Maaliskuisena perjantaina Hietaniemen hautausmaan läpi ajaa kiiltävä ruumisauto. Kuolinkellot säestävät kaunista lähtöpäivää. Taivas on harvoin näin sininen.
Elisa Morgan astelee pitkin aurattua hautakäytävää ja pysähtyy muistomerkin kohdalle, jossa nainen kurottaa kätensä korkeuksiin. Morgan kertoo, että tämä usein hautataiteessa nähty ele symbolisoi antautumista.
Sitä, että on valmis siirtymään toiselle puolelle.
Joskus matkaan tarvitaan opasta, vierelläkulkijaa. Morgan uskoo, että hän voisi olla sellainen. Siksi hän on perustanut yrityksen, jonka toimenkuva on valmentaa ihmisiä hyvään kuolemaan.
– Ihmisillä on monia kuolemaan liittyviä kysymyksiä, mutta he eivät tiedä, kenen kanssa puhua niistä. Moni ei edes erota, että kuoleminen ja kuolema ovat kaksi eri asiaa, hän sanoo.
Tänä syksynä teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta valmistuva Morgan mietti kauan, miten voisi yhdistää toisia ihmisiä palvelevaksi kokonaisuudeksi kaiken, jonka hän ihmisyydestä, ruumiista, sielusta, uskonnoista ja filosofioista tietää – ja saada siitä vielä elantonsakin.
Venäjällä Leningradissa kasvanut ja vuonna 1990 Suomeen muuttanut Morgan luki 11-vuotiaana Kantin ja Aristoteleen klassikkoteokset. Häntä kiinnostivat jo varhain ne kaikista syvimmät kysymykset.
Oivallus syntyi life coach -kurssilla pari vuotta sitten. Morgan tajusi, että elämäntaidonvalmentajia kyllä riittää, mutta kuka valmentaa kohti kuolemaa?
– Kuoleminenkin on osa elämää ja prosessi, johon liittyy monta asiaa, joihin pystymme itse vaikuttamaan ja jotka voimme suunnitella etukäteen.
Morgan yritti selvittää, olisiko Suomessa olemassa jotakin uskonnon ja terveydenhuollon ulkopuolista tahoa, jonka puoleen ihminen voisi kääntyä jos haluaisi käsitellä kuolemaa.
Morganilla ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin luoda ammattinsa itse. Yrittäjäkurssilla hänelle sanottiin, että idea kuolemantaidon valmentajuudesta on loistava, mutta samalla kuitenkin kyseenalaistettiin onko maailma siihen vielä valmis.
– Minulle sanottiin, että olen aikaani edellä. Itse taas ajattelen, että aina on oikea aika luoda itselleen oma paikkansa maailmassa.
Kuolemasta puhutaan nyt enemmän kuin muutama vuosi sitten
Elämme aikaa, jolloin yhä useampi suunnittelee etukäteen omat hautajaisensa ja osa maksaakin ne jo ennakkoon.
Suuren suosion Ruotsissa saaneen kuolinsiivousta (siirryt toiseen palveluun)käsittelevän kirjan kirjoittaja Margareta Magnusson kannustaa jo kolmekymppisiä aloittamaan maallisen omaisuutensa läpikäymisen.
Alkaako alituisesta suorittamisesta identiteettinsä rakentavan nykyihmisen kontrollintarve ulottua jo elämän loppumetreille -ja niiden yli?
Itä-Suomen yliopistossa tutkijana työskentelevä Anja Terkamo-Moisio makustelee ajatusta ja vastaa sitten:
– Voi olla, että halutaan kontrolloida, mutta ihan sama mikä on se alkuperäinen syy, kunhan ihminen jollain tavalla koskettelee omaa kuolemaansa.
Kuolemaan ja eutanasiaan liittyvistä asenteista väitellyt Terkamo-Moisio haluaa, että kuolemasta tulisi samankaltainen kahvipöytään sopiva keskustelunaihe kuin syntymästä.
Vielä puoli vuosisataa sitten kuolema oli luonnollinen osa arkea, vasta 1970-luvulta alkaen ihmiset kärrättiin laitoksiin kuolemaan. Kuolema siivottiin pois näkyvistä, joten siitä etäännyttiin.
"Meillä on alku ja meillä on loppu. Ja se loppu antaa merkityksen koko sille ajalle, mitä meillä on. Ilman kuolemaa elämällä ei myöskään olisi merkitystä."
Anja Terkamo-Moisio, tutkija, Itä-Suomen yliopisto
Terkamo-Moisio ei vielä puhuisi kuoleman varsinaisesta arkipäiväistymisestä, mutta selkeä käänne on viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana tapahtunut. Eutanasia- ja saattohoitokeskustelun myötä myös kuolema on nostettu päivänvaloon ja tabun leima hälventynyt. Hän uskoo, että tulevan vuosikymmenen aikana leima haalenee entisestään.
– Jos kuolema nostetaan ensin yleiseksi puheenaiheeksi, se on helpompi ottaa keskusteluun myös omassa elämässä ja lähipiirissä.
Ei Terkamo-Moisio tietenkään toivo, että ihmiset kuluttaisivat kaiken energiansa kuoleman pohtimiseen. Sehän veisi ilon elämiseltä, johon kannattaa keskittyä nyt kun vielä voi.
Mutta kun tiedostaa oman kuolevaisuutensa ja sen, ettei aikaa ole loputtomasti, alkaa todennäköisesti elää parempaa elämää. Memento mori, muista kuolevaisuutesi, sanoivat jo muinaiset roomalaiset.
– Meillä on alku ja meillä on loppu. Ja se loppu antaa merkityksen koko sille ajalle, mitä meillä on. Ilman kuolemaa elämällä ei myöskään olisi merkitystä, Terkamo-Moisio sanoo.
Hän haluaa kannustaa tätimäisen paasaamisen uhallakin jokaista pohtimaan, mikä on juuri sinulle itsellesi tärkeää ja toimimaan elämässä sen mukaan.
– Vain sillä tavalla voi olla uskollinen itselleen, elää hyvän elämän ja olla valmis sitten lähtemään kun aika on.
Kuoleva ei halua olla viimeisiä hetkiään yksin
Kun kysytään hyvästä kuolemasta vastauksissa korostuu usein toive, ettei lipuisi tuonpuoleiseen yksin. Moni haluaa kuolla läheisten ympäröimänä tai ainakin niin, että edes joku valvoo rinnalla.
Samaa ovat sanoneet ne, kenen kanssa Morgan on jutellut. Hyvään kuolemaan kuuluu luottamus, turva ja rakkaus.
– Ihmisellä tulee olla vierellä joku, jota voi halata tai pitää kädestä. Olen tarvittaessa vierellä loppuun asti, Morgan sanoo.
Monia kuoleman kohtaaminen pelottaa, mutta Morgania ei.
Kuolleen hän näki ensimmäistä kertaa ollessaan kahdeksan. Isoäidin äiti ”vanha mummo” makasi omassa sängyssään tyyni ilme kasvoillaan.
– Hän oli läsnä, mutta samalla poissa. Minulle jäi sellainen olo, että kuolemaan liittyy yhteisöllinen turva ja rakkaus.
"Pappi voi tietää jotain ja lääkäri, mutta kuka kysyy ihmiseltä, että mitä hänestä itsestä tuntuu? Niin moni on tunteidensa kanssa aivan yksin."
Elisa Morgan, kuolemantaidon valmentaja
Viitisentoista vuotta sitten Morgan pestautui vapaaehtoistöihin Äiti Teresan perustamaan Kalighat-hoitokotiin Kalkuttaan Intiaan.
Sinne kannettiin kuolemaan ne kaikista köyhimmät ja sairaimmat, joilla ei ollut paikkaa muualla. Morgan kylvetti ja syötti heitä. Kurjimmankaan ei tarvinnut kuolla yksin.
– Intiassa opin, että kuoleminenkin on elämää ja että, jokainen päivä ennen kuolemaa on kuitenkin kokonainen päivä ja siihen päivään ehtii mahtua yleensä jotain hyvää.
Vielä Morganilla ei ole ollut terminaalivaiheen asiakkaita. Ne, jotka ovat ottaneet Suomen ainoaan kuolemantaidon valmentajaan yhteyttä ovat halunneet esimerkiksi tietää, onko oikein surra enemmän kuollutta lemmikkiä kuin vieraaksi jäänyttä sukulaista?
Onko oikein kuolla, jos ei vaan jaksa elää?
Mitä eutanasiassa oikein tapahtuu?
Eikö yhteiskunnassamme ole paikkaa jossa saisi surra?
Näin ihmetteli nuori syöpään sairastunut nainen, joka kertoi Morganille itkeneensä vaatekaupan sovituskopin verhojen takana kun ei keksinyt muuta paikkaa, jossa olisi saanut surra ja olla rauhassa, mutta silti ihmisten lähellä.
Kuolemasta puhuminen on tärkeää, mutta ketään ei voi pakottaa
Kysymyksissä korostuu ihmisten halu tehdä oikein, mutta Morgan korostaa heille ettei hänellä ole valmiita vastauksia. Hän myös vetää tiukan rajan siihen, ettei ole terapeutti.
Sen sijaan kuolemantaidon valmentaja voi toimia ikään kuin peilinä ja auttaa keskustelujen myötä asiakkaita löytämään vastaukset itsestään ja prosessoimaan sitä kautta kuolemista ja kuolemaa. Tarvittaessa Morgan myös selvittää yhteistyötahojensa kanssa vastauksia esimerkiksi lakiin liittyviin kysymyksiin.
– Hyvä suunnitteleminen kannattaa. Buddhalaisetkin sanovat, että kuolema on hyvä meditoida tänään kun ruumis on vielä terve, sillä sairas ruumis ei pysty siihen, hän sanoo.
Morgan kulkee rinnalla niin kauan kuin asiakas tahtoo, eikä hän rajoita kohtaamista kolmeen varttiin.
Hän sanoo, että tässä ajassa tarvittaisiin jonkinlaista päivitettyä Ars Moriendia (siirryt toiseen palveluun), eli kirjaa joka opastaisi meitä kuolemaan oikein. Kysymyksiä on paljon, niin kuolevilla itsellään kuin heidän läheisillään.
– Pappi voi tietää jotain ja lääkäri, mutta kuka kysyy ihmiseltä, että miltä hänestä itsestään tuntuu? Niin moni on tunteidensa kanssa aivan yksin.
"Jos kuoleman käsitteleminen aiheuttaa ahdistusta, niin siitä puhumaan pakottaminen olisi julmaa. Juuri tämä tekee aiheesta herkän."
Anja Terkamo-Moisio, tutkija, Itä-Suomen yliopisto
Vuonna 2009 julkaistussa norjalais-suomalaisessa tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun)haastateltiin 15 parantumattomasti sairasta potilasta. He kokivat jäävänsä kuoleman kanssa emotionaalisesti yksin. Hoitohenkilökunta lievitti kyllä fyysisiä kärsimyksiä, mutta potilaiden mielestä he ja omaiset eivät olleet valmiita keskustelemaan lähestyvästä kuolemasta.
Tutkija Anja Terkamo-Moisio tietää, että monelle aihe kuolema on suuri, vaikea ja pelottavakin. Hän tietää myös sen, että kuolevalla on tarve tulla kohdatuksi kokonaisvaltaisesti. Keskusteleminen kuolemasta on tärkeää, mutta kaikki eivät ole valmiita tai halukkaita käsittelemään sitä. Siksi asiasta on ehkä helpompi puhua jonkun tuntemattoman kanssa – ja vaikka maksaa siitä.
Vaikka tutkija haluaisi nostaa kuoleman nykyistä arkisemmaksi puheenaiheeksi, hän korostaa, ettei ketään voi pakottaa mukaan siihen keskusteluun.
– Jos kuoleman käsitteleminen aiheuttaa ahdistusta, niin siitä puhumaan pakottaminen olisi julmaa. Juuri tämä tekee aiheesta herkän, hän muistuttaa.
Kuolleen kohtaaminen kannattaa
Kuolemasta ei juuri puhuta, eikä hautajaisissa käydä entiseen malliin.
Kun kappelityön johtaja Kalervo Mattila aloitti 22 vuotta sitten työt Hietaniemen hautausmaalla, hän ihmetteli pieniä saattojoukkoja. Jos maaseudulla hautajaisiin kokoontui koko kylä, kaupunkilaishautajaisissa väki mahtui siunauskappelin ensimmäisiin penkkeihin.
Mattila kertoo, että saattoväki vähenee koko ajan. ”Siunattu hiljaisuudessa läheisten kesken” lukee monen kuolinilmoituksessa.
Hautajaisten pienenemisen huomaa siitäkin, että vieraiden joukossa on selvästi aiempaa vähemmän lapsia ja nuoria. Mattilan mukaan kuoleman ulkoistaminen johtaa siihen, ettei nuorilla ihmisillä ole kokemusta elämän kiertokulusta.
– Monesti se menee niin, että ensimmäistä kertaa kun osallistutaan hautajaisiin, ollaan sitten heti ensimmäisessä rivissä, Mattila sanoo.
Anja Terkamo-Moisio toivoo, että isot hautajaiset tulisivat takaisin muotiin, sillä hautajaiset ovat rituaali ja rituaalin tehtävänä on auttaa eteenpäin.
"Harva ottaa enää myöhemmin yhteyttä kertoakseen miten voi. Uskon kuitenkin, että moni voi nyt paremmin kuin silloin kun otti minuun alkujaan yhteyttä."
Elisa Morgan, kuolemantaidon valmentaja
Ikäville tunteille pitää antaa tilaa. Suru tarvitsee konkretiaa päästäkseen alkamaan. Tästä syystä Terkamo-Moisio suosittelee, että ihmiset kävisivät hautajaisiin osallistumisen lisäksi myös katsomassa kuollutta läheistään.
– Ihmisen pitäisi nähdä kuollut. Se on kokemus, joka konkretisoi sen, mitä tarkoittaa olla kuollut. Kuolleen näkemisen tärkeydestä surutyön kannalta on paljon tutkimustietoakin, hän ilmoittaa.
Tutkija uskoo, että jos ihmiset suunnittelisivat enemmän omia hautajaisiaan ja tekisivät niistä rohkeasti omannäköisensä tapahtuman, kuolemasta tulisi asia, jota olisi helpompi lähestyä.
– Onneksi siihen suuntaan ollaan pikkuhiljaa menossa. Minulla itsellänikin on olemassa tiedosto, jossa on tarkat ohjeet siihen kun minua ei enää ole. Haluan että hautajaisistani tulee kunnon bileet.
Joka päivä hetki silmätysten kuolevaisuutensa kanssa
Elisa Morgan ajattelee, että ihmisen olisi hyvä muistaa kuolevaisuutensa joka päivä pienen hetken ajan. Jotta asiat on mahdollista asettaa moraaliseen mittakaavaan, on tärkeää olla rehellinen itselleen.
– Itse mietin joka ilta ennen kuin nukahdan, että mitä tein tänään ja millainen ihminen olin. Edustavatko ne teot sitä hyvää, millainen haluan olla? Pieni hetki kuoleman kanssa kosketuksissa auttaa myös ymmärtämään oman rajallisuutensa.
Morgan uskoo, että nämä hetket ohjaavat kohti merkityksellistä elämää.
Hänen valitsemansa polku kuolemantaidon valmentajana on vasta alkutekijöissään, mutta tuntuu jo nyt merkitykselliseltä.
Morgan sanoo, että hänen on vaikea arvioida työnsä onnistumista, mutta hän uskoo jokaisen kohtaamisen ja vaihdetun viestin olleen tärkeä.
– Harva ottaa enää myöhemmin yhteyttä kertoakseen miten voi. Uskon kuitenkin, että moni voi nyt paremmin kuin silloin kun otti minuun alkujaan yhteyttä, Morgan sanoo ja lisää sitten:
– Tai ainakin, että tilanne on nyt monipuolisempi kuin se, mistä lähdettiin. Monipuolinen tarkoittaa parempaa, sillä siinä on mukana uudet mahdollisuudet.
Morgan yrittää saada asiakkaansa kohtaamaan kysymykset monesta eri näkökulmasta ja löytämään siten vastauksien joukosta myös toivon.
– Emme voi tietää, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta voimme toivoa lohtua ja lepoa. Toivoa ei voi kukaan kieltää.