Espanjan korkeimman oikeuden tuomari on antanut pidätysmääräyksen kuudesta katalonialaisesta separatistista.
Joukossa on erotettu aluejohtaja Carles Puigdemont, joka on ollut vielä tänään vierailulla Suomessa.
Puigdemontin ja neljän muun pidätysmääräys on Euroopan laajuinen, Marta Rovirasta taas on annettu kansainvälinen pidätysmääräys. Asiasta ilmoittaa Espanjan korkein oikeus.
Puigdemont sanoo Twitterissä kutsuvansa ministerinsä (consellers) koolle hätäkokoukseen perjantai-illaksi. Puigdemont sanoo, että uutta hyökkäystä katalaanien itsemääräämisoikeutta puolustavia vastaan pitää analysoida.
Puigdemont saapui torstaina eduskunnan Katalonia-ystävyysryhmän kutsumana Helsinkiin vierailulle, joka on jatkunut perjantaina.
Yle tavoitti kansanedustaja Mikko Kärnän, joka on ollut järjestämässä Puigdemontin vierailua. Kärnä ei tiedä, missä Puigdemont on tällä hetkellä.
– Virallinen ohjelma päättyi tänään luentoon Helsingin yliopistolla. Sen jälkeen söimme lounasta Suomalaisella klubilla, Kärnä kertoi puhelimitse.
Alkuperäisen ohjelman mukaan vierailu jatkuisi lauantaihin asti.
Lisää aiheesta:
Katalonian itsenäisyysjohtaja Puigdemont Suomessa: Muustakin kuin itsenäisyydestä voidaan neuvotella