Nuori nainen asettelee mustaa mekkoa mallinuken ylle.
Mekon kultakoristeinen kaulus asettuu tiukasti nuken kaulan ympärille, ja myös yläosa noudattelee vartalon linjoja. Vyötäröä kiertää nahkainen vyö. Luomusta verhoaa tiheästä verkosta valmistettu helma, jonka pinnalla risteilee mustia nahkasuikaleita. Osa niistä on värjätty kullanhohtoisiksi.
23-vuotias Anette Ahokas on suunnitellut ja valmistanut mekon alusta loppuun saakka itse.
Yritys pystyyn alaikäisenä
Pienessä Marttilan kunnassa Varsinais-Suomessa varttunut Ahokas piti jo lapsena kouluaineista, joissa pääsi käyttämään luovuuttaan. Perheessä käsityöt olivat arkipäivää. Ahokas seurasi vierestä ahkerasti ommellutta äitiään.
– Aloin tehdä pieniä nukenvaatteita ja myydä niitä kirpputorilla, Ahokas muistelee.
Unelma alkoi itää, ja jo yläasteikäisenä Ahokkaan uravalinta oli selvä – hän halusi vaatesuunnittelijaksi. Peruskoulun jälkeen hän hakeutui opiskelemaan vaatetusalan artesaaniksi.
Ahokkaan taidot oli huomattu tuttavapiirissä, ja häntä pyydettiin kerta toisensa jälkeen suunnittelemaan ja valmistamaan vaatteita. Myös korjaustöitä riitti.
Ammattikoulun toisena vuonna Ahokas päätti perustaa toiminimen.
– Äidin piti allekirjoittaa yrityksen perustamispaperit, koska olin vasta 17-vuotias, Ahokas hymyilee.
Yrittäjävanhemmista oli suuri apu käytännön asioissa, ja yrityksen arki lähti rullaamaan kuin itsestään. Ahokas työskenteli ja opiskeli samaan aikaan. Neljän vuoden määräajassa hän kuittasi ammattitutkinnon lisäksi lukion päättötodistuksen ja ylioppilaspaperit.
Valmistuttuaan Ahokas halusi perehtyä tarkemmin puvustuksen saloihin. Hän haki muodin ja pukusuunnittelun opintoihin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun. Ovet kouluun aukesivat, ja Ahokas muutti opintojen perässä toiselle puolelle Suomea Kouvolaan. Yritys jatkoi toimintaansa nettikaupan kautta.
Nyt korkeakouluopintoja on takana kaksi vuotta. Tilaustöitä on niin paljon, että Ahokas joutuu valitsemaan tarkasti, mitä niistä ehtii koulun ohella tehdä. Korjausompeluista hän kieltäytyy nykyään kokonaan. Tilaustöiden lisäksi Ahokas suunnittelee, valmistaa ja myy omaa asustemallistoaan, johon kuuluu koruja ja päähineitä.
Monen suunnittelijan tilanne ei ole yhtä ruusuinen.
''Suomessa koulutetaan liikaa suunnittelijoita''
Valtiovarainministeriön tammikuisen raportin mukaan vaatesuunnittelijat kuuluvat ammattiryhmiin, joiden tekijöistä Suomessa on eniten ylitarjontaa. Runsasta kahdeksaasataa työtöntä työnhakijaa kohden oli viime vuonna avoinna kymmenisen työpaikkaa.
– Suomessa koulutetaan edelleen liikaa suunnittelijoita ja se on ihan fakta, projektipäällikkö Petra Ilonen Teollisuustaiteen liitto Ornamosta toteaa.
Alan nykytilanne juontaa juurensa 1970-luvun Suomesta, jossa elettiin tekstiiliteollisuuden kultakautta. Tekstiilien ja vaatteiden valmistus työllisti parhaimmillaan yli 65 000 henkeä.
Suomessa tehty työ oli kuitenkin kallista, ja moni yritys joko lopetti tuotantonsa kokonaan tai siirsi sen ulkomaille. Työpaikat alkoivat vähentyä kiivaaseen tahtiin. 1990-luvulla niitä oli enää 25 000. Neuvostoliiton romahdettua ala suistui entistä synkempään ahdinkoon, sillä maa oli ollut Suomelle merkittävä vientikohde.
– Tekijöistä alettiin kouluttaa suunnittelijoita. Aikaisemmin koulutettiin ompelijoita, kaavoittajia ja mallimestareita, mutta teollisuuden vähennyttyä heitä ei enää tarvittu. Tämä on johtanut siihen, että suunnittelijoita on liikaa, Ilonen sanoo.
Vaikka alan työnäkymät eivät ole kirkkaimmat, sinnikäs tekijä voi luovia alalle erilaisia reittejä pitkin. Suunnittelija voi työllistyä kaupalliselle puolelle toisen palvelukseen tai perustaa oman suunnittelu- tai tuotantoyrityksen.
Osa tekee kaiken alusta loppuun saakka itse.
150 euron t-paita
1980-luvulla Suomeen alkoi syntyä pieniä, suunnittelijoiden pyörittämiä yrityksiä, jotka hoitivat koko prosessin tuotteen suunnittelusta valmistukseen saakka itse. Moni suunnittelija perustaa yhä tuotantoyrityksen pelkän suunnittelutoimiston sijaan.
Ornamon Petra Ilonen on ilmiöstä huolissaan.
– Oman brändin ja omien vaatteiden tuottaminen on valtava prosessi, joka vaatii jotakin aivan muuta kuin suunnittelupalvelun myyminen. Onneksi meillä on myös hyviä esimerkkejä olemassa, mutta ne menestyvät pienet yritykset ovat aika kovan työn takana.
Petra Ilosen mukaan monella oman tuotantoyrityksen perustavalla suunnittelijalla on taustallaan pyrkimys elvyttää kotimaan tuotantoa.
– Paljon puhutaan siitä, että kotimaista tuotantoa pitäisi kannattaa. Kuluttajat ovat henkisesti valmiita siihen, mutta todellisuudessa eivät, koska hinta tulee niin korkeaksi. Ostaisitko itse t-paidan, joka maksaisi 150 euroa? Sen hintainen siitä tulee, jos sen tekee kotimaassa.
Muotimaailmasta kiinnostuneelle suunnittelijalle löytyy Ilosen mukaan varmemmin töitä ulkomailta.
– Yksittäiset, kilpailuissa pärjänneet muotisuunnittelijat päätyvät usein ulkomaisten yritysten suunnittelijoiksi. Muoti syntyy suurkaupungeissa, joita meillä ei ole.
Muotisuunnittelijana menestyminen ei Ilosen mukaan kuitenkaan välttämättä vaadi ulkomaille lähtemistä, mutta se vaatii kotimaassa enemmän työtä.
– Esimerkiksi Ivana Helsingin perustanut Paola Suhonen on tehnyt hirveästi töitä siskonsa kanssa menestyäkseen, eikä liikevaihto kuitenkaan huimaa päätä. Sama juttu Makian kanssa, he ovat tehneet valtavasti työtä brändin eteen. Vaatesuunnittelijan osaamisen lisäksi tarvitaan myös esimerkiksi yrittäjyysosaamista, jota vaatesuunnittelijan koulutukseen ei juurikaan kuulu.
– Luovuus on se, jolla pääsee eteenpäin. Suunnittelija luo jotain, jota ihmiset ostavat. Sen pitää olla tarpeeksi omaperäistä, että se voi olla oma brändinsä_._ On aika mahdotonta ajatella että siitä määrästä, joka valmistuu vaatesuunnittelijoiksi voisi kuitenkaan hirveän montaa sellaista syntyä, jotka menestyvät. Aika moni joutuu edelleen ikävä kyllä vaihtamaan alaa.
''Yritys ei välttämättä ymmärrä tarvitsevansa apua''
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun muodin ja puvustusmuotoilun koulutuksessa aloittaa vuosittain 20 opiskelijaa, joista suurin osa valmistuu. Opiskelijoiden työllistymistä ei tilastoida, mutta lehtori Seija Kiurulla on asiasta oma näkemyksensä.
– Puolet työllistyvät freelancereina erilaisiin projekteihin ja produktioihin. Toinen puoli löytää ihan päivätyötä. Kaikille löytyy alalta paikka.
Kiurun mukaan lyhytaikaisissa produktioissa työskenteleminen on yleistynyt muotoilualalla.
– Enää ei ole sellaista, että yhtä suunnittelijaa palkataan vuosikausiksi. Suunnittelija on se, joka kulkee yrityksestä ja projektista toiseen. Se vaatii itsensä markkinointia.
Kiuru pitää aktiivista työnhakua tärkeänä. Työpaikan voi hänen mukaansa löytää, vaikka sellaista ei varsinaisesti olisikaan avoimena.
– Moni yritys ei välttämättä ymmärrä tarvitsevansa apua jossakin muotoiluprosessissa. Siksi suunnittelijan pitää olla aktiivinen ja tarjota omaa osaamistaan eri paikkoihin. Sillä tavalla voi työllistää itseään. Jos suunnittelija esimerkiksi huomaa että joillakin on tylsät työvaatteet, hän voi tarjota omaa osaamistaan.
Anette Ahokkaan suunnittelema musta mekko on yksi asuista, joka pääsee parrasvaloihin opiskelijaryhmän järjestämässä muotinäytöksessä Helsingissä. Opiskelijat ovat kutsuneet omatoimisesti järjestämäänsä kutsuvierasnäytökseen esimerkiksi suunnittelijoita, stylistejä ja bloggaajia. Näytöksen avulla opiskelijat pyrkivät luomaan työelämäkontakteja ja tuomaan osaamistaan esille.
– Kontaktit ovat ehdottoman tärkeitä. Suhteita on hyvä luoda ja omia töitä saada esille jo opiskeluaikana, jotta valmistuessa on jo olemassa jonkinlainen pohja. Menestyminen on toki osittain tuuristakin kiinni, jos joku artisti sattuu löytämään vaatteet ja ne lähtevät sitä kautta suuremman yleisön tietoisuuteen. Mutta kovaa työtä se vaatii ja sen oman jutun, johon uskoo, Ahokas toteaa.
Ovet auki maailmalle
Teollisuustaiteen liitto Ornamon Petra Ilonen näkee tulevaisuuden kasvavana mahdollisuutena, että vaatesuunnittelijat työllistyvät kansainvälisille markkinoille perustamalla suunnittelutoimiston ja myymällä ainoastaan suunnittelupalvelua, eivät brändiä tai mitään tuotetta.
– Silloin ovet ovat auki koko maailmalle, eikä suunnittelija ole riippuvainen siitä, missä se teollisuus on.
Esimerkkinä Ilonen mainitsee helsinkiläisen Studio Tintin, joka on erikoistunut urheiluvaatteiden suunnitteluun. Asiakaslistalla on useita kotimaisia ja ulkomaisia urheilumerkkejä.
– Vastaavia toimistoja on joitakin, mutta ne eivät ole juurikaan julkisuudessa, emmekä kuule niistä. He tekevät työtään tuolla kaikessa hiljaisuudessa. Sitten käytämme kansainvälisen merkin vaatteita, jotka ovatkin suomalaisen suunnittelemia. Se on mielestäni se menestystarina, Ilonen toteaa.
Ilosen mukaan suomalaisia suunnittelijoita arvostetaan ulkomailla paitsi korkean työmoraalin, myös osaamisen ja ekologisen ajattelutavan vuoksi.
– Suomalaisessa teollisuudessa puhutaan elinkaariajattelusta. Pystymme suunnittelemaan tuotteen niin, että sen tuottaminen on ekologisempaa eikä hukkaa tule niin paljon. Tuote ajatellaan alusta loppuun saakka niin, että se on mahdollisimman kierrätettävä.
Ilosen mukaan suomalaiset ovat maailmalla erityisen arvostettuja juuri käyttövaatteiden suunnittelijoina.
– Osaaminen tulee käytännön tarpeesta. Eivät ihmiset pukeudu Suomessa samalla tavalla kuin maailman suurkaupungeissa. Täällä on tavallista pyöriä verkkareissa Stockalla. Eikä siinä mitään, sehän on ihan kiva. Pukeutumiskulttuuri on kuitenkin todella erilainen. Kyllä se muuttuu pikkuhiljaa Helsingissä ja varmaan Tampereellakin, mutta se vie vielä varmaan muutaman sukupolven aikaa.
Markkinointi syö aikaa muulta
Anette Ahokas valmistaa toistaiseksi kaikki suunnittelemansa vaatteet ja asusteet itse. Tulevaisuudessa hän haluaisi keskittyä suunnittelemaan esiintymisasuja artisteille ja teatteriin – ja siirtää oman mallistonsa tuotannon alihankintaan.
– Toivon, ettei minun tulevaisuudessa tarvitsisi tehdä ihan kaikkea itse. Se syö aikaa kaikelta muulta kuten markkinoinnilta. Se tekee siitä rankkaa.
Ornamon Petra Ilosen mukaan suunnittelijan koulutus ei sisällä yritysmarkkinointiin tarvittavaa osaamista.
– Toivoisin näkeväni enemmän yrityksiä, joissa liiketoimintaa kehittämässä olisi liiketoiminnan osaaja ja suunnittelija kehittämässä brändiä. Silloin mahdollisuudet onnistua ovat paljon suuremmat. Mielestäni lähtökohtaisesti ajatus siitä, että suunnittelijan pitäisi kehittää liiketoimintaa on huono.
Ahokas on perehtynyt aihealueeseen omatoimisesti.
– Siihen ei ole tullut kauheasti koulusta oppia. Olen seurannut mitä muut tekevät. Somemaailmasta on nykyään hyötyä, koska varsinkin meidän alallamme kuvilla saa markkinoitua. Esimerkiksi Instagramissa pääsee helposti esiin. Toisaalta erottuminen on vaikeaa.
Ahokas katselee uusimman mallistonsa luonnoksia. Työpäivät ovat venyneet viime aikoina jopa neljätoistatuntisiksi. Muotinäytöksen jälkeen pitäisi helpottaa – ainakin hetkeksi.
– Kilpailu on todella kovaa. On löydettävä ne omat asiakkaat ja oltava valmis tekemään töitä menestymisen eteen. Sitten pitäisi vielä välillä nähdä kavereita, perhettä ja poikaystävää ja ehkä nukkua ja syödäkin välillä. Kyllähän se on aika sumplimista, Ahokas toteaa.
Ahokkaan tulevaisuuden unelmana on viedä mallistonsa kansainvälisille markkinoille ja kehittää yritystoimintaansa.
– Olisi hienoa, jos pystyisin elättämään itseni ja palkkaamaan työntekijöitä. Haaveeni olisi antaa leipä jollekin toisellekin. Kyllä minulla on siihen niin iso sisäinen palo, että olen valmis tekemään sen eteen paljon.