Vera Anttilalle ahdistus iskee usein kauppojen alennusmyynneissä. Ihmiset ostavat tavaroita, vaikka eivät niitä tarvitsisi, koska ne ovat juuri nyt halvempia kuin aiemmin. Mainokset taas hyödyntävät sitä, että ihmiset haluavat kokea itsensä kauniiksi tai halutuiksi, mutta pääasia on vain saada ostamaan.
Anttilalle niistä tulee lähinnä suuttunut, toivoton tai jopa pahoinvoiva olo.
– Kaikki ympärillä oleva tieto tukee kuluttamista. Ajatellaan, että on oikeus omistaa kaikki heti. Ja sitten kuitenkin itsekin sortuu ostamaan jonkun tavaran, Anttila kuvailee.
Anttila on osallistunut kevään aikana Aalto-yliopistossa järjestettyyn keskusteluryhmään, jonka tarkoituksena on käsitellä ilmastonmuutoksen herättämiä tunteita ja ahdistusta.
Varsinkin monelle nuorelle ja nuorelle aikuiselle ilmastoahdistus on arkipäiväistä. Tämän huomasi Aalto-yliopiston opintopsykologi Sanni Saarimäki, joka on yksi ryhmän alullepanijoista.
– Kohtasin omassa työssäni paljon opiskelijoita, jotka olivat ahdistuneita ilmastonmuutoksesta.
Saarimäki kertoo kokevansa ilmastoahdistusta myös itse. Tämä sai hänet miettimään, minne pitäisi mennä, jos hän haluaisi puhua aiheesta.
– Onko se psykologit, niin kuin minä, tai kirkko? Missä ymmärrettäisiin, että tämä on oma ilmiönsä eikä välttämättä tarvitse olla muita henkilökohtaisia ongelmia taustalla?
Ilmastoahdistusta ei oteta vakavasti
Moni opiskelija on kokenut jäävänsä yksin tunteidensa kanssa. Saarimäki toteaa, että vaikka ilmastoahdistus on nouseva puheenaihe, se on pitkään ollut tabu.
– Jos kertoo, miksi on kasvissyöjä tai miettii, voiko hankkia lapsia tähän maailmaan, vastapuoli voi kokea sen hyökkäyksenä ja torjua ajatukset. Monelle on sanottu, että ei tähän voi vaikuttaa. Silloin voi jäädä tunne, että tästä ei pitäisi puhua tai että itsessä on jotain vikaa, kun tuntee tällaista ahdistusta, Saarimäki sanoo.
Viisi kertaa kevään aikana kokoontuva ryhmä tarjoaa osallistujilleen vertaistukea ja ymmärrystä. Avarassa luokkatilassa viisi opiskelijaa istuu tuoleilla ringissä ja juo kahvia kauramaidolla, posliinikupeista tietysti.
Osa keskusteluryhmän osallistujista on lukenut päivän lehdestä jutun, jonka otsikossa mainitaan ilmastoahdistus.
– Ilmastoahdistus oli laitettu lainausmerkkeihin. Ihan kuin se ei olisi oikeaa tai että se ei olisi riittävä syy ahdistumiseen, kuvailee yksi opiskelija.
Äänessä kuultaa turhautuminen. Ympärillä nyökytellään selvästi harmistuneina.
Kuvataidekasvatusta opiskeleva Anttila kokee voineensa puhua omasta ahdistuksestaan ääneen.
– Taidealalla näiden asioiden kanssa ei ole niin paljon yksin. Osaa kavereistani ahdistaa niin paljon, etteivät he halua puhua aiheesta ollenkaan. Osa taas ei tiedä, missä ahdistuksesta voisi keskustella ja samalla vaikuttaa asioihin itse, hän pohtii.
Käsittelemätön ahdistus voi pahimmillaan lamauttaa
Suru, viha, syyllisyys, häpeä. Muun muassa näitä tunteita on kirjoitettu ylös huoneen fläppitaululle eräällä ryhmän tapaamiskerralla. Suru kohdistuu esimerkiksi menetettyjä eläinlajeja kohtaan, viha aikaansaamattomia päättäjiä kohtaan sekä syyllisyys ja häpeä omaa etuoikeutettua asemaa kohtaan.
– Onko oikeutta olla näin hyvinvoiva, kun Tyynenmeren saaret uppoavat? Tähän meidänkin tekomme ovat vaikuttaneet, esittää ympäristöahdistusta tutkinut teologian tutkijatohtori Panu Pihkala Helsingin yliopistosta.
Pohjimmiltaan kyse on oman ja maailman tulevaisuuden pelosta sekä epävarmuudesta.
Entä miten ilmastoahdistus konkreettisesti ilmenee? Se riippuu ihmisestä, toteaa Pihkala. Osalle ahdistus ilmenee vahvoina, psykofyysisinä oireina. Keho voi reagoida kuten missä tahansa ahdistuksessa: sydän hakkaa, kädet hikoavat, olo on levoton eikä saa nukutuksi.
Pahimmillaan oireet voivat johtaa paniikkiin ja lamaantumiseen. Yleisempää ovat kuitenkin lievemmät oireet kuten alakuloisuus ja masentuneisuus.
Huoli jatkuvasti läsnä arjessa
Ylen alkuvuodesta julkaiseman ilmastokyselyn mukaan 59 prosenttia suomalaisista pitää ilmastonmuutosta erittäin vakavana ongelmana. Moni onkin huolestunut, mutta huolen ja ahdistuksen välillä on selvä ero.
– Jos on vain hiukan huolissaan, sen asian voi vielä siirtää syrjään. Ne opiskelijat, jotka ilmastoahdistuksesta ovat halunneet puhua, kokevat, että ahdistus ja huoli ovat jatkuvasti läsnä arjessa, Saarimäki kertoo.
Ilmastoahdistuksen yleisyydestä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Ilmiötä on ryhdytty tutkimaan vasta vähitellen 2010-luvulla. Saarimäki ja Pihkala ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että ilmiö saattaa kasvaa tulevina vuosina.
– Esimerkiksi vuoden 2016 Nuorisobarometri kertoo, että nuoret ja nuoret aikuiset kantavat hyvin paljon huolta ympäristön tilasta. Tuntumani on, että ahdistus lisääntyy, koska luonnontieteellinen data on selkeää siinä, että ilmastonmuutoksen haitat kasvavat, Pihkala sanoo.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten pakolaisuus ovat jo näkyneet Suomessa. Tietoa saa netistä hetkessä, ja ongelmista uutisoidaan yhä enemmän.
Saarimäki ja Pihkala ovat huomanneet, että opiskelualalla on merkitystä koetulle ahdistukselle. Esimerkiksi ympäristöaloilla vahvistuu ajatus siitä, että tieto lisää tuskaa.
– Jos opiskelija kokee, että omalla alalla ei puhuta ilmastonmuutoksesta tai tulevaisuuden haasteista eikä ihminen voi tehdä omien arvojensa mukaisia valintoja, ahdistus voi olla suurempaa, kertoo Saarimäki.
Tekoäly vie työpaikat ja Pohjois-Korea aiheuttaa sodan?
Usein ahdistuksessa ei ole kyse vain ilmastonmuutoksesta. Pihkala käyttää kattokäsitteenä ympäristöahdistusta, joka käsittää ilmastonmuutoksen lisäksi esimerkiksi huolen metsien tulevaisuudesta tai omaan lähiympäristöön liittyvistä muutoksista.
Saarimäki on huomannut myös tulevaisuusahdistusta, jossa ilmastonmuutoksen lisäksi ihmistä pelottavat esimerkiksi tekoälyn vaikutukset ja suurvaltojen politiikka.
Myös Vera Anttilalle suurin huoli on valtioissa ja niiden oman edun tavoittelussa.
– Voidaanko ihmiskunnan vallitsevia ideologioita muuttaa riittävästi, että ilmastonmuutokseen ehtisi vaikuttaa? Omaa ajattelumaailmaa täytyy muuttaa, mutta se ei ainoastaan riitä, jotta kaikki olisi tasapainossa. Talouden ja julkisen sektorin pitäisi myös puuttua peliin, Anttila pohtii.
Tarve vertaistuelle ja ammattiavulle
Opintopsykologi Sanni Saarimäki korostaa, että ahdistus ei ole paha asia eikä sellaista, mikä pitäisi vain hoitaa pois. Olennaista on, että oma suuttumus ja viha saadaan kanavoitua johonkin hyödylliseen, kuten omien elintapojen muuttamiseen tai vapaaehtoistyöhön.
Ahdistusta kokevia auttaisi, että ilmastoahdistuksesta voisi puhua julkisesti ja yhteisöllisesti. Ihmisille olisi hyvä tarjota julkisia käsittelymahdollisuuksia, vertaistukea ja ammattiapua. Myös taide voi helpottaa.
Anttila on saanut helpotusta ajatuksesta, että on olemassa yhteisöjä, joissa saa vertaistukea.
– Aikoinaan yksilöille sysättiin vastuuta valojen sammuttelulla, mutta yhdessä voi saada paljon enemmän aikaan.
Syksyllä uusi ryhmä opiskelijoille ja opettajille
Vaikka Aalto-yliopiston kokeiluryhmässä on nyt käynyt vasta kuusi opiskelijaa, oli kiinnostusta enemmän kuin ryhmään päätettiin ottaa osallistujia. Uusi ryhmä on tarkoitus järjestää taas syksyllä.
Suunnitelmissa on myös opettajille tarkoitettuja keskusteluryhmiä. Niiden tarkoituksena on auttaa opettajia, jotta he osaisivat työssään tukea opiskelijoita ja luoda totuudenmukaisen, mutta toivoon pohjautuvan käsityksen maapallon tilasta.
Tutkijatohtori Panu Pihkalan mukaan keskusteluryhmille olisi paljon tarvetta eri instituutioissa. Tähän asti ryhmät ovat olleet lähinnä ympäristöjärjestöjen pitämiä.
Esimerkiksi ympäristönsuojelun opiskelijoille ensimmäiset vuodet korkeakoulussa ovat rankkoja, koska kursseilla kerrotaan, kuinka huono tilanne on.
– Heillä pitäisi olla kuten lääkäriopiskelijoilla, että kun käsitellään rankkoja aiheita, niiden herättämien tunteiden käsittelyyn tarjotaan apua. Myös Aallossa on paljon aloja, jotka kytkeytyvät fossiilitalouteen. Nuoret tietävät, että siinä on ongelmia, Pihkala sanoo.
Suomessa herätty monia maita hitaammin
Myös sosiaali- ja terveysalalla on ryhdytty heräämään ilmastonmuutoksen terveysvaikutuksiin. Tähän asti vähäiset toimet on kohdistettu kuitenkin fyysisiin vaikutuksiin.
Lastensuojelun palveluja tarjoavan Perhehoitokumppanien sosiaalityön laatupäällikkö ja tunnetaito-ohjaaja Harriet Rabb on jo muutaman vuoden ajan pyrkinyt tuomaan esiin ilmastonmuutoksen psykologisia ja emotionaalisia vaikutuksia. Hän on puhunut aiheesta sosiaalialan asiantuntijapäivillä niin Suomessa kuin ulkomailla. Suomessa asiaan on kuitenkin herätty monia maita hitaammin.
– Lastensuojelualan ammattilaisena olen huolestunut lasten ja nuorten psyykestä. Lapset ovat hyvin haavoittuvaisia ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Tällä hetkellä heille annetaan mallia, ettei näistä asioista puhuta, Rabb kertoo.
Rabb ja Panu Pihkala ovat mukana Kansanvalistusseuran hankkeessa, joka odottaa tällä hetkellä rahoituspäätöstä Keski-Suomen ELY-keskukselta. Hankkeen tarkoituksena olisi luoda toimintamalleja ja koulutusmateriaaleja, joiden avulla Aalto-yliopiston keskusteluryhmän kaltaisia vertaistukiryhmiä voitaisiin edistää sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloilla.
Yhtä aikaa surua ja toivoa
Vera Anttila kuvailee ilmastonmuutosta niin suureksi, että sen käsittely vaatisi Google Mapsin kaltaisen karttapalvelun: plussalla voisi tarkastella lähempää yksityiskohtia ja miinuksella ottaa laajempi näkökulma. Keskusteluryhmä on auttanut liikkumaan näiden ääripäiden välillä.
– Joskus tarvitsee jonkun ulkopuolisen, että osaa katsella kauempaa, eikä vain möyriä ikävissä tunteissa, Anttila sanoo.
Miltä Anttilasta sitten tuntuu juuri nyt? Esille jätetyltä tunteiden fläppitaululta Anttila nostaa esiin surun ja toivon.
– Pitää surra niitä asioita, jotka loppuvat. Esimerkiksi omalta kotikadultani sahattiin täysin terveet puut. Kuitenkin ilmastonmuutoksessa on se sana muutos, ja muutos voi olla myös hyvää. Myös kotikadulleni ollaan istuttamassa uusia puita tulevaisuudessa.
Toivoa voi joskus saada pienistäkin asioista. Anttila kertoo, kuinka Otaniemen Subwayssä jaettiin jokin aika sitten muoviaterimia ja hän laittoi asiasta palautetta. Seuraavalla käyntikerralla aterimet olivat metallisia.
– Siitä tuli täysin utopinen fiilis, että voi oikeasti vaikuttaa asioihin tällä tavalla, Anttila kertoo.
Lue myös:
Ylen kysely: Suomalaisilla on taas varaa olla huolissaan ilmastonmuutoksesta