Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Asiantuntijat kisaavat töistä netissä koko maailman osaajien kanssa – Espoolainen tienaa käännöstöillä alle euron tunnissa

Mariana Jimenez tekee töitä noin 30 tuntia viikossa ja ansaitsee 80–100 euroa kuussa. Hänen kilpailijoilleen muualla maailmassa se on iso raha.

Alustatyöläinen Mariana
Mariana Jimenez myy kielenkäännöspalveluja netissä. Joskus hän tienaa hieman myymällä käsitöitään. Kuva: Janne Lindroos / Yle
Virpi Hukkanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Mariana Jimenez avaa kannettavan tietokoneen olohuoneensa pöydälle espoolaisessa lähiössä. Hän on nyt töissä.

Jimenez on tehnyt vajaan vuoden käännöstöitä eri puolille maapalloa. Työkeikat löytyvät internetin kansainvälisen freelancer-sivuston kautta. Hänellä on sivuilla omalla kuvalla varustettu palvelu, jossa asiakkaat voivat tarjota hänelle keikkoja.

– Teen usein töitä 30 tuntia viikossa ja ansaitsen 80–100 euroa kuukaudessa, Jimenez kertoo.

Mariana Jimenez tekee pienimmät käännöstyöt noin viidellä eurolla. Se on vasta-alkajan palkkio. Käännettävät tekstit ovat usein mainoksia. Pakkiosta yksi euro menee keikkasivustojen ylläpitäjälle.

Samaa palvelua tarjoavat sadat muutkin kääntäjät eri puolilta maailmaa.

– Voisinhan minä pyytää korkeampaa hintaa, mutta silloin asiakas ostaisi työn joltain toiselta.

Asiantuntijatyötä tekevä Jimenez kilpailee työkeikoista nyt globaaleilla markkinoilla. Se on freelancer-sivustojen näkyväksi tekemä ilmiö.

Palkkio on sama asuipa käännöstyön tekijä missä maassa hyvänsä. Jimenez tietää, että esimerkiksi Meksikossa viisi euroa on paljon suurempi raha kuin Suomessa.

Keikkatyöläinen kertoo, että usein asiakkaat koettavat tingata noin viidenkin euron palkkiosta. Siihen Jimenez ei suostu.

Asiantuntijoiden globaali verkkokauppa

Mariana Jimenez ei ole suinkaan ainut Suomessa, joka myy palvelujaan erilaisilla freenlancer-sivustoilla. Monet graafikot, kääntäjät, ohjelmoijat, markkinointisuunnittelijat ja muut koulutetut ammattilaiset ovat kirjautuneet kansainvälisille keikkasivustoille, eräänlaisille asiantuntijoiden markkinapaikoille.

Siellä he kilpailevat Mariana Jimenezin tapaan työtehtävistä intialaisten, kiinalaisten, puolalaisten ja koko maailman osaajien kanssa.

Maailman suurimpia asiantuntijoiden keikkasivustoja ovat esimerkiksi Freelancer.com ja Upwork.com. Pelkästään näille sivustoille on kirjautunut jo parikymmentä miljoonia työnsä myyjää SAK:n keräämien tietojen mukaan.

Sivustoilla työ ja tekijät kohtaavat hieman samaan malliin kuin verkkokaupassa tavara ja ostaja. Tai kuten Tinderissä nainen ja mies.

Tutkija ostaa työtä kolmelta mantereelta

Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halavalle kansainväliset freelancereiden työnmyyntisivustot ovat tuttuja. Hän ostaa itsekin graafikkojen palveluksia oman yrityksensä tarpeisiin netistä, ympäri maapalloa.

– Hinnalla ei ole niin suurta merkitystä kuin me luulemme, Halava sanoo.

On totta, että osa freelancer-sivustojen kautta osaamistaan myyvistä ammattilaisista pyytää hyvää tuntipalkkaa, jotkut jopa lähes 200 euroa tunnilta.

Tulevaisuustutkija Ilkka Halava
Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava ostaa graafikkojen palveluja netin freelancer-sivustoilta. Kuva: Janne Lindroos / Yle

Palvelujen ostajana Halavaa houkuttelee freelancer-sivustojen runsas tarjonta ja hyvin suunniteltu palveluprosessi.

– Minä pystyn löytämään hyvin helposti maapallon eri kolkilta ne toimijat, jotka tekevät juuri sellaista, mitä minä olen hakemassa.

Halava kertoo, että hän on ostanut graafikoiden palveluksia viidestä eri maasta, kolmelta mantereelta.

Työt hoituvat Pohjanmaan bussissa

Freenlancereiden keikkatyötä välittävät markkinapaikat ovat osa niin sanottua alustataloutta.

Alustatalous on tullut tutuksi Suomessa lähinnä suorittavan työn halpamarkkinoina.

Tunnetuimpia alustatalouden töitä ovat erilaiset halvat kuljetuspalvelut. Niistä esimerkiksi Uber-palvelun kautta voi kuka tahansa auton omistaja myydä kyytipalvelua taksien tapaan. Foodora- ja Wolt-palveluista asiakas voi tilata ravintolaruokaa ja polkupyörälähetti tuo sen asiakkaan kotiin.

Kyytipalveluissa työ tehdään hyvinkin paikallisesti, yhden kaupungin tai kunnan alueella. Digitaalisesti tehtävät asiantuntijatyöt taas eivät fyysistä läsnäoloa. Ne työt voi tehdä tietokoneen äärellä missä päin hyvänsä maapalloa – vaikkapa bussissa Espoosta Pohjanmaalle, kuten Mariana Jimenez tekee.

Suomalaiset tekevät sivutöitä

Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava ennustaa, että yhä useampi suomalainen myy tulevaisuudessa työtään vastaavilla alustoilla.

– On hyvin todennäköistä, että 2030-luvun lopulla 60 prosenttia suomalaisesta työvoimasta on yrittäjiä ja freelancereita ja vain 40 prosenttia on palkkatyöntekijöitä, Halava laskee.

Alustojen välittämän työn arvo saattaa nousta 25 miljardiin euroon lähivuosina.

Turun yliopistossa on tutkittu kansainvälisillä palvelualustoilla toimivia suomalaisia asiantuntijoita.

Vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan suomalaiset asiantuntijat hankkivat palvelualustojen kautta lähinnä lisäansioita. Varsinainen työ ja ansiot tulevat ainakin toistaiseksi muualta, pysyvistä palkkatöistä.

Alustatalouden voikin sanoa vasta orastavan Suomessa. Alustojen välittämän työn arvo saattaa nousta 25 miljardiin euroon maailmanlaajuisesti lähivuosina, Maailmanpankki arvioi.

Yrittäjä osti viiden dollarin logon

Suomalainen graafikko ja yrittäjä Sanna Pyykkö myy omaa työtään perinteiseen malliin.

Hänen asiakkaansa ovat suomalaisia yrityksiä, yhdistyksiä ja julkisen puolen toimijoita. Työstä sovitaan nenät vastakkain neuvotellen tai sähköpostilla.

Kansainvälinen kilpailu on näkynyt jo jonkin aikaa Pyykön alalla eli graafisessa suunnittelussa. Graafikko on huomannut, että etenkin pienet yrittäjät ostavat liikemerkkinsä eli yrityksensä logon mielellään halvalla netin kautta.

graafinen suunnittelija Sanna Pyykkö
Graafinen suunnittelija Sanna Pyykkö on huomannut, että alhaiset hinnat houkuttelevat suomalaisia yrittäjiä ostoksille kansainvälisille freelancer-sivustoille. Kuva: Janne Lindroos / Yle

Pyykkö muistelee äskettäistä tapaamistaan muiden yrittäjien kanssa.

Kouluttaja oli esitellyt nettipalvelun kautta tilaamaansa yrityksensä logoa ja arvuutellut työn hintaa. Lopuksi oli paljastunut, että liikemerkki irtosi viidellä dollarilla eli noin viidellä eurolla.

– Minä katsoin graafikkona logoa ja ajattelin, että sen se on näköinenkin, Pyykkö tokaisee.

Tarina kertoo siitä, kuinka Pyykkö on huomannut graafisen suunnittelun arvostuksen heikenneen. Samalla valmius maksaa suomalaisen graafikon työstä tuntuu hänestä vähentyneen.

Alusta vie kohti uutta työelämää

Tutkija ja konsultti Ilkka Halava näkee palvelualustoissa paljon hyvää. Ne ovat uusi, tekniikan kehittymisen aikaansaama tapa ansaita ja tehdä työtä.

– Alustoilla yrittäjä tai freelancer ei joudu etsimään asiakkaita, vaan alusta synnyttää asiakkaiden virran, Halava kuvailee.

Halavan mielestä maailmanlaajuinen osaamismarkkina yhdistää ennennäkemättömällä tavalla työn ja tekijän.

– Alustatalous mahdollistaa sen, että jonkin aivan erityinen tarve ja sen osaaja löytävät toisensa toisin kuin ennen.

Halavan mielestä alustat myös niin sanotusti suoristavat työtä.

– Yrittäjän ja asiakkaan väliltä on yritetty niissä selvästi poistaa kaikki mahdollinen hallinto ja luotu mahdollisuus keskittyä vain ydintehtävään, luovaan työhön.

Graafikot valitsivat itse työkaverinsa

Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava kertoo haastatelleensa hänelle työtään myyneitä graafikkoja eri maissa.

Halava kertoo, että yhden palveluntarjoajan takana saattaa olla useita graafikoita. He ovat siis perustaneet oman paikallisen työyhteisön, joka myy palveluja yhdessä.

– Graafikot kertoivat, että he ottavat kaikki työt vastaan ja jakavat ne tasaisesti koko porukan kesken.

Halava uskoo, että vastaavia asiantuntijoiden työyhteisöjä syntyy tulevaisuudessa lisää. Jos perinteiset työyhteisöt vähenevät, saattaa syntyä uusia.

– Ihminen saa valita itse työkaverinsa.

Postikortin lähettämällä tienaa euron

Luovuus kukoistaa keikkasivustoilla. Yksi lupaa suunnitella Pohjoismaihin tulevalle vieraalle lomaohjelman. Toinen lupaa auttaa opiskelupaikan hankinnassa.

Mariana Jimenez tarjoaa käännöstöiden lisäksi muutakin palveluja. Hänen palveluideansa saa asiakkaan hyvälle tuulelle. Jimenez lupaa: “Lähetän postikortin Suomesta.”

Postikorttipalvelunkaan hinta ei päätä huimaa. Se on samaiset viitisen euroa.

– Minulle jää postikortin lähettämisestä voittoa vain euro, Mariana sanoo.

Kortteja on lähtenyt maailmalle puolenkymmentä. Asiakkaat ovat pyytäneet lähettämään myös muita asioita kuten mukeja tai tekstiilejä.

Toiveissa perinteinen palkkatyö

Mariana Jimenez ansaitsee keikkatyöllään siis vain taskurahaa. Silti hän tekee mielellään saamiaan tehtäviä.

– Minulle on tärkeää, että saan jotain aikaiseksi, Jimenez sanoo.

Mariana Jimenez muutti Suomeen Meksikosta seitsemän vuotta sitten, kun opinnot meksikolaisessa yliopistossa olivat ohi.

Suomessa hän meni naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Sitten tuli ero.

Käännöskeikat ovat sopineet hänelle hyvin siksi, että ne kulkevat aina hänen mukanaan. Hän tarvitsee työntekoon vain kannettavan tietokoneen ja internetyhteyden.

Jimenez haluaa tienata rahaa sen verran, että sillä tulee toimeen.

Jimenez on matkustanut jo pari vuotta Pohjanmaan ja Espoon väliä ahkerasti. Jimenezin ja hänen entisen puolisonsa lapset asuvat Pohjanmaalla, mutta hänen suomen kielen opintonsa ovat Espoossa.

– Nyt aion etsiä Pohjanmaalta pysyvän työpaikan, Jimenez kertoo.

Pysyvyyden lisäksi Jimenez haluaa tienata rahaa sen verran, että sillä tulee toimeen.

– Aion silti jatkaa keikkatöitäni ja postikorttien lähettämistä, Jimenez sanoo.

Se on Mariana Jimenezin mielestä niin hauskaa.

Suosittelemme sinulle