Setä kuolisi pian. Riitta Mertanen istuu läheisensä vuoteen vieressä ja tajuaa, että hän pystyy tähän. Kuolevan lähellä oleminen on luontevaa eikä pelota. Hoitaminen tuntuu siltä kuin sitä olisi tehnyt aina.
Aika sedän sairaalasängyn vierellä viisi vuotta sitten sinetöi vähän yli kolmekymppisen joensuulaisen ruotsinopettajan päätöksen opiskella sairaanhoitajaksi. Nyt Mertanen toimii molemmissa ammateissa. Arkisin hän opettaa ruotsin kieltä yliopistolla ja tekee silloin tällöin keikkaa sairaanhoitajana.
Mertanen on molemmissa ammateissa kotonaan. Toisen ammatin opiskelu on vahvistanut työminää.
– Ammatti-identiteetti molemmissa töissä on vahvistunut, sillä sitä on joutunut tietoisesti pohtimaan. Koen, että teen ihmissuhdetyötä kahdesta eri näkökulmasta, Mertanen sanoo.
Ammatti-identiteetti on suomalaisille tärkeä, sillä työn arvostus on kova. Sen merkitys vain kasvaa, sillä moni joutuu – tai pääsee – määrittelemään työminäänsä moneen kertaan elämän aikana, kun työelämä muuttuu vauhdilla, sanoo aikuiskasvatuksen professori Anneli Eteläpelto Jyväskylän yliopistosta.
– Aiemmin ajateltiin, että ammatti-identiteetti muodostuu nuorena ammattilaisena ja on pysyvä. Nyt tiedetään, että identiteettiä neuvotellaan uusiksi koko uran ajan. Ammatti-identiteetin merkitys on suuri. Se vaikuttaa siihen, miten työtään tekee ja miten siinä oppii, Eteläpelto kuvailee.
Avainnauhasta ja kynätaskusta se alkoi
Ammatin vaihtaminen pakon edessä tai vapaaehtoisesti yleistyy, ja monilla on useampia töitä ja ammatteja yhtä aikaa. Ammatti-identiteetin muodostuminen on henkilökohtainen prosessi, joka kuitenkin tapahtuu suhteessa muihin ihmisiin: ammattiminä syntyy työssä ja työkuvioihin liittyvien ihmisten seurassa.
Riitta Mertasen kasvu sairaanhoitajaksi alkoi avainnauhasta ja kynätaskusta työpuvussa. Ne tuntuivat tärkeiltä hoitajan tunnuksilta ensimmäisessä työharjoittelussa.
– Kun sisältöä ei vielä ollut, identiteetti alkoi muodostua ulkoisista merkeistä. Mielikuvani hoitajuudesta oli hyvin temppukeskeinen, siihen liittyi tippaletkuja, laitteita ja lääkityksiä, Mertanen muistelee.
Kun taidot karttuivat, käsitys olennaisesta muuttui. Temput ovat osa työtä, mutta tärkeintä on läsnäolo. Hoitajana Mertanen puhuu rauhallisemmin ja vähemmän kuin opettajana. Hän haluaa antaa tilaa potilaalle.
Hoitajuus on tehnyt Mertasesta armollisemman opettajan. Kun sairaanhoitajana tapaa potilaan heikoilla ja paljaana, osaa myös opettajana paremmin rohkaista vaikkapa esiintymisjännitystä potevaa opiskelijaa.
Vaikeinta uuteen ammattiin opettelussa oli hypätä paikkansa vakiinnuttaneesta ammattilaisesta sairaalahierarkian alimmalle portaalle harjoittelijaksi.
Kutsumus murenee
Kutsumusammateiksi mielletyissä töissä ammatti-identiteetti on perinteisesti ollut vahva. Näin on esimerkiksi hoitajilla, lääkäreillä ja opettajilla. Nykytutkimukset osoittavat, että kutsumuksen merkitys on rapautumassa, kertoo yliopistotutkija Kaija Collin Jyväskylän yliopistosta.
– Esimerkiksi lääkärin ammatin mystisyys ja siihen liittyvä arvostus ovat häviämässä ja työstä on tulossa palkkatyö muiden joukossa.
– Toisaalta kaikilla aloilla työminän merkitys on kasvussa, ja työntekijän pitää vähintään esittää, että ammatti-identiteetti on vahva. Se liittyy oman osaamisen markkinointiin.
Ammatti-identiteetti liittyy läheisesti arvoihin. Se vastaa moniin minuuteen liittyviin kysymyksiin, Anneli Eteläpelto huomauttaa. Mihin kuulun? Mitä pidän tärkeänä ja mihin haluan sitoutua? Joskus ammattiin liittyvät arvot muuttuvat elämän varrella kokonaan.
Näyttelijä uupui taiteilijamyyttiin
Kun joensuulainen näyttelijä Hans Stigzelius näki vuonna 1997 Kom-teatterin Kirsikkapuisto-esityksen, hänen elämänsä muuttui. Stigzelius vaikuttui näkemästään ja kiinnostui hahmometodista, jota esitys hyödynsi. Stigzelius alkoi tutustua hahmoterapiaan ensin näyttelijänä. Vuosien varrella hän opiskeli itse terapeutiksi.
– En enää halunnut paremmaksi näyttelijäksi, vaan paremmaksi ihmiseksi, Stigzelius tiivistää muutoksen.
Pitkään näyttelijäntyö kaupunginteatterissa oli päätyö ja terapeuttina toimiminen sivuprojekti, kuin antoisa harrastus. Pikkuhiljaa Stigzelius ymmärsi voivansa paremmin harrastuksessaan. Tauon jälkeen paluu teatteriin tuntui vieraalta ja entiseltä.
– Kommunikaatiovaikeuksia työyhteisössä oli vaikea sietää, ja taiteilijamyytti tuntui tunkkaiselta Stigzelius sanoo.
Kasvu terapeutiksi on ollut pitkä ja verkkainen prosessi, mutta nyt Stigzelius kokee olevansa taitekohdassa. Hän katsoo maailmaa nyt ensisijaisesti hahmoterapeuttina.
– Tulevaisuudessa teatterista tulee harrastus. Näyttelijänura on ollut harjoittelemista terapeutin työhön ja opettanut, miten ihmisten kanssa ollaan.
Identiteettityöhön kaivataan apua
Moni tarvitsisi tukea ammatti-identiteetin työstämiseen, professori Anneli Eteläpelto uskoo. Yrittäjämäiset työsuhteet, projektityöt ja oman profiilin rakentaminen myös palkkatyössä vaativat ammattiminän jatkuvaa pohtimista.
Mentorointi, jossa kokenut ja aloitteleva työntekijä kohtaavat, on yksi tapa käsitellä ammattiminää oman alan sisällä. Jyväskylän yliopistossa testattiin muutamia vuosia sitten työidentiteettivalmennusta Työsuojelurahaston rahoituksella.
Valmennuksessa joukko sairaanhoitajia, lääkäreitä, opettajia, tutkijoita ja yliopiston hallinnossa työskenteleviä kokoontui puolen vuoden ajan kuukausittain oman alan porukalla työstämään ammatti-identiteettiä toiminnallisin keinoin. Tavoitteena oli vahvistaa ja uudistaa työidentiteettiä ja lisätä hyvinvointia työssä.
– Moni koki tarpeelliseksi työidentiteettiin liittyvien tunteiden läpikäymisen. Parhaimmillaan esimerkiksi johtotehtävissä työskenteleville tyypillinen riittämättömyyden tunne vaihtui ryhmässä armollisuuden kokemukseksi, Eteläpelto kertoo.