Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Suomi on tanssielokuvan suurmaa – elokuvat tehdään kengännauhabudjetilla

Helsingissä pidettävä Loikka-festivaali on nostanut suomalaisia tanssielokuvia maailman kärkikastiin. Elokuvantekijöitä tulee koko ajan lisää.

Paikka tannssielokuva
Vilma Tihilä tanssielokuvassa Paikka. Kuva: TOM RÖLLICH
Jonni Aromaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalainen tanssielokuva sai taas uuden sulan hattuunsa, kun Sami Hokkasen ohjaama The Little Things voitti hiljattain kansainvälisen pääpalkinnon italialaisessa Tanssi minuutissa -kilpailussa.

Hokkasen 60 sekunnin pituinen humoristinen elokuva syntyi työpajassa, jonka alan islantilainen konkari Helena Jónsdóttir veti. Hän on kouluttanut paljon suomalaisia tanssielokuvantekijöitä eri yhteyksissä sekä Suomessa että ulkomailla.

– Yritin haastaa itseni pois teatterin perinteisestä kerronnasta ja pilkkoa sitä. Sitä kautta löysin uuden tavan kertoa tarinaa, Sami Hokkanen sanoo.

Hän on yksi uusista suomalaisista tanssielokuvantekijöistä, jonka tuore elokuva Paikka on mukana tämänvuotisella Loikka-festivaalilla.

Hokkanen tunnetaan näyttelijänä, joka on sittemmin alkanut ohjata.

Tanssielokuvan hän löysi muutama vuosi sitten. Avopuoliso on tanssija-koreografi Vilma Tihilä, joka tanssii Hokkasen uusimmassa elokuvassa.

– Keho on kommunikaatiovälineenä kaikkein nopein, puhtain ja vilpittömin. Kehon kerronta kiinnostaa, Hokkanen toteaa.

Sami Hokkanen ja Vilma Tihilä.
Sami Hokkanen ja Vilma Tihilä tekevät yhdessä tanssielokuvia. Kuva: Ville Tapio / Yle

”En olisi täällä, jollei Loikka olisi lippulaiva”

Suomalaiset tanssielokuvantekijät ovat menestyneet jo vuosia kansainvälisillä festivaaleilla, vaikka taidemuodon tukeminen on vielä lapsenkengissä Suomessa.

Elokuvat tehdään pääasiassa kengännauhabudjetilla ja kavereiden tuella.

Se ei ole kuitenkaan jarruttanut taidemuodon kehitystä.

Loikka-festivaalilla jo useana vuonna vieraillut tanskalainen elokuvantekijä Maia Elisabeth Sørensen toteaa, että suomalaiset tekevät tanssielokuvia, joita on helppo seurata missä päin maailmaa tahansa.

– Suomalaisilla on vahva kerron taju ja selkeä oma kieli, Sørensen sanoo.

Hän pitää Loikka-festivaalia yhtenä taidemuodon tärkeimmistä kansainvälisistä lippulaivoista.

– En tulisi tänne, jos niin ei olisi.

Tanskalaisen elokuvantekijän mielestä suomalaisten menestys maailmalla on Loikan ansiota. Suomalaisten teokset tulevat vastaan festivaalien kilpasarjojen top-listoilla. Tanssielokuvia voi nähdä pääasiassa alan festivaaleilla sekä verkossa.

– Vahva festivaali vaikuttaa taiteellisen tason nousuun. Se on Suomessa nähtävissä, Sørensen toteaa.

Hän kehuu Loikan kansainvälistä taiteilijavieraita, vahvaa ja monipuolista ohjelmistoa sekä uuden kokeilemista.

Tänä vuonna Loikka esittää ensi kertaa virtual reality -teoksia, joissa katsojista tulee osa elämystä.

Helsinkiin saapuu lajityypin kärkinimiä, kuten sveitsiläinen koreografi Gilles Jobin.

Ville Tapio
Tanskalainen Maia Elisabeth Sørensen kiertää maailmalla tanssielokuvafestivaaleja. Hän pitää Loikkaa yhtenä alan lippulaivoista. Kuva: Ville Tapio / Yle

”Ala kasvaa kuin lumipallo”

Tanssija-koreografi Vilma Tihilä löysi tanssielokuvan Loikka-festivaalin yleisötyön ansiosta. Tapahtuman nykyinen taiteellinen johtaja Kati Kallio toi tanssiopiskelijansa Helsinkiin kymmenisen vuotta sitten katsomaan tanssielokuvia.

Tihilä oli yksi heistä.

– Menin sanattomaksi, kun tajusin, että tällaisia elokuvia on. Minulle oli siitä hetkestä lähtien selvää, että tieni vie tanssielokuvan suuntaan, Tihilä sanoo.

Hän on kouluttanut itseään elokuvantekijänä. Kameratyöskentelyn ja editoinnin perusasioiden ymmärtäminen auttaa tanssielokuvan koreografian tekemisessä.

Se on väistämättä erilaista kuin liikkeen tekeminen katsomossa istuvalle yleisölle.

– Elokuvanteossa täytyy pystyä ottamaan huomioon useammat kuvakulmat. Tanssia voi katsoa siinä mistä suunnasta tahansa, Tihilä sanoo.

Tanssielokuvantekijöiden porukka on pieni kansainvälinen yhteisö, joka tapaa toisiaan alan festivaaleilla.

Kotimainen tekijäkunta on Tihilän mukaan kehittynyt viime vuosina huimaa vauhtia.

– Se on kuin lumipallo, joka pyörii ja kasvaa koko ajan, Tihilä toteaa.

Loikka-tanssielokuvafestivaali pidetään 5.–8.4.

Paikka tannssielokuva
Paikka kuvattiin suolla ja studiossa. Kuva: TOM RÖLLICH

Korjattu 4.4. klo 21.25 Kati Kallio toi festivaalille oppilaansa, ei Turun konservatorion opiskelijat, kuten jutussa ensin väitettiin.

Suosittelemme