WINNIPEG. Harvoin, jos koskaan, on jääkiekko tuntunut yhtä mitättömältä. NHL:n runkosarjan viimeinen kierros lauantaina oli koko kuluvan kauden turhin päivä. Etenkin Kanadassa voitiin hyvällä syyllä puhua maan jääkiekkohistorian synkimmästä päivästä. Sellaisesta päivästä, jona ei olisi pitänyt pelata mitättömältä tuntuvia runkosarjaotteluita lainkaan.
Viisitoista ihmistä kuoli, kun rekka ajoi pudotuspeliotteluun matkalla olleen juniorijoukkueen linja-auton kylkeen. Valmentajia sekä yhtä radioselostajaa lukuun ottamatta kyydissä olleet olivat 16-21-vuotiaita Humboldt Broncos- joukkueen pelaajia.
Kun lauantai lopulta valkeni, harva jaksoi etenkään Kanadan puolella innostua NHL:n runkosarjan viimeisistä otteluista.
Esimerkiksi Winnipegissä päävalmentaja Paul Maurice kieltäytyi aamulla puhumasta illan ottelusta mitään. Samaan aikaan Edmontonissa Vancouverin ruotsalaiskaksosten, Henrik ja Daniel Sedinin, uran viimeinen NHL-ottelu sai kokonaan uuden luonteen – juhlantuntu katosi yhdessä silmänräpäyksessä.
Ja näin sen rehellisesti sanottuna pitikin mennä.
Torontossa päävalmentaja Mike Babcock puhui aiheesta kovassa tunnemyrkyssä, samoin teki Edmontonissa Todd McLellan. Mutta Babcock ja McLellan eivät puhuneet aiheesta jääkiekkovalmentajina, vaan ihmisinä – ennen kaikkea isinä, jotka tunsivat lastensa kohtalosta tietoja odottavien – tai lapsensa menettäneiden - vanhempien tuskan.
Se, mitä perjantaina tapahtui, on paljon suurempaa kuin jääkiekko.
Kyse ei ollut enää jääkiekosta tai jääkiekkojoukkueesta. Kyse oli ihmisistä - vanhemmista, lapsista, perheistä. Vanhemmista, jotka menettivät lapsensa tai lapsista, jotka menettivät sisaruksensa tai ystävänsä. Perjantain tapahtumat koskettivat montaa sellaistakin ihmistä, joita jääkiekko ei voisi vähempää kiinnostaa.
Perjantain tapahtumat repivät rikki koko kansakunnan sielun.
Toisaalta kanadalaiseen kansanluonteeseen kuuluu vilpitön halu auttaa ja toimia silloin, kun maata kohtaa odottamaton tragedia, tämä on nähty muun muassa takavuosien luonnonkatastrofien aikaan. Kansalaiset keräsivätkin jo ensimmäisen 24 tunnin aikana kasaan käsittämättömät 1,6 miljoonaa Kanadan taalaa osallisia auttaakseen.
Kun tämä kommentti julkaistaan, lukema huitelee todennäköisesti pitkälle yli kahdessa miljoonassa.
Tämä kertoo siitä, että tragedia ei ole yksin kuuden tuhannen asukkaan Humboldtin, se on koko Kanadan.
Lauantaina talkoisiin alkoivat osallistua myös NHL-seurat, jotka tekivät toinen toistaan upeampia eleitä paitsi kaukalossa, myös sen ulkopuolella. Merkittävien taloudellisten lahjoitusten lisäksi esimerkiksi Winnipegissä Jets ja Chicago Blackhawks olivat korvanneet nimet pelipaitojen selässä ”Broncos”-tekstein.
Vaikka jääkiekko-ottelut tuntuivat lauantaina mitättömiltä, pienintäkään epäilystä ei ole siitä, etteikö maailman laajuisestikin tiivis jääkiekkoyhteisö pitäisi huolta omistaan. On varmaa, ettei lajiyhteisön kädenojennukset jää lauantaihin, ja tämä yhteisöllisyys on ehdottomasti suurin arvo, mitä jääkiekko voi sisällään kantaa.
Vaikka monen nuoren ihmisen elämä päättyi perjantaina karmivan tragedian seurauksena aivan liian aikaisin, elämän on jatkuttava. Varmaa on, ettei pieni Humboltdin kaupunki ole enää koskaan entisensä perjantain jälkeen, mutta lohdullista on, että yksin ei tarvitse kenenkään selvitä – niin vahvasti koko Kanada on saskatchewanilaiskaupungin taakse asettunut.
Jos Humboltdin asukasluku perjantaina oli kuusi tuhatta, nyt se on 36 miljoonaa.
Ja se on kauneinta, mitä karmiva tragedia sisällään pitää.
Lue myös:
Juniorijoukkue joutui vakavaan bussionnettomuuteen Kanadassa – ainakin 14 kuoli