoitus ovat julkisia varoja, ja julkisen vallan on syytä valvoa, miten sitä käytetään.
Audiovisuaalisen alan tasa-arvoa edistävä järjestö Women in Film & Television Finland (siirryt toiseen palveluun) on tehnyt opetus- ja kulttuuriministeriölle, Ylelle ja elokuvasäätiölle ehdotuksen siitä, että jos tuotannossa ilmenee törkeää toimintaa, pitää tuottajan maksaa saatuja tukia takaisin. Australiassa vastaavan kaltainen malli on jo Mäkelän mukaan käytössä.
– Uskon, että kun pelko rahan menettämisestä tulee kuvaan, nämä asiat otetaan vakavasti. Jos tukia joudutaan maksamaan takaisin esimerkiksi seksuaalisen häirinnän tai ohjaajan rajattomuuden takia, on kyseessä myös todella iso imagohaitta tuotannolle.
Mäkelä pitää tärkeänä sitä, että pöyristyttävät tapaukset tuodaan julki, jotta ihmiset ymmärtävät, miten vakavasta asiasta on kyse.
– Tilanne ei voi jatkua tällaisena. Tuotantoyhtiöillä on suuri vastuu siinä, että kaikkea ei sallita. Työsuojelu elokuva-alalla on ollut aika lailla retuperällä. Terveissä, normaaleissa tuotannoissa asiat hoidetaan automaattisesti ihmismäisesti maalaisjärjellä. Myös tällä alalla on herättävä siihen, että jokaisessa tuotantoyhtiössä on tehtävä töitä turvallisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti kaikkia työntekijöitä kohtaan.