Ulvilalainen projekti-insinööri Soili Ketomäki tankkaa autoaan Kaasmarkun huoltoasemalla. On keskiviikkoaamu. Aurinko ei ole vielä noussut, sillä kello on puoli kuusi. Edessä on tavallinen työpäivä ja -matka.
Sata kilometriä ja puolitoista tuntia myöhemmin Ketomäki on työpaikallaan Tampereella. Päivittäinen pendelöinti UIvilan ja Tampereen välillä alkoi puolitoista vuotta sitten.
– Aluksi minulla oli kämppä Tampereella, mutta viikot siellä ja viikonloput kotona tuntuivat raskaammalta kuin päivittäinen ajaminen edestakaisin, sanoo Soili Ketomäki.
Työpäivän jälkeen kotona Ulvilassa odottaa perhe. Koko huushollin siirto Tampereelle oli alusta lähtien poissa laskuista, koska mies on maatalousyrittäjä.
Onnellinen pendelöijä
Diplomi-insinöörikoulutuksen saanut Soili Ketomäki työskentelee rakennuttajapalveluja tarjoavalla Weladolla. Päivät kuluvat rakennustyömailla ja asiakastapaamisissa.
Kotona Ulvilassa hän on illalla seitsemän jälkeen.
Ketomäki sanoo olevansa onnellinen pendelöijä ja tyytyväinen tilanteeseensa. Ajoaika on hänen omaa aikaansa.
– Paluumatkalla käyn aina työpäivää läpi. Mielestäni on mukavaa, että matka on vähän pidempi: pystyy ajattelemaan ja järjestämään työasiat mielessään.
Soili Ketomäelle on tuhansien työmatkakilometrien aikana syntynyt myös muunlaisia rutiineja.
– Aamulla ajamaan lähtiessäni, pistän äänikirjan soittimeen ja kuuntelen dekkareita. Yleensä ratkaisen murhia nuo matkat, Ketomäki nauraa.
Hän myöntää, että pendelöinti tuntuu toisinaan raskaalta, mutta useimmiten ei.
– Eihän tätä tekisi, jos koko ajan ottaisi päähän.
Hänen mukaansa pendelöinnissä parasta on vapauden tunne, mahdollisuus liikkua paikasta toiseen. Toistaiseksi hän ei ole edes etsinyt uutta työtä lähempää kotia.
– Jos nyt vaihtaisin työpaikkaa, ei se kyllä pendelöinnistä johtuisi, Soili Ketomäki sanoo.
Pendelöinti lisääntynyt, matkat lyhentyneet
Tilastot kertovat, että pendelöinti on lisääntynyt jatkuvasti. Kun 1980-luvulla joka viides pendelöi, vuonna 2015 kävi joka kolmas töissä oman kotikuntansa ulkopuolella.
Viimeisimmät tilastot ovat vuodelta 2015. Tuolloin 758 717 ihmistä kävi töissä muualla kuin asuinkunnassaan. Heistä 42 834 ihmisellä työmatka oli yli sata kilometriä. Eniten pendelöijiä asuu Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla.
Vaikka pendelöinti on lisääntynyt, ovat matkat lyhentyneet. Ainoastaan Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä pendelöidään nykyään kauemmas kuin vuonna 2005.
Poriin tullaan ja Porista lähdetään
Pendelöinti suuntautuu erityisesti kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin kuten Poriin, joka vetää työntekijöitä naapurikunnista ja ympäri Satakuntaa – ja kauempaakin. Toisaalta lähes joka viides työssäoleva porilainen työskentelee muualla kuin kotikaupungissaan.
Porissa on noin 32 000 työllistä. Heistä hieman yli 26 000 työskentelee Porissa ja vajaa 6 000 muualla. Porissa puolestaan työskentelee noin 7 500 ulkopaikkakuntalaista.
Etelä-Suomen kasvukolmion kulmiin eli Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin suuntaa päivittäin 725 porilaista. Näistä kaupungeista puolestaan Porissa käy töissä 516 ihmistä.
Porista Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin töihin menevät edustavat usein duunariporrasta. Eniten pendelöivät tukku- ja vähittäiskaupan, teollisuuden, kuljetuksen ja varastoinnin sekä rakentamisen aloilla työskentelevät porilaiset.
Turusta, Tampereelta ja Helsingistä Poriin töihin tulevat puolestaan edustavat korkeaa koulutustasoa. Töihin tullaan etenkin terveys- ja sosiaalipalvelujen sekä koulutuksen toimialoille. Joukossa on runsaasti esimerkiksi Porin yliopistokeskuksessa ja sairaanhoitopiirissä työskenteleviä.
Vanha interrailaaja nauttii junamatkasta
Tampereen yliopiston Porin yksikössä sosiaalityön professorina työskentelevä Irene Roivainen matkustaa Tampereelta Poriin pari kolme kertaa viikossa.
Puolentoista tunnin työmatka sujuu junalla. Lähtö on aamulla kahdeksalta ja paluu kotiin tapahtuu reilu kaksitoista tuntia myöhemmin. Pitkä työmatka ei tunnu raskaalta.
– Minä olen vanha interrailaaja. Suorastaan nautin junalla matkustamisesta, Irene Roivainen sanoo.
Roivainen aloitti pendelöinnin viime elokuussa. Päätöstä Poriin töihin lähdöstä ei ollut vaikea tehdä.
– Minun elämäntilanteeni on se, että oli helppo lähteä. Jos olisi päiväkoti- tai kouluikäisiä lapsia, tilanne olisi ollut aivan toinen.
Aluksi Irene Roivainen mietti, hankkisiko hän asunnon Porista, mutta luopui ajatuksesta nopeasti. Puolentoista tunnin junamatka tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Menomatkat sujuvat läppärillä töitä tehden, paluumatkalla ei enää jaksa työskennellä.
Roivaisen mielestä pendelöinti ei ole kuitenkaan raskasta, jos muut työhön liittyvät asiat ovat kunnossa.
– Pääasia on se, että on hyvä työyhteisö ja mielekäs työ.
Yhtä asiaa Irene Roivainen silti kaipaisi: nykyistä parempaa junayhteyttä Tampereen ja Porin välille.
– Junavuoroja voisi olla tiheämmin. Poristahan ei lähde esimerkiksi illalla kuuden jälkeen junia Tampereelle ollenkaan.
Liikkuvuus lisääntynyt kaikella tapaa
Pendelöintiä ja muuttoliikettä tutkinut valtiotieteen tohtori Timo Aro sanoo, että pendelöijät eivät useinkaan tee ratkaisua pitkistäkään työmatkoista pakon sanelemana.
– Pendelöijät ovat yleensä hyvin valikoivia ja pendelöinti nähdään henkilökohtaisena päätöksenä, joka kannattaa tehdä, Aro sanoo.
Tyypillisin pendelöijä on 35–44-vuotias perheellinen mies, joka työskentelee valtionhallinnossa. Hänen tulonsa ovat viidenneksen korkeammat kuin omassa asuinkunnassaan olevilla keskimäärin.
Vähiten puolestaan pendelöivät 55-vuotiaat perheettomät naiset.
Timo Aron mukaan teknologia mahdollistaa sen, että ihmiset ovat periaatteessa ajasta, paikasta ja etäisyyksistä riippumattomia. Etätyön lisääntyminen ei ole kuitenkaan vähentänyt pendelöintiä sen enempää kuin muuttoliikettäkään. Kummatkin ovat lisääntyneet.
– Ylipäätään ihmiset liikkuvat aikaisempaa enemmän, Timo Aro selittää.
Yksi syy liikkumisen lisääntymiseen on paremmat liikenneyhteydet. Aron mielestä yhteiskunnan kannattaisikin kaiken kaikkiaan panostaa liikkuvuuden parantamiseen: teihin, rautateihin, julkiseen liikenteeseen. Hyödyt tulevat yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin.
– Kun talous lähtee kasvuun, uusia työpaikkoja syntyy epätasapainoisesti. Hyvä esimerkki on Lounais-Suomi, joka vetää koko ajan uusia pendelöijiä yhä laajemmalta alueelta.
Työpaikkaomavaraisuus ja pendelöinti
Työpaikkaomavaraisuus kuvastaa tietyssä kunnassa olevien työllisten ja samassa kunnassa työssäkäyvien välistä suhdetta. Viimeisimmän tilaston mukaan Suomessa on 74 kuntaa, joissa työpaikkaomavaraisuus on yli 100 prosenttia. Se tarkoittaa, että kunnassa on työpaikkoja enemmän kuin työllisiä.
Työpaikkaomavaraisuuden tunnusluku ei suoraan kerro kuntia, joihin runsaasti pendelöidään, mutta se on suuntaa antava. Esimerkkikuntamme Pori ei mahdu kärkijoukkoon. Pori on sijalla 39. Kaupungin työpaikkaomavaraisuus on 105,4 prosenttia.
Neljä tuntia päivässä työmatkoihin
Tommi Ojala työskentelee Satakunnan Syöpäyhdistyksessä ryhmätaideterapeuttina. Työmatka Turusta Poriin kestää kaksi tuntia suuntaansa. Ojala on ajanut väliä nyt puolitoista vuotta.
Mies sanoo, että neljä tuntia päivässä työmatkoihin sopii hänelle.
– Koen pendelöinnin antavan minulle vapauden tunteen. Matkustaminen on omaa suojattua aikaa, jolloin en ole kenenkään kontrollin alla.
Tommi Ojalan työmatkat sujuvat ajatustyötä tehden. Potilastapaukset ehtii käydä mielessä kunnolla läpi ja purettua. Toistaiseksi mies on tyytyväinen elämäntilanteeseensa, eikä ole etsinyt muuta työtä.
– Minä ajattelen, että on nyt tämä elämänvaihe ja se kestää minkä kestää. En ole ajatellut, että kuinka kauan jaksan.
Mies käyttää työmatkoihin omaa autoaan. Linja-autoa hän kokeili kerran, mutta totesi sen raskaammaksi vaihtoehdoksi, koska aikaa työmatkaan kului enemmän.
Yksi asia omassa autossa kuitenkin arveluttaa.
– Kustannukset vuositasolla ovat niin suuret, ettei niitä kannata edes ajatella, Ojala sanoo.
Lue lisää:
Vuosi 2040: Tuleeko koko Etelä-Suomesta yhtä suurta Helsinkiä?