Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Sinfoniaorkesteri esiintyy taas ilmaiseksi: Tampere Filharmonia soittaa kesällä Sorsapuistossa

Konserttia ei järjestetty Tampereella vuonna 2017 rahapulan takia. Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali toivoo tilaisuuteen aurinkoista säätä.

Ihmisiä Sorsapuistossa odottamassa Tampere Filharmonian puistokonsertin alkua
Elokuussa 2015 konserttiyleisö sai nauttia musiikin lisäksi upeasta kesäsäästä. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle
Mari Siltanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen Sorsapuiston huippusuosittu kesäkonsertti järjestetään taas tänä kesänä. Tampere Filharmonia esiintyy 10. elokuuta. Konsertin maksaa Tampereen Sähkölaitos eli yleisölle konsertti on ilmainen.

Santtu-Matias Rouvalin johtaman orkesterin solisteiksi saapuvat Tampereen Työväen Teatterin musikaalitähdet Petra Karjalainen ja Saska Pulkkinen. Illan aikana kuullaan muun muassa säveltäjä Leonard Bernsteinin tunnetuimman teoksen West Side Storyn lauluja ja sinfonisia tansseja.

Rouvalin mukaan puistokonserttiin halutaan tuoda teatterikaupungin näkökulmaa. Hän perustelee tiedotteessa ohjelmaa myös sillä, että tänä vuonna on myös Teatterikesän 50-vuotisjuhlat ja Bernsteinin 100-vuotisjuhla.

– On hauskaa avata kausi puistossa, siellä on tähän asti ollut joka kerta tosi hyvä meininki, puisto on ollut täynnä jengiä ja se on ollut tosi hauskaa! Pitää vaan toivoa, että aurinko paistaa, sanoo Santtu-Matias Rouvali.

Konserttia ei järjestetty vuonna 2017 rahapulan takia. Kesän konsertin järjestävät Tampere-talo ja Tampereen Sähkölaitos.

Suosittelemme sinulle