Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Sipilä, Orpo ja Terho: Niukan kehysriihen ykkönen on työllisyys – "Ei voida elää jatkuvasti kädet tulevien sukupolvien taskussa"

Hallitus osoittaa rahaa työttömien täydennyskoulutukseen, myös eriarvoistumista torjutaan täsmätoimin. Verotusta viilataan vasta syksyllä. Opposition vaatimukset perusturvan indeksijäädytyksen perumisesta pääministeri tyrmää.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja sinisten puheenjohtaja Sampo Terho hallituksen kehysriihineuvotteluissa Kesärannassa Helsingissä
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja sinisten puheenjohtaja Sampo Terho hallituksen kehysriihineuvotteluissa Kesärannassa Helsingissä tiistaina. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Tulikukka de Fresnes
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallituspuolueiden puheenjohtajat pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja kulttuuri- sekä eurooppaministeri Sampo Terho (sin.) tiivistivät kello 12 alkaneen kehysriihen aiheet kahteen: miten työllisyyskehitystä saadaan vauhditettua ja ihmisten eriarvoistumista hillittyä.

– Tarvitaan täsmätoimia kohtaanto-ongelmiin. Toinen iso alue on, mitä toimia voidaan tällä hallituskaudella tehdä eriarvoistumisekehityksen torjumiseksi, Sipilä summasi.

Kohtaanto-ongelmalla tarkoitetaan sitä, että vaikka tarjolla on avoimia työpaikkoja, niihin ei löydy osaavaa työvoimaa.

Muuntokoulutuksella työnhakijan perusosaamista yritetään hioa avoimiin töihin paremmin sopivaksi. Hallituksen mukaan muuntokoulutukseen on tulossa lisää rahaa.

– Se on nopea tapa vastata työvoiman tarpeeseen, josta voidaan sopia yhdessä työnantajan kanssa, Sipilä sanoi.

Petteri Orpo kertoi olevansa työllisyys- ja talouskehitykseen tyytyväinen. Hän lisäsi, että työvoimapulaan ja työllistämiseen on kuitenkin yhä syytä puuttua.

– Kyse on tulevaisuudesta, ei voida elää jatkuvasti kädet tulevien sukupolvien taskussa, Orpo sanoi.

Liikkumavara "ehkä" 100 miljoonaa

Koko kehyksen ja muuntokoulutuksen summat ratkeavat sitä mukaa, kun valtiontalouden lukuja lasketaan. Valtiovarainministeriö on saanut viime viikolla valmiiksi luvut valtiontalouden ennusteesta. Julkisuudessa on ollut arvioita noin sadan miljoonan lisärahasta.

– Julkisuudessa olleet luvut aika lähellä, puhutaan kymmenistä miljoonista, ehkä sadasta, Orpo sanoi.

– Pieni on liikkumavara, Sipilä täydensi.

– Nyt mietitään mahdollisimman tehokkaita toimenpiteitä niillä rajallisilla resursseilla jotka meillä on käytettävissä, sanoi Sampo Terho.

SDP:n Rinne: Perukaa indeksileikkaukset ja aktiivimalli

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne evästi hallituksen kehysriiheä eduskunnassa.

Rinteen mukaan hallitus näpertelee pikkuasioiden kanssa, vaikka maailma ja tekniikka muuttuu ympärillä.

– Korjatkaa ne virheet jotka on tehty, kun on leikattu lapsiperheiden ja työttömien etuja. Nostakaa oppivelvollisuusikä 18 vuoteen, että yksikään nuori ei putoa järjestelmän ulkopuolelle, Rinne sanoo.

Mistä SDP ottaisi tähän rahat? Se laajentaisi veropohjaa nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Ansiotuloveroa ja kulutusveroa SDP ei kuitenkaan nostaisi.

Rinne vaatii pienimpien sosiaalietuuksien indeksileikkausten perumista ja aktiivimallin hautaamista.

– Aktiivimalli on leikkaus työttömyysturvaan 100 000 työttömälle ja se leikkaa ostovoimaa yli 11 miljoonalla. Nyt pitää olla rohkeutta tehdä investointeja ja rohkeita uudistuksia, Rinne sanoo.

Sipilä: Indeksipäätöksiin ei palata

Rinteen tänään, ja muun muassa vasemmistoliiton maanantaina esittämä vaatimus perusturvan indeksijäädytysten perumisesta ei saa hallitukselta vastakaikua. Sipilä sanoi riihen alussa, ettei jo tehtyihin indeksipäätöksiin palata.

– Ei me palata mihinkään vanhoihin päätöksiin, mutta katsotaan mitä täsmätoimia voidaan tehdä eriarvoisuuden piirissä, Sipilä toisti.

Veropäätökset siirtyvät syksyyn

Sekä Sipilä että Orpo vahvistivat, että mahdolliset veromuutokset käsitellään loppukesän budjettiriihessä.

– Meillä on lähes puoli vuotta aikaa katsoa talouskehitystä. Kun verotuspäätökset astuvat voimaan vasta ensi vuoden alusta, ei meillä ole kiire tehdä hätiköityjä ratkaisuja, Orpo sanoi.

LUE MYÖS:Kehysriihessä on jaossa täsmämiljoonia – pohdinnassa työnteon kannustimet ja asuntorakentaminen vanhoille juna-asemille

Valtiovarainministeri Orpo kehysriihen alla: Tuloveroja ei kevennetä nyt eikä perusturvan indeksijäädytyksiä peruta

Rahasi ja verosi ovat nyt suurennuslasin alla – näistä hallitus vääntää ensi viikolla

Suosittelemme