10-vuotias Alma Soikkeli fanittaa soturikissoja. Hän on lukenut Erin Hunterin Soturikissat-sarjaa ja kirjoittanut sen pohjalta tarinoita myös itse.
– Oli kiva lukea soturikissoja ja aloin miettiä, jos tekisin omia henkilöitä. Sitten ajattelin kirjoittaa omia henkilöitäni paperille ja siitä tuli tarina. Tykkään keksiä omia tyyppejä sen päälle, mitä siellä [kirjoissa] tapahtuu, Alma Soikkeli sanoo.
Alman tarinoissa päähenkilö on Mustakorva, jonka hän on itse keksinyt. Kissa seikkailee ja ratkoo ongelmia – oikeaa Soturikissat-maailmaa jäljitellen.
Yhden tarinoista Alma on myös julkaissut netissä Soturikissat-fanifiktiota julkaisevalla sivustolla vähän aikaa sitten. Se, miten paljon tykkäyksiä tarina saa muilta soturikissafaneilta, jää nähtäväksi.
Soturikissakerho nuorten aloitteesta
Seinäjoen kaupunginkirjastossa halutaan kannustaa lukemaan sekä niitä lapsia ja nuoria, jotka lukevat syystä tai toisesta vähän, että ahmijoita, joille mikään luettava ei riitä.
Tämän talven ajan kirjastossa on kokoontunut Soturikissat-kerho, jonka idea on nuorilta lähtöisin. Kerhossa on keskusteltu Soturikissat-sarjasta, luettu sitä ja esimerkiksi opeteltu fanifiktiota.
Erin Hunterin Soturikissat on yksi suosituimmista lasten fanifiktiosarjoista. Suosituimpien listan kärkipaikoilla on myös J. K. Rowlingin Harry Potter maailmoineen.
– Tarkasti ottaen fanifiktio on fiktiota, jossa jäljitellään sellaisen teoksen maailmaa tai hahmoja, jolla on tekijänoikeus olemassa jossain muualla. Se on tunnistettavaa jäljittelyä jonkun toisen teoksesta, sanoo fanifiktiosta nuorille kertomassa ollut kirjailija Saara Henriksson.
Henrikssonin mukaan fanifiktiota kirjoittavat eivät uskottele alkuperäistä teosta tai sen maailmaa omakseen. Fanit – tai lukijat ja yleisö, kuten heitä ennen kutsuttiin – osallistuvat tekemällä omia tarinoitaan, mutta eivät omi kunniaa tarinasta itselleen.
Tekijänoikeudet ovat kuitenkin asia, joka etenkin aikuisten ja julkista fanifiktiota luotaessa pitää muistaa. Myös Seinäjoella tekstien kaupallinen julkaiseminen, tavaramerkin käyttäminen ja muut tekijänoikeusasiat käytiin läpi.
Ruutuvihkoon tai internettiin, kunhan jonnekin
Tarzanien ja runotyttöjen aikaan, jos tarina tai päähenkilö teki voimakkaan vaikutuksen lukijaan, omia alkuperäisen tarinan pohjalta luotuja seikkailuja kirjoitettiin ruutuvihkoon.
Nyt yksi osa fanifiktiota on tarinoiden julkaiseminen. Netissä on sivustoja, joille fanit julkaisevat kirjoituksiaan muiden luettavaksi ja jopa kommentoitavaksi.
– Jos puhutaan lapsista, luulen, että edelleen kirjoitetaan vihkoon. Sellainen laajempi julkinen fanifiktion kirjoittaminen on englanninkielistä, ja ennen kuin lasten englannin kielen taito on meillä tarpeeksi vahva, he eivät pääse sinne englanninkielisen fanifiktion "valtamereen" uimaan, Henriksson sanoo.
Kaikki kirjoittaminen, vaikka se olisi jäljittelyä, on läsnäoloa ja kuvitteelliseen maailmaan siirtymistä paljon luovemmalla ja aktiivisemmalla tavalla kuin että vaikka pelaa ja samaistuu johonkin peliukkoon.
Saara Henriksson
Henriksson arvelee, että internetillä on ollut suuri vaikutus etenkin aikuisten kirjoittaman fanifiktion kehittymiseen.
– Jos ajatellaan aikuisia. joita ylivoimaisesti suurin osa kirjoittajista on, niin en osaa vastata olisivatko he kirjoittaneet ihan tällaisia tarinoita ennen internettiä. Ehkä he olisivat kirjoittaneet jotain muuta.
Olipa tapa mikä tahansa, Henriksson kannustaa lapsia ja nuoria sekä lukemaan että myös kirjoittamaan. Vaikka esikuvien sankaritarinoita jäljitellen.
– On erittäin tärkeätä, että lapsi ja nuori paitsi ymmärtää lukemansa myös osaa soveltaa sitä niin, että pystyy tuottamaan itse tekstiä. Kaikki kirjoittaminen, vaikka se olisi jäljittelyä, on läsnäoloa ja kuvitteelliseen maailmaan siirtymistä paljon luovemmalla ja aktiivisemmalla tavalla kuin että vaikka pelaa ja samaistuu johonkin peliukkoon.
Aaltoklaani Aallon kirjastossa
Soturikissakerholaiset loivat Saara Henrikssonin johdolla oman kissaklaaninsa päälliköineen, parantajineen, sotureineen ja pentuineen. Kerholaiset saivat keksiä hahmoilleen nimet, luonteen ja taustan, noudatellen kuitenkin Soturikissat-kirjasarjasta tuttuja nimeämis- ja muita tapoja.
Aaltoklaani (Alvar Aallon kirjastossa) sai päällikökseen kollikissan nimeltä Saarnitähti ja varapäälliköksi narttukissan nimeltä Usvaniksi.
Kymmeniä Soturikissat-kirjoja suomeksi ja englanniksi lukenut yläkoululainen Emilia Alho loi klaaniin Viimahäntä-nimisen soturin.
– Idea [hahmoon] tuli aika helposti. Keksin taustan siitä, että se voisi pelätä jotain – ja se voisi pelätä vettä, hän sanoo.
Alhon mielestä hahmoissa pitää olla vähän särmää.
– Kukaan ei ole täydellinen, Alho sanoo.
"Kaikki on sallittua ja mahdollista"
Fanifiktiossa noudatetaan kirjailijan luoman maailman tapoja. Tai sitten ei.
Vaikka soturikissakerholaisten uudessa klaanissa nimeäminen tehtiin Soturikissat-sarjan tapoja noudattaen, tarinan ja hahmojen suhteen on oikeastaan hyvin vähän sääntöjä.
– Fanifiktiossa on parasta, että kaikki on sallittua ja mahdollista. Voi tehdä [hahmoja ja tarinoita] vaihtoehtoisiin todellisuuksiin, voi siirtää soturikissat nykyaikaan tai vaikka Suomeen tai sekoittaa kulttuurituotteita keskenään. Uusia hahmoja voidaan keksiä ja heille taustatarinoita. Tai voidaaan miettiä "mitä jos" – Mitä jos Harry Potter ei olisikaan ollut orpo, Saara Henriksson pohtii .
Tai voidaaan miettiä "mitä jos" – Mitä jos Harry Potter ei olisikaan ollut orpo
Saara Henriksson
Jos fanit lukevatkin toistensa tarinoita mielellään, miten innoissaan julkisille alustoille kirjoitettuja seikkailuja lukevat alkuperäisen tarinan kirjoittajat?
– Se vaihtelee. Näkisin semmoista yleistä suuntausta, että aikuisten kirjailijat eivät välttämättä ole ihan hirveän innoissaan. Lasten- ja nuorten kirjialijat voi jopa rohkaista. Esim J. K. Rowling on julkisesti rohkaissut, että tehkää vaan lisää harry pottereita, Henriksson sanoo.