Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Uusi autiotupa soidensuojelualueelle: Metsähallitus kunnostaa Martimoaavan retkeilykohteita

Metsähallitus tekee kunnostustöitä yhdessä Keminmaan ja Simon kuntien kanssa. Vanhan kämpän purkutyöt on aloitettu jo viime kesänä.

Talkoolainen purkaa vanhoja pitkospuita Martimoaavan soidensuojelualueella Simossa.
Kuva: Kimmo Hiltula / Yle
Laura Valta
Avaa Yle-sovelluksessa

Simon ja Keminmaan rajalla sijaitsevalle soidensuojelualueelle rakennetaan muun muassa uusi autiotupa sekä korjataan pitkospuita. Martimoaavalla on nyt kuusi laavua ja neljä autiotupaa, kun Kaltiolammen vanha tupa purettiin.

Uutta kämppää Kaltiolammelle aletaan rakentaa kesällä ja se valmistuu ensi vuonna.

Viime kesänä Metsähallitus teki yhteistyötä Keminmaan ja Simon kuntien kanssa. Kunnat palkkasivat kaksi työntekijää, jotka olivat purkamassa vanhaa kämppää pois.

– Nyt jatketaan samaa työtä kesäkuun alusta. Korjataan pitkoksia ja yksi laavupiha uusitaan. Tehdään myös perushuoltotyötä, mitä kämpillä ja reiteillä on, sanoo Metsähallituksen kenttäpäällikkö Olli Vainio.

Suosittelemme